keskiviikko 11. huhtikuuta 2007

Väsyttää


Täysin syvältä ja poikittain koko päivä. Ensin pitää tapella tekniikan kanssa tuntitolkulla vain siksi, että julkaisujärjestelmät ei ole suunniteltu ainakaan ihmisiä varten. Sen jälkeen pitää huolestua koirasta, joka on oksennellut eilisillasta lähtien.

Tietenkin juuri tänään ihmiset ovat äärettömän empaattisia ja täynnä hyviä ideoita, joten äitinikin (joka koiran itse asiassa omistaa) totesi vain kylmästi että vie lääkäriin. Tietenkin tällaisessa tilanteessa se, joka olisi halunnut vähän tukea ja kannustusta on iso paha susi, joka syyllistää ja on muutenkin kusipää, joten sille voi ihan hyvin lyödä luurin korvaan kun se pillastuu kylmäkiskoisesta asenteesta. No, eipähän tartte jatkossa hädissään enää äidillekään soitella, ettei vain häiritse kiireistä eläkeläistä ja kiireisen eläkeläisen kiireisiä menoja.

Varsinkin kun koira oli jo äskettäin lääkärissä. Mitään ei pitänyt olla vialla, vanhemmiten helposti heikkovatsaisiksi äityvät nelijalkaiset vain pitäisi laittaa kotiruualle. Ou jes söör. Se kotiruoka ei nyt sitten pysy sisällä laisinkaan.

Tosin nyt kun se ei enää pysy sisällä, niin eipä pysy enää ne tutut nappulatkaan, joista tuli aikaisemmin vain löysä vatsa ja jonka takia tähän kierteeseen jouduttiin. Pikemminkin tuntuu siltä että kiitti vitusti, tuhlataanko lisää satasia huonoihin neuvoihin kuten tähänkin saakka? Otetaanko lisää kalliita labrakokeita, jotka eivät paljasta mitään?

Alkaa mietityttää että mitähän elintavoissani, ympäristössäni tai huushollissani oikein on vikana, kun tämä on jo kolmas vanhus - peräkkäin - joka alkaa osoittaa sellaisia vatsaongelmaisuuden merkkejä, että piikille ei ole pitkä matka. Tämä viimeisin tosin on se rautavatsa, joka ei koskaan saanut ongelmia mistään. Ennen kuin sitten nyt, kun vajaassa vuodessa homma on eskaloitunut aivan mahdottomaksi - ja tuntuu että pikemminkin lääkärien toimien ja neuvojen takia eikä niistä huolimatta.

Sen verran monta tuhatta omaa ja muiden rahaa on noiden koiren vatsoihin uponnut, että alkaa olla taistelu-uupumus lähellä. Koira on 14. Minkä takia tässä taistellaan?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kriisipuuro