Kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat?

En varauksetta kannata etätöitä, mutta joissain hommissa, varsinkin vaihteluna, ne ovat todella jees.

Tällä viikolla on ollut mahdollisuus tehdä paljon töitä etänä, ja olen ollut suorastaan yllättynyt siitä, miten tehokkaasti hommat hoituvat verrattuna siihen, jos ne olisi pitänyt hoitaa töissä.

Kun pitää suorittaa mekaanisia perushommia, töissä on turhan usein joko liian hiljaista tai vastaavasti aivan liiallinen tohina. Monissa asioissa kumpikin ääripää syö tehoja - kyllä, myös se hiljaisuus.

Kun on hiljaista, pitää olla jotain mökää ja äänellistä "seuraa". Avokonttorissa ei kuitenkaan voi esimerkiksi luukuttaa poppikonetta, koska tietenkin toisella puolellla valssaamoa on kuitenkin joku yksinäinen pakertaja, jolla on tosikko- ja tiukkapipouskohtaus juuri sillä hetkellä.

Kotona on voinut rauhassa luoda mielekkään ympäristön mekaanisia, toistuvia tehtäviä siivittämään. Hommat ovat sujuneet puolessa normaalista ajasta. Musiikki on mieleistä, seinät eivät kaadu päälle. Eikä kukaan tule rupattelemaan Santerin kakasta väärällä hetkellä.

Mutta ei tätä varmaan viikkoa kauemmin tekisi tehokkaasti. Alkaisi varmaan ns. normaali kotielämä painamaan päälle ja kiinnittämään liikaa huomiota itseensä silloinkin, kun voisi aivan hyvin olla kiinnittämättä huomiota siihen kotielämään.

Moniin hyviinkin asioihin nimittäin turtuu. Ei ole ihan tuulesta temmattua, että tietä taivaaseen ei ilman kärsimystä löydä, ja autuuden hetket ovat vain hetkellisiä. Asioiden pitää olla välillä huonosti tai vähintäänkin stressaavasti, jotta samat asiat voisivat olla myös hyvin.

Muutenkin usein tuntuu, että elämäni ei suinkaan muotoudu sen mukaan, että mitä haluaisin tai mistä unelmoin, vaan sen mukaan mitä en halua ja mikä on kamalaa. Ja se mikä on henkilökohtaisessa elämässä kamalaa tai ei-haluttavaa ei kiteydy, ellei sitä koskaan koe. Kruunu ei ehkä kirkastu, mutta ajatus sitä kannattelevan kuupan alla saattaa hyvinkin kirkastua.

Totuus on, että vaikka usein tulee maristua siitä tai tästä asiasta ja kuinka perseestä maailma on, niin ne ovat suurempaa kuvaa tarkastellessa hyvä asia, koska ilman niitä ei näkisi elämässään niitä järkeviä ja kestävää kehitystä edesauttavia asioita kuin ehkä sattumalta.

Jos asiat ovat liian hyvin, perspektiivi katoaa ja maailma vetäytyy väkisinkin norsunluutornin juurelle tietoisuuden ulottumattomiin.