keskiviikko 31. joulukuuta 2008

Mietelmiä päättyvälle vuodelle


Itse tehtyä pitsaa, vielä yksi kokonainen jäljellä.
Bee Movie koko perheen voimin.
Kellari vihdoinkin siivottu - ah, tilaa on taas vaikka kuinka.
Välipäivä-alesta pari peliä.
Punkku maistuu, ja vatsa tuntuu sen kestävän.

Poksunta ja rätinä  on jo alkanut, mutta meillä vielä odotetaan pari tuntia ennen kuin se yksi perinteinen pata käydään posauttamassa taivaalle.

Sitä ennen köllötellään.

Tähän on hyvä päättää hieman epämääräinen vuosi, joka on vain yksi monesta peräkkäisestä, epämääräisestä vuodesta. Perherintama on pysynyt vakaana, mutta töissä on ollut välillä aika... omituista.

Kai sitä voisi välilä ihan stressaavaksikin kutsua, mutta minähän en tunnetusti stressaannu mistään - mitä nyt vähän ajattelen kevyen pinnallisia synkkyyksiä syysmustuuden syvetessä kohti talvipäivänseisauksen pakanallista aallonpohjaa.

Vielä ei uskalla tulevasta sanoa mitään. Ei kai edes saa sanoa, vaikka uskaltaisi. Tuntuu siltä kuitenkin, että kaikki tulee olemaan taas vähän erilaista - stressaavuusennuste tuntematon. Eikä se ole välttämättä huono asia.

Ja lisäksi ikääntymisestä muistuttavan (tiedät olevasi kääpä, kun...) joukkoseulontakokeen yllärinopeasti tullut tulos ilmaisi kuivakkaan asiallisesti ettei tulevana vuonna tarvitse ainakaan ihan heti murehtia myöskään lymyilevästä kondunkaulansyövästä. Iäkkäämmiltä narttukoirilta suositellaan leikkauttamaan kohtu pois, hitsi sujuispa homma yhtä yksinkertaisesti homo sapiens -osastossakin. Olisi yksi huoli vähemmän.

Toisaalta ne hormonikorvausmömmöt aiheuttaa kuulemma kans syöpää. Ironista. Kai.

Haluan toivottaa teille hyvää uutta vuotta. Oikeasti huominenhan on ihan samanlainen päivä kuin tämäkin, mutta itsestä ainakin tuntuu aina että on päässyt jonkin vedenjakajan yli, ja kaikki alkaa alusta. Vaikka niin ei olekaan.

Ihminen kai tarvitsee etappeja, kuinka näennäisiä tahansa. Olkoon seuraava etappi teille mielekäs matka kohti seuraavaa.

sunnuntai 28. joulukuuta 2008

Känkkäränkkäpäivä


En halua mennä aamulla töihin. En oikeastaan halua mennä koskaan töihin. Ja jos sinne kerran aamulla menen, niin minkä helvetin takia koko työviikko pitää pilata kahden päivän pakkovapaalla keskellä viikkoa.

Enkä halua mennä aamulla tarpomaan pimeään. Kylmään. Tuuliseen. Vihaan Helsinkiä. Haluan muuttaa maalle. Johonkin pikkukaupunkiin, jossa ei ole mitään houkutuksia, joten voi hyvällä omallatunnollaa olla vain kotona koko ajan.

Kouvola olisi edelleen hiton hyvä. Tampereella on liikaa houkutuksia.

Lienee vuodenloppupaniikkia - puhumattakaan joulun mässäily aiheuttamasta hengen laiskistumisesta - mutta todellakin ahdistaa koko työelämä. Haluaisin tehdä jotain uutta, mutta en oikein tiedä mitä. En kuitenkaan samaa vanhaa. En tappavan tasaista "perjantaina ja maanantaina deadline hamaan maailmanloppuun"-monotoniaa, josta ei voi olla edes kipeä ilman että korttitalo huojuu pahasti.

Silti olen ihminen, jolla pitää olla rutiineja. Jos voittaisin lotossa, tuskin lopettaisin työntekoa. Tuskin ryhtyisin edes "freelanceriksi". Vaan hankkisin jonkin työn, joka pitäisi minut jossain liikkeessä joka päivä väkisin. Vaikka se olisikin jotain parin tunnin virikkeellistä päivähoitoa.

Mutta koska ei ole lottovoittoa, pitäisi löytää Se Työ, jolla elää, mutta joka ei olisi niin monotonista. Niin hullua kuin se onkin, niin pitäisi varmaan pyrkiä johonkin iltapäivälehteen tms. ihan vain siksi, että pääsisi vuorotyöhön. Ensinnäkin deadline olisi joka hemmetin päivä (vielä parempaa, jos joutuisi nettitoimitukseen, jolloin deadline on "koko ajan"), ja monotoniaa lievittäisi huomattavasti se, että joinain päivinä ei tarvitsisi aamulla herätä - tai viikonloppuvapaat olisivatkin välillä keskellä viikkoa.

Hain tuossa vähän aikaa sitten hommaa, joka olisi vienyt nykyistä ammattia uusille urille. Olisiko se ollut "parempi", sitä en tiedä, mutta ainakin uusi ja - sanalla sanoen - huomattavasti lähempänä nykyaikaista mediakenttää kuin nykyinen hommani. Mitään ei ole kuulunut, joten lienee turvallista arvata, että pesti jäi saamatta. Se harmittaa lähinnä siksi, että en koe olevani uraohjus, vaan todellista muutosta etsivä. En edes vaatinut lisää palkkaa nykyiseni päälle kuin satasen verran. 

Tietysti aina voisi täysin vaihtaa ammattiakin. Mikä vaatisi opiskelua. Kuulostaa kivalta, mutta jälleen kerran pitäisi saada se lottovoitto, että olisi varaa edes opiskella.

Umpikuja.

Helvetti että känkkäränkättää.

lauantai 27. joulukuuta 2008

Vihreitä kuulia, räkää ja pelejä


Joulu tosiaan päättyi eilen. Olisikohan ensimmäinen kerta ikinä, kun jouluruokaa todellakin oli vain kolmeksi päiväksi, sen sijaan että vielä loppiaisenakin ihmeteltäisiin puoliksi kaluttua possunluuta. Huomioitavaa on lisäksi se, että suklaata on vielä vaikka kuinka. Jes jes! Eikä kukaan saanut päähänsä lahjoittaa niitä vihreitä kuulia, joiden kivettyneitä olemuksia ihmetellään seuraavanakin jouluna, kun sen seuraavan joulun kuulat hylätään aikaisempien vuosien kuulien seuraan keittiön kattilakaapin vasempaan takanurkkaan.

Vihreiden kuulien arkistointi kuulunee suvun epävirallisiin perinteisiin. Lapsuudessani ja nuoruudessani isoäitini ostatti joka jouluksi vihreitä kuulia, vaikka niitä ei kukaan - todistetusti - koskaan syönyt. Niitä vain piti olla, koska ne olivat olleet isoisävainajani suosikkeja. Isoisä oli ehtinyt kuolla jo kauan ennen kuin synnyin. Ja mummi ei ollut dementikko, jos sitä mietitte.

Noin kahden vuoden välein iskevä nuhakuumekin suostui saapumaan juuri joululahjaksi. Oli kerrankin aikaa räkiä rauhassa. Mikäs sen mukavampaa kuin hyvällä omallatunolla istua pari päivää sohvan nurkassa pelaamassa Valkyrie Chroniclesia ja FF Tactics A2:a.

Räkäpöhnässä on vähän kuin krapulassa ja tulee ajatelleeksi "tärkeitä" asioita, kuten että suuri arvostelijoiden kunninarvoisa joukko on ymmärtänyt A2:n aivan väärin. Ovat kovasti arvostelleet kuinka pelin tarina on täysin toisarvoinen eikä voisi vähääkään välittää mitä päähenkilölle tapahtuu. Mutta eihän se olekaan sen "päähenkilön" tarina, vaan peli on tarinallisesti pikemminkin novellikokoelma pelin maailman muiden asukkaiden edesottamuksista. Päähenkilö, tuo oman pelinsä harrypotter, vain kulkee paikasta toiseen todistamassa näiden pienten novellipalasten tapahtumia. Ja sellaisenahan peli on todella viehättävä.

Pelijuttuja on ollut aikaa lueskella joulun aikana muutenkin paljon ja hartaudella. Sitä ihastelee ihmisten ammattitaitoa, kielenkäyttöäkin. Ja ihmettelee, kuinka helposti sitä vieraantuu kasvavan pelaavan massan todellisuudesta - kuinka itseään ja osaamistaan täynnä olevat kriitikot oikeastaan entistä vähemmän tuntuvat enää nauttivan edes itse pelaamisesta.

Yhä harvempi friikki on muovisankalasinen kynäniska finnipoju, vaan yhtä hyvin kurvikas blondi - tai perheenäiti. Lisäksi "uuden sukupolven pelaajat" eivät enää välttämättä välitä "viritellä", ja he pitävät muutenkin pelaamisen ja muun elämän toisistaan erillään.

Harvemmin jaksan lukea Penny Arcaden blogia, vaikka sarjiksensa kuuluvatkin suosikkeihin (lukemattomuutta tukee se, että niiden rss-feedi ei syötä koko tekstiä readeriin). Mutta jostain syystä tuli kerrankin luettua. Ja hyvä niin, koska siinä kiteytyi tämä uudenlainen todellisuus aika hyvin.


She is only a "gamer" during the time the console is on, the same way she ceases being a "toaster" once her toast is complete. She is utterly devoid of the received wisdom we amass as enthusiasts, and the joy she wrings from the medium is not diminished as a result.


Ei ihmekään, että kaiken kasvun keskellä peliala on myös aivan hirveässä kriisissä. Kun tajuttiin, että ostovoima on jossain muualla kuin kynäniskoissa ja alettiin palvoa casual pelaajien -kukkaroita, alettiin hiljaksiin huomata myös, että casual-pelaaja on vielä vaikeammin määriteltävissä kuin se kynäniska fanboy. Ja myös vaikeammin manipuloitavissa.

maanantai 22. joulukuuta 2008

Aina matkalla jonnekin


Tuli sitten käytyä TAAS laivalla. Tämä on varsinainen kurimus. Luultiin jo päässeemme siitä kierteestä, että ostot tuottaa vain lisää ilmaisia risteilyjä, mutta eikös appivanhemmat lätkäisseet kouraan ilmaisen reissun. Ja koska on joulu tulossa - ja tietenkin pitää tuoda nuuskaa tuliaisiksi tuubitolkulla - niin ostokset nousivat yli 300 euron... Nyt on takataskussa taas kaksi ilmaista risteilyä lisää.

Ne mitään ilmaisia oo! Laivayhtiöillä kyllä osataan tän palkitsemisjärjestelmän kanssa. Ilmainen reissu kuluttajalle on sama kuin vähintäänkin ruokailurahat laivayhtiön taskuun. Ja ainahan sieltä tax-freestä tarttuu myös tavaraa väkisinkin mukaan, vaikka kuinka yrittäisi köyhäillä. Vaikka puolet laivasta olisi "ilmaisella reissulla" niin kyllä siitä yhtiö omansa pois saisi. Meidän perheessä ei edes kanneta eurotolkulla rahaa pubiin, mutta keskimääräinen laivareissaaja kuitenkin on enemmän tai vähemmän perseet - tai ainakin iloisessa sievässä. Kilinkolin soi kauniisti yhtiön kassakone.

Ja tähän sitten vielä kanta-asiakasohjelmat päälle. Kun meidät kertaalleen tähän Silja Linen kurimukseen saatiin, niin toki piti liittyä myös Club One -ohjelmaan. Jee, pisteitä. Mikä merkkaa sekin "etuisuuksia" ja "ilmaisia" reissuja vielä lisää.

En tosin valita. Elin viikkotolkulla sen lohdullisen tiedon varassa, että kun vähän vielä jaksaa, niin pääsee pariksi päiväksi seilaamaan ja unohtamaan arkisen kurjuuden. Sääkin suosi, kun Tukholmassa paistoi aurinko koko päivän. Sinänsä huvittavaa, sillä oli olevinaan se vuoden pimein vuorokausi. En muista milloin olisin viimeksi nähnyt auringon. Päivänvalonkin kanssa on ollut vähän niin ja näin viimeisen kuukauden ajan.

Tuli sitten kierreltyä Södermalmia urakalla, kun lupasin käydä maailmanlaajuistakin huomiota saaneessa Tea Centre of Stockholmissa tuliaisia hakemassa. Paikkahan on kätevästi Slussenin naapurissa Horngatanilla, mutta kierreltiin sinne Katarinahissenillä ajelun ja Söderhallarin kautta. Yleensä tulee jostain syystä, laiskuuttaan, jäätyä pyörimään Drottningatanin ja vanhan kaupungin ympäristöön, vaikka ne ovat sitä pahinta turstirysäosastoa. Kannatti. Tosi hyvä päivä ja kiireetön mukava fiilis koko ajan.

Slussenilta löydettiin muuten ainakin yksi hyvä asia, minkä suomalaiset voisivat svenskeiltä matkia, sen sijaan että matkivat aina niitä huonoja. Yleinen polkupyöräpumppu.


lauantai 20. joulukuuta 2008

Muutama ostospäivä jouluun


Sain apinan raivolla taottua itselleni vapaapäivät ensi viikolle. Eilen illalla laski mielen ylle jumalainen rauha, vaikka hartiat onkin edelleen aivan jumissa.

Koska olen roikottanut tätä kolmen vakiolukijani kaipaamaa pelilistaa aivan törkeästi, niin tässä tulevat nyt sitten ne käsikonsolit. Ja aina kannattaa ajatella se näinkin, että parhaat lahjat ostetaan välipäivä-alesta eikä ennen joulua.

Käsikonsolit
Minulle hyvä käsikonsolipeli on sellainen, jonka voi milloin tahansa keskeyttää, koska enimmäkseen pelaan käsilelulla julkisissa kulkuväleineissä jne. Toisaalta, jos samainen peli toimii niin, että rauhassa ollessa ei kykene laskemaan konsolia käsistään, se on iso bonus. Siispä....

Tähän alkuun heti tällainen pyhä kolminaisuus taktista kamaa. Aikaisemmat Advance Wars -pelit olivat tarinallisesti todella kieli poskessa, ja tämä on paljon synkempi. Sen sijaan strategisesti edelleen sitä samaa kamaa, eli hyvää. DS:n ja PSP:n FF Tacticsit ovat periaatteessa vähän samaa lajia, mutta fantasiatyypeillä, eikä tankeilla ja sotilailla. PSP-FF on sama tarina kuin PS1:n FF Tacticsissa, mutta pienin päivityksin. DS-tactics sen sijaan on eri tarina kuin ammoisessa (loistavassa!) GBA-tacticsissa, mutta muu meininki on samaa + uusia ammatteja ja elukoita. Tarina ei ehkä ole niin "hyvä" kuin GBA-tacticsissa, mutta mielestäni se ei ole homman pointti.



Ape Academy 2 (PSP)

Minipelikokoelma. Kaikkihan me oikeasti rakastetaan niitä? Eka AA oli huono, minipelit olivat epämääräisiä ja liian vaikeita. Kakkosessa on selkeä parannus. Ei tätä ehkä porukalla pelaa samaan tapaan tyytyväisenä kuin jotain Mario Partyja, mutta yksin hauskempi. Ne apinat nyt vain on idioottimaisen söpöjä.

Echochrome (PSP)

Nörteille. Pissin hunajaa aina kun voitan huonon geometrisen tajuni asettamat rajoitteet.

Everybody's Golf 2 (PSP)

Kun golfin pitää olla kivaa ja suhteellisen arcade-henkistä niin tämä on sitä. Älyttömän hyvä työmatkapeli.

LocoRoco 1 & 2 (PSP)

Olen aivan heikkona LocoRocoihin. Persoonallisen näköinen, yksinkertainen ja toimiva mutta myös yllättävän "syvä" ohjaus. Ja tasot niin hämäriä, että ilmiö "vielä yks taso" iskee helposti.

Sid Meier's Pirates (PSP)

Edellisen sukupolven Xboxille oli tämä, ja ilo on suuri että se on osapuilleen samanlainen myös PSP-porttauksena. Eli yllättävän hyvä, todella hyvä. On konsepteja jotka kestävät aikaa. tämä on yksi sellainen Sim Cityn ja Civilizationin ohella. DS:lle saa esim. SimCity Creatorin, joka on näitä lukuisia iteraatioita, eikä ole huono. Mutta ÄLÄ osta Wii-versiota SC creatorista, se on huono. Mainittavaa on myös että tietenkin oivallinen Civilization Revolution on saatavilla myös DS:lle ja on pätevä.


Ja sitten lyhyt sananen konsoleiden verkkokauppapeleistä. Näistä laitan vain listat. Koska laiskottaa, ja koska kaikki nämä ovat erityisen hyviä. Ja koska laivani Tukholmaan lähtee pian.

Xbox Live Arcade
Band of Bugs
Braid (jos ostat vain yhden, osta tämä)
Bionic Commando Rearmed
Cloning Clyde
Eets: Chowdown
N+
Outpost Kaloki X
Portal: Still alive
Puzzle Quest: Challenge of the Warlords
Switchball

PSN Store
Echocrome
Elefunk
The Last Guy
LocoRoco Cocoreccho!
Pain (jos ostat vain yhden, niin tämä, varsinkin kun siinä on nykyään myös David Hasselhoff)

WiiWare & Virtual Console
Donkey Kong Country -sarja (SNES)
Final Fantasy Chrystal Chronicles: My Life as King (WiiWare)
Mission Impossible (C64)
Paper Mario (N64)
Super Mario RPG: Legend of the Seven Stars (SNES) (jos ostat vain yhden, osta tämä)
Super Mario 64 (N64)
The Legend of Zelda (NES)
The Legend of Zelda: A Link to the Past (SNES)
The Legend of Zelda: Ocarina of Time (N64)

torstai 18. joulukuuta 2008

Sukkelaa


Piti lisää niitä pelejä hoidella tänään tähän. No mitä tein? Rekisteröidyin samana päivänä sekä Jaikuun että Twitteriin. Leikkimiseksihän tämä ilta siis on mennyt. Olisi töitäkin pitänyt tehdä vielä kotona, mutta aika vajaateholla meni sit sekin. Pelit sit huomenna, joo.

Kun pääsin päivittelemästä outoa taksikuskikäytöstä, niin tältä päivältä on toisaalta oikein palkitseva asiakaspalvelukokemus. Miehen läppäri otti ja simahti. Malli on sama kuin omani, mutta vain vajaat kaksi kuukautta vanha. Näyttö vain sammui, eikä tullut enää päälle. Kun sammutti ja yritti käynnistää, niin kukaan ei ollut enää kotona. Tyyppivialta haiskahtaa kun nettiä kaivelin. Samanlaisia tapauksia löytyi jonkin verran ja aina kyseessä sama vika: emolevyn kätkytkuolema.

Noh, soitto huoltoon (Acer) ja ei minkäänlaista taistelua minkään asiakaspalveludroidin ja checklistin kanssa, vaan puhelimeen vastaa oikeasti joku ammatti-ihminen, joka ymmärtää yskän heti ja ehdottaa joko itse koneen tuomista Konalaan tai DHL:n palvelua. Soitto deehooällään, ja paikalla on tunnin sisällä mies joka vie koneen pois. Nyt on seurantakoodi ja aika-arvio: kaksi päivää. Jos se pitää, olen kyllä hemmetin kateellinen, kun ottaa huomioon että aikoinaan odottelin pariinkin eri otteeseen kärähtänyttä fujitsu-siemens-pöytävehjettäni Powermillistä pari kuukautta.

keskiviikko 17. joulukuuta 2008

Keltainen majakka joulumielellä


Taksikuskien elämä on joiltain osin ikävää puuhaa, toisinaan liian kiireistä, toisinaan liian hiljaista. Ja kyyditettävät kännikalat liian usein liian rasittavia. Näin joulun aikaan on se vuoden kovin sesonki, mikä ilmeisesti joillakin kuskeilla jo pärähtää hattuun, kun ei ole asiakkaista pulaa.

Tulimme eilen seurueella liikelounaalta Sofiankadun Nuevosta Senaatotintorin taksiasemalle noin kahden maissa iltapäivällä. Hetken odotettuamme tolpalle ajaakin taksi ja ensimmäisenä lähtevät halaavat meidät muut ja astahtavat taksiin. Taksi ei lähde, ja hetken päästä seurueen jäsenet nousevat takaisin ulos taksista hölmistyneen oloisina.

Siinä parinkymmenen sekunnin aikana kun seuruetta oli halailtu ennen taksiin astumista, oli kuski jo ottanut koneelta tilauksen ja kehtasi vielä syytellä taksiin astuneita "arpomisesta" taksin ulkopuolella. Harmi ettei tullut otettua taksin numeroa ylös, tilanne oli jotenkin niin absurdi.

Järki sanoisi, että jos tullaan tolpalle, jolla on asiakkaita jotka selvästi ovat tulossa kyytiin, niin ne kans otetaan, vaikka joutuisikin odottamaan sen 20 sekuntia. Tai sitten sanotaan ikkunasta että pitää mennä ENNEN kuin syrjäytetyt asiakkaat ehtivät astua autoon istumaan. Jos kyseessä olisivat olleet ne hitaasti köpöttävät eläkeläiset, niin olisiko silloinkin otettu koneelta tilaus ja syytelty mummeleita hitaudesta?

Onneksi seuraava taksi tuli nopeasti, kun oli tajunnut sytyttää tupakan (jolloin bussi, ratikka tai taksi tulevat aina ennen kuin on kolmatta henkäystä ehtinyt ottaa).

Vielä ehdit hankkia pelattavaa jouluksi


Nythän on siis niin, että kuten aiemmassa postauksessa jo valittelin: "parhaat pelit" ovat tylsiä. Tai siis minun mielestäni. Parhaiksi peleiksi valikoituvat usein lähinnä sotapelit ja "hiekkalaatikkorikollisuus" kuten GTA:n tyyliset pelit. Viime aikoina mukaan on lyöttäytynyt myös Guitar Hero (ja Rock Band), ja vaikka se taas puolestaan on pelityyppi, joka on mielestäni todella kiva, niin rehellisesti puhuen nykyään niin GH kuin RB pääsevät kaiken maailman äänestysten kärkipäähän vain olemallla GH tai RB, ei sen takia onko peli hyvä vai huono. Peleissä ylipäätänsä toimii se sama brändiuskollisuus kuin missä tahansa muussa tuotteessa - Pepsiä ja Coca Colaa parempia kolajuomia on vaikka kuinka, mutta jos peruskuluttajalta kysytään mikä on paras kola, se on joko Pepsi tai Kokis siitäkin huolimatta, että peruskuluttaja ostaisi jotain paikallista merkkiä enemmän kuin näitä kahta brändituotetta.

Pelisarjat ovat brändi sinänsä, mutta myöskin pelityypit. FPS:t ja 3PS:t lienevät suosituin pelityyppi ylipäätänsä, ja on paljon niitä, jotka tekevät pelivalintoja genreluokituksen perusteella jättäen monet hyvät pelit omaan arvoonsa, koska ne eivät ole "suosikkigenreä". Tästä ei voi tietenkään syyttää sinänsä, koska kaikkihan me haluamme pelata niitä pelejä, jotka antavat suurimman onnistumisen tunteen - mutta vaikka suurin osa tykkää ammuskeluista, tekeekö pelkkä valtaisa tykkääjien leegio niistä myös parhaita pelejä? Ovatko ne 8 miljoonaa kärpästä todella oikeassa? No eivät, mutta heitä liiankin varman päälle pelaava peliteollisuus tietysti kosiskelee eniten.

Tässäpä siis on teille kolmelle hengenheimolaiselleni muutama suositus alustakohtaisesti - jotain joka on muuta kuin FPS-ammuntaa, hiekkalaatikkorikollisuutta tai feikkisoittimilla pousausta. Eli Kirsin alternative parhaat pelit -lista.

Pointtina on myös se, että mikään näistä ei ole K-18-peli. En kutsu päätöstä suoranaisesti lastensuojelulliseksi valinnaksi, vaan pikemminkin aikuisten- ja naistensuojeluksi. Tiedän toki itsekin naisena, että väite ettemmekö välittäisi hurjista väkivaltapeleistä on silkkaa skeidaa, mutta aika iso osa meistä kuitenkin - loppujen lopuksi - viihtyy mieluummin vähemmän adrenaliinia nostattavien pelien parissa. Ja olen huomannut, että jonkin verran sama pätee myös miespuollisiin pelaajiin, kun ikä alkaa karttua eikä ole Just Se NHL-ilta ryyppyporukoiden kanssa.

Enkä myöskään jumitu vain tämän vuoden julkaisuihin, sillä usein vähän vanhempia pelejä saa huomattavasti halvemmalla kuin huonoja uutuusjulkaisuja. Lisäksi on vielä isojen konsolien omat nettikaupat, joista saa niin vanhoja, todella vanhoja klassikkoja (ja aivan hirveitä huteja, jotka olisi pitänyt jättää sinen historiaan) ja uusia pikkupelejä. Huonojen kohdalla tietenkin femmakin tuntuu liialliselta, toisaalta hyvien kohdalla 15 euroakaan ei ole välttämättä perusteeton hinta - iästä riippumatta - jos on valmis tuhlaamaan sen saman summan joka viikonloppu perheen roskaruokiin.

Sen rajauksen teen, että pidän PC-pelit tästä nyt erossa. Jokin osa noista mainitsemistani toki löytyy sille wintoosan pyörittäjällekin. En kiellä ettenkö olisi myös rankan puolueellinen joissain asioissa, mutta kukapa ei voisi vastustaa tilaisuutta aivopesuun oli onnistumisprosentti sitten mikä tahansa.

Säästän myös itseäni, eli linkkaan (ensisijaisesti suomenkieliseen) wikipediaan tai vastaavaan, niin ettei tarvitse jokaisen sisältöä erikseen sepustaa vaan voin keskittyä vain lyhyisiin kommentointeihin.

Isojen konsolien pelit
Beautiful Katamari (Xbox 360)

Tämä oli jo PS2:lle, eikä ison konsolin versio periaatteessa tuo mitään pelillisiä uudistuksia vaan sitä samaa vanhaa. Se sama vanha vain on hemmetin hauskaa ja tuottaa toisinaan myös samanlaista outoa tyydytystä kuin finnien puristelu.

Boom Blox (Wii)

Käsin kosketeltavat pöytäseurapelit ovat ihan jees, mutta kyllä tämä Jengan ja tuhoamisvietin yhdistävä viritelmä ne kyllä hakkaa. Yksinpeli on ihan ok, mutta oikeuksiinsa tämä pääsee pienessä kaljassa olevalla porukalla. Ja sitten katosikin 12 tuntia johonkin....

Burnout Paradise (PS3, Xbox 360)

Kaikki rymistelyautopelit ovat periaatteessa aina samanlaisia - pohjimmiltaan - joten jyvät erotetaan näissä tapauksissa akanoista aika fiilispohjalta (olettaen, että ohjaus toimii eikä ole muutenkaan buginen kakka). Tälle fiilispohjaplussat antaa se, että se todella tuo kesän keskelle talvea, kun pelin lätkäisee koneeseen. Ympäristö on jotenkin vain kohdallaan ja autoradion kanavat kunnossa. Ja tiiliseinään törmääminen sata lasissa nyt vain on ihan hitsin siistin näköistä. Ja tässä tehdään muutakin kuin vain ajetaan kilpaa rinkulaa (sori vaan, Forza ja PGR, vaikka hyviä olettekin).

Civilization Revolution (PS3, Xbox 360)

Ei tämä ole mikään CIV4, ei lähellekään. Mutta meille, joiden strateginen taju hajosi jo kolmosen laajennosten myötä, konsoliversio on tervetullut tuulahdus ekojen pelien yksinkertaisuutta yhdistettynä joihinkin myöhempien versioiden parannuksiin. Lisäksi haluan kuluttaa yhteen peliin korkeintaan illan, en kahta viikkoa.

De Blob (Wii)

Omalaatuinen viritys, joka on oikeastaan vain kolmiulotteinen versio vanhasta kunnon "täytä/väritä alueet samalla kun varot mörköjä"-konseptista. Mutta jos pitää vaikkapa Katamari-peleistä, tässä on jotain samaa viehättävyyttä, vaikka rakennuksia vain maalaillaan eikä revitä irti maasta ja oteta messiin.

Fable II (Xbox360)

Pitkä seikkailu tulevine lisäosineen, joka sopii silti casual-pelaajallekin? Jep. Lienen jo aiemmin maininnut, että olen muun muassa aivan tyytyväisenä hakannut tuntikausi halkojaa ja takonut miekkoja - eli painanut monotonisesti yhtä nappia oikealla hetkellä. Hardcorettajat haukkuvat taisteluiden helppoutta - en kiellä etteivätkö olisi - mutta minusta on tyydyttävää että voi seikkailla luolastoissa kerrankin niin, että pelkällä tarkkaavaisuudella pärjää eikä tarvitse olla sen lisäksi myös sydän kurkussa ja paskat housuissa. Eivätkä ne taistelut ole edes pääasia, vaan muu häröily.

Lego-leffapelit (PS3, Xbox 360, Wii)

Kun on pelannut yhtä, on pelannut käytännössä niitä kaikkia, vain kulissit vaihtelevat. Mutta oli kyseessä sitten Tähtien sodat, Indiana Jones tai Batman, niin perusresepti toimii. Ja huumori on hauskaa. Suurta plussaa, että toinen pelaaja voi liittyä mukaan milloin vain.

Overlord ja jatko-osa Raising Hell (PS3, Xbox 360)

Kuin Pikmin, mutta kieroutuneesti. Älyttömän hauskaa strategian, roolipelin ja häröilyn sekoitusta. Ja ne komenneltavat gremlin-klonkku-elukat hihityttävät.

Sam & Max: Season One (Wii)

Tartteeko sanoa enempää? Huumori on tallella. Vielä kun saisi nostalgian vuoksi kaikki vanhat LucasArtsit DS:lle.

Super Mario Galaxy (Wii)

Onhan tämä pakko mainita. On se hypetyksensä ansainnut.

Tony Hawk's Project 8 (PS3, Xbox 360)

Olkoon vain Skate ja Skate II, mutta tämä nyt vain on paras skeittipeli. Ikinä. Proving Groundissa monet asiat olivat jo Ihan Väärin (tm) ja ympäristöt rumaa harmautta. Skatejen ohjaus on muuten ihan persiistä. Paitsi Wiin Skate Itin, jossa homma toimii wii-ohjaimen ansiosta yllättävän kivasti, harmi vain että peli on muuten aika ruma. Skate Itiä voi muuten pelata tasapainolaudallakin, mutta itse en osaa. Saattaisi ehkä olla hyvä niille, joiden tasapaino pelaa.

Valkyria Chronicles (PS3)

Peli, joka ei oikein osaa päättää onko se lintu vai kala. Eikä välitä vaikkei osaakaan. Enkä minäkään välitä. Kehystarina on sitä perinteistä japsipatetiaa, mutta pelattavuus oivallista. En yleensä pidä real-time-elementeistä sotastrategioissani (naksut poislukien), mutta tämä on poikkeus.

Zack & Wiki: Quest for Barbaros' Treasure (Wii)

Lapsekkaan söpö, kuvastoltaan vähän ärsyttävänkin söpö, mutta jos rakasti Gobliiins-pulmapelisarjaa, niin tätä ei voi olla arvostamatta. Niin vähän on nykypeleissä jäljellä vanhaa parhautta, että tällaiset pelit ovat aina tervetulleita.


Sanon sanasen käsikonsolipeleistä ja kauppapaikkojen peleistä huomenna erillisessä postauksessa. Näemmä tämä lista venyy muuten kilometrin mittaiseksi.

tiistai 16. joulukuuta 2008

jotta jäljentää elintarviketuotannon eleet


Haluan jakaa kanssanne Atarin uutiskirjeen. Etteikö pelien rekisteröinnille saisi vastinetta, hä?


Ensi vuonna kaikki on... ihan samalla tavalla kuin aina ennenkin


Olen aivan kuollut, loppuisipa viikko jo. Mulla on se lupaamani joululahjapelijuttukin tossa, mutta en ole jaksanut linkittää. Lupaan illalla tehdä sen.

Jostain syystä eilistä Metroa tänään lukiessani tuli nenän eteen juttu siitä, että automaattimetrohanke etenee sen verran, että nyt on ne turvaportit suunnittelussa. Sitä vain mietin, että miksi vain automaattimetron tapauksessa pitäisi olla sellaiset? Eikös ne ois ihan jees noin niinkö muutenkin. On tässä vuosien varrella sen verran noita humalaisia ja itsemurhahenkisiä immeisiä asemilla sinne raiteille joutunut, että - automaattimetro tai ei - miksei niitä portteja asennettu jo silloin joskus anno datsumal?

Olen myöskin miettinyt sitä tunnetta mikä tulee joka joulukuu - pian vuosi loppuu, pian tuska loppuu. Ai miten niin loppuu? Eihän lopu. Paska alkaa aina uudestaan 2.1. mutta jostain kumman syystä pää on niin päämääräaddikti, että vuoden vaihde on muka jokin päämäärä, maali ja onni & autuus.

Itse asiassa joulukuu on aina niin helvettiä, töiden kannalta ylivoimaisesti vuoden pahin kuukausi, että minkä ihmeen helpotuksen se uuteen vuoteen pääsy muka antaa? Hirveät reflat se vain antaa, 2.1. antikliimaksi on aivan helvetillinen pudotus siihen todellisuuteen, että mikään ei ole muuttunut, mikään ei ole paremmin, ja kaikki jatkuu ihan samaan tapaan kuin aina ennenkin.

On ne aivot kumma vehjes.

perjantai 12. joulukuuta 2008

Pelejä ja pissis-paita


Olen tässä parin päivän ajan kypsytellyt joululahjalistaa. Tai siis suositusta sellaisesta. Ihmisille, jotka eivät välitä Grand Theft Autoista, Gears of Warista ja muista pumpumeista. Ne dominoivat tämän vuoden erilaisia parhaimpien pelin listoja, ja vaikka niiden hyvyyttä ei kai voi kiistääkään, niin vähänkö väsyttää kahden-kolmen eri lajityypin monotoninen dominaatio?

Entäs jos tosiaan ei välitä FPS-ammuskelusta ja hiekkalaatikko-gangsterileikeistä (tai bändipeleistä)? Tai jos pitäisi ostaa - ikärajoja noudattaen - jotain sille esiteini-ikäiselle joululahjaksi, niin että se ei vain katso kuin halpaa makkaraa?

Teen sen listan vielä tässä viikonlopun aikana, onhan tässä vielä monen monta ostospäivää jäljellä. Myös kysyä saa etukäteen, jos on vaikkapa kahden vaiheilla.

Nyt sen sijaan hengähdän hetkeksi syvään, viikko on ollut kova, ja ennen jouluun hiljentymistä edessä on vielä kovempi viikko.

Illalla ovat myös Blogipikkujoulut, eikä minulla ole muuta päällepantavaa kuin pissis-paita. Sinne silti pitää päästä - pissis-paidasta huolimatta - kunhan käyn ensin vetäisemässä hätäiset rohkaisuoluet viereisen osaston pikkujouluissa.

tiistai 9. joulukuuta 2008

No nyt kuuluu


Duunikaveri, joka haksahti vanavedessäni iPhoneen kävi eilen hankkimassa Creativen plugit mikrofonilla ja kovasti kilttinä ihmisenä handlasi minullekin samanlaiset. Hintaa oli 29 euroa, en tiedä mistä tarkalleen ottaen kävi hakemassa.

Hinta on aivan kohdallaan. Ääni ei ole mitään 15 kiljoonaan tuhannen tonnin kamojen superhifiä, mutta kannettavan vimpaimen monikäyttökuulokkeiksi aivan mainiot. Basso toistuu toisin kuin niissä kauheissa puhelimen mukana tulevissa napeissa, joilla heittäisin muuten vesilintua, ellen olisi niin helvetillinen krääsähamsteri. Mikrofoniosio on samalla tavalla viehättävän pieni ja huomaamaton kuin alkuperäisissä iPhonen luureissa ja toimii myös samalla painallus/tuplapainallus-tyylillä kuin alkuperäinen. Se mistä en pidä - kuten en alkuperäisissäkään - että luureja ei ole suunniteltu niskan takaa riiputettaviksi, eli kummatkin piuhanhaarat ovat saman mittaiset.

Edelleenkin on pakko ihmetellä miten kalliiden musiikkivehkeiden kanssa lätkäistään mukaan ala-arvoista skeidaa - eikä edes itse tarjota oman merkin alla erilaisia muita vaihtoehtoja, jotta rahat lisähankinnoista tulisivat edes Applen omaan kirstuun eivätkä esim. Kossin, Sennheiserin ja kumppanien kuten tällä hetkellä. Varsinkin kun katsoo missä hintaluokassa valtaosa iPhone-sopivista handsfree-kuulokkeista liikkuu: kaikki järkiään lähes satasen luokkaa ja reippaasti ylikin.

maanantai 8. joulukuuta 2008

Hatullinen Sithiä, osa tiesmikä


Maikkari on netissään äänestyttänyt marraskuun ajan suosituimpia Star Wars -leffoja. Kahden eniten ääniä saaneen luvattiin tulevan telkkarista jouluna.

Näin tapahtuukin. Joulupäivänä ja tapaninpäivänä.

Eniten ääniä saaneet ovat SWIII - Sithin kosto (7926 ääntä) ja SWII - Kloonien hyökkäys (6974 ääntä). En viitsi sanoa mitään äänestäjien huonosta mausta, mutta Maikkarin ajatuksenjuoksua on pakko ihmetellä.

Järki sanoisi, että jos tällaiset perättäiset elokuvat porhaltavat kärkeen, niin ne esitettäisiin sitten kronologisessa järjestyksessä, eiksjoo?

Joo ei.

Ne lähetetään äänimääräjärjestyksessä, sillä onhan se listasijoitus tokikin tärkeämpää!

Päätin vain nauraa makeasti. (Dorkat!)

Se, että on pimeää, ei tarkoita etteikö kaikki olisi silti paskaa


Sampopankki on sit uusinut käyttöehtonsa, jotka lävähtävät eteen kun menee verkkopankkiin. Ehtoja on vain sellaiset 70 sivua ja rapiat. Sitten *ituttaa, kun ei olekaan lukenut sitä kaikkea.

Google readerissakin on tapahtunut jotain pienimuotoista muutosta, lähinnä ulkonäössä. Jotain on jäänyt kuitenkin rattaiden väliin poikittain, koska välillä feedimerkintöjä pitää nitkuttaa ruudussa edes takaisin ennen kuin ne merkkautuvat luetuiksi. Ennen riitti klikkaus ilman nitkutusta.

Lisäksi sain Guitar Heron rumpujen takomisesta rakon kämmeneen, vasemman käden nimettömän juureen.

Päivän saldo näyttää vähän siltä, että lottokupongin voinee heittää roskiin tarkistamatta. Ja jätän masturboinninkin sikseen, ettei tapahdu vahinkoja.

torstai 4. joulukuuta 2008

From Bill to Hoff


Koska BB on loppu, pitää katsoa ns. oikeita televisio-ohjelmia. Purettiin sitten eilen illalla kovalevyn uumenista pitkään siellä maannut William Shatnerin Roast, joka tuli joskus syksyllä JIM:iltä.

En tiedä kuinka huumorintajuinen tai -tajuton (tai kusipää) Shatner oikeasti on, mutta hyvin se kesti kaiken itseensä kohdistuvan naljailun illmaisutavasta, lihavuudesta ja Star Trekin homoeroottisuudesta.

Pakko on kunnioittaa miestä, joka on tehnyt uran itseironiasta ja oman tunnetuimman roolinsa parodioinnista ja noussut ikoniksi keskinkertaisista lähtökohdista huolimatta. Shatnerin manttelinperijä on muuten hyvinkin selkeästi - kukapa muukaan kuin - David Hasselhoff.

keskiviikko 3. joulukuuta 2008

Haloo, haloo


Mun uusi iFööni on kyllä aika herkku. Tuntui juhlavalta kaataa tietsikalta koko käyttömusiikin varasto ja kaudellinen Siskoni on noitaa tuon 16-gigaisen uumeniin, eikä tehnyt vielä tiukkaakaan. Kosketusnäytön käytössä on kuitenkin pieni totuttelu ainakin tekstiviestien kirjoituksen osalta, pitäisi varmaan hankkia stylus takataskuun.

Onhan tuo tyylikäs vimpain, ensimmäinen Apple-tuotteeni ikinä. Voi toki kritisoida sitä, että vehjettä ei saa käyntiin aktivoimatta sitä tietsikalla ja iTunesilla, mutta jos tähän on valmis alistumaan, niin kaiken maailman karseiden Nokian PC-ohjelmistojen kanssa tappelun jälkeen ei voi kuin kiitellä sitä kuinka kivuttomasti Fööni toimi peeseen kanssa.

Applehan on toki tunnettu "idiottivarmuudestaan" mutta lapsuksia niillekin sattuu. Ei tosiaan ollut heillä tullut mieleen pakkauksen minimaaliseen käyttöohjeistoon laittaa jonkin sortin alkeellista fyysisen vehkeen nappi- ja slottikarttaa. Jouduin lopulta etsimään netistä ohjeen sille, mihin sim-kortti laitetaan. Eikä se ohje muuten suinkaan löytynyt Applen tukisivuilta.

Lisäksi on ihmeteltävä, että koska noita vimpaimia nyt kuitenkin myydään myös musiikkilaitteina, niin minkä ihmeen takia pakkauksen mukana ei tule kunnon nappikuulokkeita? Niissä on tällaiset, mikillä ja kaukosäätimellä varustettuna, ja ne tappavat niin äänen kuin korvatkin. Oikeasti kenellä tässä maailmassa on sellaiset korvat joille tuon malliset oikeasti istuu? Pöyristyttävää on, että samoja kakkoja myydään myös vakiona iPodeille, siis kaikkien kannettavien musalaitteiden myyntikuninkaalle? Mi-tä vi**ua?!

Esimerkiksi Sony-Ericssonin kaikissa musapuhelimissa tuntuu olevan vakiona plugikuulokkeet - ja kaksosainen handsfree noin muutenkin, eli omat kuulokkeet on mahdollista liittää ilman kaukosäätimen menetystä. En vain käsitä. Applen itse mainostamat yhteensopivat plugikuulokkeet ovat kaikki aivan hävyttömän kalliita. Pitänee hankkia adapteri tai joku, vaikka noin yleensä vain syö, että näin yksinkertaisissa asioissa ei viitsitä tehdä asioita oikein.

Mukavaahan on myös se, että joka vuotinen joululahja, vuokrannousuilmoitus tuli jälleen. 6,5 prossan korotus. Yli puolet tes-saaliin korotuksesta. Että silleen.

tiistai 2. joulukuuta 2008

iPhonera


Sonera taipui vihdoinkin.

iPhonen saa lopultakin Minun Sonera -liittymään niin, ettei tarvitse maksaa koko puhelimen hintaa kerralla. Soneran sivujen omalla laskurilla näyttää siis siltä, että jos ottaa puhelimen eikä mitään puhe- tai tekstaripaketteja tai datahörhöilyjä, hinnaksi muodostuu 19,90 euroa kuussa minimi ja jokainen puhelu ja tekstari siihen päälle normihintaan sekä 90 senttiä per alkava datankäyttötunti. Tämähän sopii, jos on enemmänkin puheluita ja sekstareita vastaanottava kuin soittava tyyppi eikä nettaa kuin harvoin, purskauksittain.

Jos taas föönin hankkii surffilaudaksi ja esimerkiksi TVKaistan tai jonkin muun kännytelevision katselumahdollistajaksi, kuukausimaksullinen, rajoittamattomalla datansiirrolla varustettu (mutta silti puheen osalta minimissään oleva) liittymä maksaa sen karvan alle 35 euroa kuussa. Tämä on vain kolmisen euroa enemmän kuin iPhonen small-paketti (31,69), jonka kuukausimaksuun sisältyy 100 min puhetta, 100 tekstiviestiä ja 100 Mt tiedonsiirtoa. Tuossa on esimerkiksi minulle puhetta ja tekstiviestiä aivan liikaa ja tiedonsiirtoa liian vähän. HomeRuniahan ei taida Minun Sonera -ratkaisussa olla, mutta käytääkö sitä muka joku?

Eipä tässä enää kaipaa kuin operaattorilukituksen poistoa.

------

Ja jo neljä tuntia myöhemmin olin mainonnan uhri. Nyt on 16 gigainen musta ihvööni kourassa. Tyylikäs on. Niin tyylikäs ettei viitsitä manuaalissa edes kertoa miten sim-kortti syötetään fooniin sisään.

Kriisipuuro