lauantai 31. maaliskuuta 2007

Puhtoinen lähiöni





Katson ulos ikkunasta
Kai tää on mesta nasta?
En tiedä paremmasta
Ainakin kaupunginjohtajasta
Tää lähentelee taivasta
- Mikko Saarela (siis tosiaankaan ei M. Syrjä, perhana mua)

Lähiö. Tuo monelle negatiivisia tunteita. Siinä on ä ja ö. Ja silti se on sanana uskomattoman hieno. Samaan tapaan kuin heinäsaari. Siinä on lempeyttä, ihonlämpöä. Lähiöparatiisissa on aina kesä, aurinko paistaa siniseltä taivaalta, linnut laulavat puissa, oravat juoksevat kilpaa ja iloiset lapset leikkivät kiipeilytelineissä ja laskevat liukumäkeä.

Totuus on usein toisenlainen, mutta lapsuudestani muistan edelleen ne idylliset lähiön paratiisipäivät. Niitä oli oikeasti - ja vieläpä monta. Joka kevät minut voi vallata riemumieli, kun Kaivarin rannat aukeavat ja meri kimmeltää sinisenä, mutta todellisen autuuden saavutan vasta, kun lähiö kuorii talvivaatteensa ja auringossa kylpevä pihakoivu puskee ensimmäiset nuppunsa.

Minut voi saada pois lähiöstä, mutta lähiötä ei saa koskaan pois minusta.

(Valokuvatorstai: Kaunein sana)

perjantai 30. maaliskuuta 2007

Eikä mulla ole rahaa


Hittolainen. Tammikuun Disneyland-reissu tuntuu pankkitilissä edelleen.
Asiaa ei yhtään auttanut Wiin hankinta. Ja tietysti kaikki
vakuutusmaksut tulevat samassa kuussa, ja netti maksaa maltaita... Ja..
ja... ja.. Syödäkin pitäis. Ääh. Lomarahatkin maksetaan typerän
yleiskorotusajankohdan takia vasta kesäkuussa eikä toukokuussa.
Konkurssi uhkaa.



Aina välillä miettii, että kaiken rahan päällä pitäisi sittenkin vain
istua. Ei koskaan käydä missään, eikä tehdä mitään. Mutta onko sekään
loppujen lopuksi järkevää? Mökkihöperöyden oireita on jo nyt ihan
riittävästi koko perheellä.



Mutta yksi asia on varma. Kun syksy koittaa, auto lähtee. Leasing-aika
loppuu lokakuun alussa, ja vaikka moni asia on sen jälkeen ihan
perseestä, kuten esimerkiksi työmatka-ajan tuplaantuminen -
pahimmillaan triplaantuminen - niin sydäntä lämmittää siellä
viimaisella bussipysäkillä tieto 500 lisäeurosta kuussa muihin
menoihin.



500 euroa on hkl:n vuosilipun hinta, enemmänkin. 500 euroa kuussa on
6000 euroa vuodessa. 6000! Se on mun aika monen kuukauden nettopalkkani
pakollisten asumiskustannusten jälkeen. Sillä rahalla viettäisi
useammankin viikon Disneylandissa. Siinä parhaimmassa hotellissa. Eikä
tarvitsisi edes kaurapuuroa syöden säästää. Tai edes odottaa kahta
vuotta. Tai jos menisi vaikka Tokion tai Hongkongin Disneylandiin
sitten saman tien. Ja Gold Coastille Dreamworldiin.



Alkaaks tää Disneyland-juttu ottaa teitä jo päähän? Mulla on selvästi
joku Mikki-virus, joka tarttuu, kun vihdoinkin löytää sen Täydellisen
Todellisuuspakopaikan. Sori.



torstai 29. maaliskuuta 2007

David Hasselhoffin pimeä puoli





Vai itse asiassa pimeääkin pimeämpi puoli?


Pikkuasiat


Jahah, on kuulemma ihan normaalia, että pikkuasiat jäävät vaivaamaan
paljon ärsyttävämmin kuin isot. Onneksi on Tiede-lehti, joka osaa
kertoa minulle tällaisenkin asian. Tosin luen sen aina noin viikkoja
myöhässä ilmestymisestä. Harmillista. Olisi tämäkin tieto kantautunut
rauhoittamaan mieltäni paljon aiemmin, jos en aina antaisi pelaamisen
ja työnteon ajaa lehtien luvun edelle.



Selitys ei tietenkään poista sitä, että pikkuasiat ärsyttävät edelleen.
Ja kun on karsea räkätauti, niin ärsytys nousee potenssiin kymmenen.
Kaikki typeryys ottaa päähän.



Rupesinkin ärsyyntymistäni ruokkiakseni pohtimaan aikaisemman
marmatukseni pohjalta mistä noita muiden henkilökohtaisesta tilasta -
sekä fyysisesti että psyykkisesti - piittamattomia seniorikansalaisia
oikein syntyy. Tulin siihen tulokseen, että ne ovat sellaisia varmaan
jo nuorena. Niitähän näkee joka paikassa.



Työpaikasta kuin työpaikasta löytyy se ihmevaistoilla varustettu
tyyppi, joka suuntaa juttelemaan Santerin kakasta juuri sille, jolla on
pahin kiire. Ihan ilmeinen tapaus.



Potentiaalisia tulevia ärsyttäviä mummeleita ja pappoja ovat myös se
tyyppi, joka puhuu koko ajan ääneen kaiken sen, mitä on työpisteellään
tekemässä. Ei siis aktiivisesti kerää huomiota (passiivisesti
kuitenkin), mutta distraktoi, koska vähän väliä tämän tyypin toimet
herättävät lähialueen työntekijät työnteostaan ihmettelemään, että
puhuttiinko heille. Mikä tietysti ärsyttää, jos tekee oikeasti jotain
tärkeää ja tulee keskeytetyksi vain siksi, että joku mölisee itsekseen.



Muunnelma edellä mainitusta tyypistä on tietysti se, joka kommentoi
koko ajan tekemisiään, ja jos joku vahingossa havahtuu luultuaan, että
hänelle saatettiin puhua jotain, asioidensa kommentoija iskee kärppänä
uhrinsa kimppuun ja ryhtyy kohdennetusti puhumaan Santerin kakasta.



Sitten on nämä hyvinkin markeeratusti korvalappuihin leimaantuneet
tyypit, jotka menevät aina kertomaan Santerin kakasta sille, joka istuu
työpisteellään korvakuulokkeet päässä.



Teknoajan muunnelma on tietysti Santerin kakan meseen siirtänyt tyyppi,
joka pilkkoo epäinformaationsa useaan erilliseen viestiin, jotka
kilahtavat ruudulle noin 10 sekunnin välein. Jos ei vastausta tule
minuutin sisään, tyyppi lähettää herätteitä muutaman sekunnin välein,
kunnes vastaus tulee. Tai uhri sulkee mesensä.



Vaarallisin tyyppi on kuitenkin se, jolla on muka olevinaan oikeaa
asiaa, mutta se paljastuukin joksikin triviaaliksi, jonka olisi voinut
kysyä äidiltä tai googlelta (tai maililla/mesellä, jos ei osaa käyttää
äitiä tai googlea). Tällä oikean asian varjolla tyyppi jää kuitenkin
hengailemaan eikä lähde kulumallakaan.



Vituttaisko mua vielä, vai oiskohan tää taas hetkeksi tässä? Ainakin pitää taas niistää.

keskiviikko 28. maaliskuuta 2007

Teroita mun kynä hei pliis!


Toisinaan ihmisten fakkiutuminen vaivaa. Tietenkin varsinkin omalla
alalla. Samaan aikaan kun jengiä pannaan pihalle milloin mistäkin ja
milloin mistäkin syystä, otetaan ovista ja ikkunoista sisään
halpatyövoimaa, joka ei kykene kuin yhteen asiaan kerrallaan. (Ja jos
ne ovat määräaikaisia, niitä kiinnostaa kyetä vielä vähemmän).


Tiedän kyllä, että esimerkiksi Kauppalehden irtisanomisten ympärillä
spekuloidaan siitä, että vanhat potkittiin pihalle, koska ne ovat
fakkiutuneita yhden asian taitajia siinä missä nuorista on vaikka
mihin. Mutta noinkohan sillä päästään mihinkään kunnon tavoitteisiin
sittenkään. Nuoret ovat ihan yhtä jumiutuneita, joskus jopa
uppiniskaisempia kuin vanhat. Varsinkin parikymppiset ovat usein niin
saatanan polleita omasta vähästä osaamisestaan, että kaikki muu kuin
se, mikä ei heitä kiinnosta, on heidän arvoaan alentavaa.


Itse työskentelen firmassa, jossa on yksi alan nuorimpia keski-ikiä. Ei
näy missään. Ammattikunnat pysyttelevät poteroissaan ja teettävät
toisillaan triviaaleja hommia, koska "ei kuulu omaan alaan eikä tartte
osata". Ja kyllä, sillä tuhlataan sekä aikaa että rahaa.

Varsinkin kun se poteroihin kaivautuminen on kaiken lisäksi vielä niin eriarvoistavaa.


Lehtialalla on niin kauan kuin minä muistan, eli alkeellisimpien
taittokoneiden ja saksitaiton siirtymäkaudelta tähän päivään,
arvosteltu graafikoita, jos nämä eivät viitsi lukea juttua jota
taittavat. On pidetty pikemminkin itsestäänselvänä, että graafikko
esimerkiksi vahtii räikeimmät sanajakovirheet ja ajatus- tai
repliikkiviivojen oikean sijainnin. Ja tietysti tekee taiton jutun
hengen mukaan. Jopa monet ammattiylpeyttään vaalivat graafikot ovat
sitä mieltä, että näin on, ja huono on se taittaja, joka mättää pelkkää
bulkkia sisällöstä piittaamatta.

Toimiiko toisin päin? No ei
tietenkään. Vaikka julkaisujärjestelmien myötä on yhä yleisempää, että
toimittaja latoo itse monet bulkkipalstat suoraan taittoon, sen sijaan
että kierrättäisi ne tekstinkäsittelyohjelman kautta taittajalle, niin
viitsiikö hän sijoittaa tarvittavat puolitusinaa graafista pientä
vakioelementtiä vakiopaikoilleen? Ei tietenkään. Vaikka olisi
nopeampaa, kustannustehokkaampaa ja jopa tekstinjuoksullisen
lopputuloksen kannalta fiksumpaa, että toimittaja itse lätkii
mollukkansa tekstiin ja vahtii rivinvaihdot, niin ei, ei käy, ei
onnistu.

Ja niin istuu monissa toimituksissa päivittäin
näitä "graafisia lastenvahteja" siirtelemässä viittä mollukkaa sinne
tai tänne taitoissa, koska toimittajat eivät itse voi sitä tehdä.
Tuskin halpaa.

Viime kädessä toimittaja väittää ettei hän
osaa, kun hän on vain toimittaja eikä graafikko ja voi kun tää
taitto-ohjelma on niin hankala, iik. Paskan marjat. Jos osaa lätkiä
tekstiä taittoon, osaa siirtää palikkaakin. Siihen ei tarvita edes
tuhannen euron hölynpölykursseja. Kunhan vain viitsii eikä nillitä
typeriä.

Mutta nimenomaan toimittajat harvemmin viitsivät.
Eivät edes omaa työvälinettään usein osaa edes sen vertaa, että
osaisivat kääntää tekstinkäsittelyn automaattitäydennykset tai
-korjaukset tarvittaessa pois päältä tai takaisin päälle -
sisennyksistä puhumattakaan.

Tetrikset ja pokeriohjelmat
kyllä osataan asentaa, muttei viitsitä edes viittä minuuttia päivässä
uhrata siihen, että oman työvälineen TYÖominaisuudet kävisivät tutuiksi.


Ihan sama kuin ei osaisi käyttää teroitinta, vaan huutaisi aina jonkun
muun paikalle auttamaan, kun lyijäristä alkaa kärki tylsyä.

Oi aikoja, oi tapoja - osa 19782465



Ihminen tulee iltasella raskaan työpäivän jälkeen keskustan kautta kotiin. Räkä valuu pitkin ylähuulta ja muutenkin vähän tympii.

Ennen kuin ihminen ottaa keskustasta oranssin madon kohti itää, ihminen poikkeaa tekemässä viimeisestä Potterista ennakkotilauksen, koppaisee ale-laarista pokkarin matkaansa ja pistäytyy hetkellisesti hampurilaisravintolassa suorittamassa hyvin ansaitun rentoutumishetken.

Niin ihminen ainakin oli ajatellut tekevänsä.

Ihminen maksaa vähäiset, dietin sallimat herkkunsa, istuu alas ja upottaa nenänsä kirjaan. On siis näkyvästi ilmeistä, että ihminen ei ole tullut hampurilaisbaariin esimerkiksi leikkimään seurustelu-upseeria, vaan nimenomaan nautinnolla napostelemaan rasvapullansa ja ahmimaan muutaman sivun lupaavaa kirjaa - olemaan itsekseen.

Ihmisen keskeyttää vanhempi herrahenkilö, joka ei viitsi edes kysyä häiritseekö hän. Herrahenkilö diibadaabaa vieressä, eivätkä ihmisen lyhyet vastaukset ja määrätietoinen nenän upottaminen kirjaan tunnu menevän herrahenkilölle jakeluun.

Ihminen kiroaa mielessään ja vastailee vastahakoisesti herrahenkilölle, sillä ihminen on joskus vuonna nakki ja muusi sekä miekka ja kilpi opetettu olemaan kohtelias seniorikansalaisille riippumatta siitä, että nämä etuilisivat kauppajonossa ja talloisivat varpaille. Ihmisen mielestä olisi epäkohteliasta tölväistä suoraan, että vanhus häiritsee -  siitäkin huolimatta, että vanhus ei hienovaraisesta vihjailusta piittaa.

Ihminen puree hammasta ja viihdyttää, mutta ihmisen rentoutumishetki on pilalla. Onneksi edes ihmisen kännykkä soi kesken väkinäisen ja ihmistä kiusaannuttavan hyvääpäivääkirvesvarren, ja ihminen saa hyvän tekosyyn liueta paikalta - kotona kun jo kaipaillaan.

Ihminen ei jaksa olla ihmettelemättä, miten viestittää pomminvarmasti muulle maailmalle, että älä häiritse ellei sinulla ole oikeasti asiaa. Ihminen saattaa kulkea samanaikaisesti korvalaput korvilla ja nenä kirjassa - ihmisen mielestä se on aika selkeä merkki - ja silti joku, siis ei edes humalainen, ottaa liian usein asiakseen diibadaabata.

Ihminen ei haluaisi olla ikärasisti, mutta rasittavan usein kaikille omaan itseensä käpertymisen halun merkeille viittaavat kintaalla nimenomaan keski-ikäiset ja siitä yli. Ihmisestä tuntuu, että ne tekevät sen kiusallaan. Katsovat kestääkö ihmisen kasvatus, vai räjähtääkö. Ja sitten pääsevät päivittelemään, jos räjähtää.

Kehtaavatkin marmattaa, ettei nuorisolla ole mitään tapoja.

tiistai 27. maaliskuuta 2007

Niisk



Yrittää räkätautia pukata. Oisko eka kerta pariin vuoteen. Tietty pahimpaan työrupeamaan (saamarin etukäteen iskevä pääsiäinen). Tätä tää laihtuminen teettää. Heti iskee tauti, kun superblubber-suojakilpi sulaa pois.

Pärkkeles, vai pitäskö sanoo pärskisles.

Ja pitäis ostaa pienemmät housutkin. Tänään taittaja kettuili vilkkuvasta takadekolteesta, kun ei byysat pysy enää jalassa.

Vai ostaskohan vain kannattimet. Henkseleitä vois paukutella samalla kun taputtelee itseään selkään.

maanantai 26. maaliskuuta 2007

Tunkekaa se Aku hanuriinne


Joskus veri kiehuu. Pikkuasioista. Kuitenkin.



Iltasanomien vessapaperiliite Plus, joka on muuttunut kaiken lisäksi
entistäkin kauheamman näköiseksi, teki sitten aukeaman jutun Tokion
Disneylandista vailla juuri mitään oikeaa informaatiota tai edes
näyttäviä kuvia muusta kuin Mikki Hiirestä paraatin kärjessä. Jutun
kärkenä oli se, ettei puistosta löytynyt Aku Ankkaa.



Voi kilin v***u! Matkailukausi on alkamassa, ja Tokion Disneyland on
näin suomalaisesta näkökulmasta katsoen todellakin edes vähän
eksoottisempi huvipuistokohde. Olisko oikeasti tehnyt kipeää esitellä
sitä puistoa eikä marmattaa jostain Aku Ankka -näyttelijän
puuttumisesta enemmän kuin yli tarpeen?



Ei satunnainen matkailija todellakaan tee menopäätöstään Disneylandiin
sen mukaan, hilluuko siellä näyttelijä Aku-naamari päässä vai ei.
Saatanan saatanan urpot! Yhtään asiasta kiinnostunut haluaa jotain
muutakin tietoa kuin että kallista on. No shit, Sherlock?!



Olen itse käynyt Tokion Disneylandissa yli 20 vuotta sitten, ja vaikka
tiedänkin paikasta jotain, niin siitä huolimatta olisi ollut kiva lukea
muuta kuin liirumlaarumia.



Oikeasti joskus hävetää oman ammattikunnan puolesta, kuinka heppoisin
aineksin pannaan lättyä läjään. Ns. sisäsiistien lehtien on
viihdelehtien rinnalla aivan turha hurskastella.

sunnuntai 25. maaliskuuta 2007

Eipäs hätäillä!


Kevät on:
  • Pultsarit kalliolla: Jep
  • Villiintynyt naapurin patalaiska kissa: Jep
  • Auringon helotus parveketupakoitsijan naamalla: Jep
  • Koirankakkojen kiihottava lemu: Jep
  • Plussan puolella keskellä yötä: Jep
  • Talviturkin vaihtaneet jänöt: Jep
  • Roskia joka paikassa: Jep
  • Viemärin solina paistesäällä: Jep
  • Talviteloilta telineisiin ilmestyneet pyörät: Jep
  • Teinien moporalli raitilla: Jep
  • Tipujen liverrys aamuneljältä: Jep
  • Lokkien huuto lähiön yllä: PUUTTUU!
Kevät ei siis ole vielä saapunut! Menkää koteihinne, täällä ei ole mitään nähtävää!

(Pakinaperjantai: Kevään merkki)


lauantai 24. maaliskuuta 2007

"linnanmäki uusi laite"



Kylläpäs nyt yhtäkkiä tullaan hakusanoilla "linnanmäki uusi laite".

No eipä kai ihmekään, Lintsiä ei tunnu omilla webisivuillaan sen kummempi esittely kiinnostavan.

Uusi laite on nimeltään Kirnu. Se on ns. "ball coaster", jossa rata kulkee yhdessä tasossa (pysty). Muoto on epämääräisen c-kirjaimen mallinen. Laitteen vaunut ovat rataan nähden "poikittain" kuin hartioilla pidettävä kantokeppi, ja "keppien" päissä on neljä istuinta (2+2 seläkkäin) kummallakin puolella. Itse vaunu kulkee rataa pitkin (ja kääntyy myös ylösalaisin), mutta istuimet pyörivät vapaasti, eli luvassa on keinumista ja hetkahtelua sen mukaan mennäänkö c-kirjaimen sisä- vai ulkopintaa. Vaunuja laitteessa on yhteensä kolme.

Laitteen on suunnitellut Intamin AG, ja se muistuttaa jossain määrin Arrow'n suunnittelemaa, surullisen kuuluisaa ja reilusti suurempaa 4D-vuoristorataa X:ää, joka rakennettiin Kalifornian Six Flags Magic Mountain -puistoon vuonna 2001. X oli prototyyppi, ja sen kehittely teki vakavan loven Arrown'n kukkaroon. Osoittautui, että X:ssä oli mojova määrä suunnittelumokia ja muita ongelmia, ja vehje jouduttiin poistamaan käytöstä. Rata on kyllä edelleen olemassa, mutta lienee käytössä vain satunnaisesti. Six Flags haastoi Arrow'n oikeuteen, ja kaiken seurauksena Arrow ajautui konkurssiin. S & S Power onneksi osti Arrow'n pois kuleksimasta, ja maineikkaan vuoristoratayhtiön toiminta saattoi jatkua.

X-insidentti lieneekin eräänlainen alan kollektiivinen suunnittelullinen trauma, sillä X:n tyylisiä ratoja on sen jälkeen tehty vain yksi, viime vuonna Japanissa avattu, Guinnessin ennätysten kirjaankin 14 inversiollaan päässyt Eejanaika. Asialla S & S Power.

X saattaa mallina olla tuttu Rollercoaster Tycoonin pelaajille. Huvipuistosimulaatio nimittäin sisältää osapuilleen kaikki Six Flags -puistojen varteenotettavat radat.

Intaminin versio 4D-radasta on siis paljon pienempi kuin X tai Eejanaika, ja Kirnu on samalla myös yhtiön ihka ensimmäinen "pallorata". Yhtiön toinen rata on rakenteilla Espanjaan ja auennee myös tänä vuonna. Rataa on kahta eri sorttia, ketjuvetoinen ja LSM-työntöinen. Kirnussa lakikorkeuteen noustaan käsittääkseni ketjuvedolla.

Toisen käden tietoa Kirnun "strategisista mitoista":
  • Korkeus: n. 25,5 m
  • Pituus: n. 142 m
  • Suurin nopeus: n. 44 km/h
  • Ajelun kesto: n. 1 min
  • G-voimat: -1 -- +3,5
(Myöhempi edit: Näin Kirnun palasina noin kuukausi sitten käydessäni Talviriehassa, mutta näemmä joku on päässyt näppäisemään jo valmiihkon näköisestä radasta kuvaa. Täällä (kelaa sivun loppuun) ja täällä on tiedotesivu, josta löytyy pienen prototyypin kuvia (kelaa kohtaan Intamin). Vaikka prototyyppi on nolo pikku banaani, vaunujen rakenteesta saa hyvän kuvan.)

perjantai 23. maaliskuuta 2007

Siis niinqu daa!


Keväisin pitää muistaa muutamia asioita, ja niiden muistelu on aina
ihmettelyä ja kummastelua ja communicatorin räpläämistä liikkuvassa
autossa.

Yksi on kesäaika. Kyllä se tosiaan on jo nyt viikonloppuna. Kello kohti kesää, eli luovumme tunnista. Iisiä.

Katsastus. Pitäisi muistaa tarkistaa taas papereita. Ettei mene viikolla myöhäiseksi niin kuin viime vuonna.

Ja sitten lopulta ne pirun nastarenkaat. Luonnollisesti liikenne- ja viestintäministeriöstä selviää.
"Nastarenkaiden
käyttöaika alkaa 1. marraskuuta ja päättyy 31. maaliskuuta. Jos
pääsiäinen on huhtikuussa, on nastarenkaat vaihdettava pois viimeistään
toista pääsiäispäivää seuraavana maanantaina."



Niin. Voiko sitä nyt sekavammin asiat päättää. Tänä vuonna siis
kesänakkien pitää olla alla viimeistään 16.4. Jonain toisena vuonna
toisin. Ääliömäistä. Varsinkin kun googlehakuni seuraava hitti osui
Almanakkatoimiston kirjoitukseen, jossa ensinnäkin todettiin, että
päivämäärää 31.3. käytetään ainoastaan siinä tapauksessa että
pääsiäismaanantai on aikaisimmassa mahdollisimmassa paikassaan 23.3.,
jolloin nakit pitäisi vaihtaa jo peräti 30.3. ellei tuota 31.3.-rajaa
olisi. Hupaisinta oli tämä:
"Kuinka
usein sitten pääsiäismaanantai on aikaisimpana mahdollisena päivänään
23.3.? Tämä selviää taulukoista, joissa on lueteltu pääsiäisen paikka
kunakin vuotena. Yllättäväksi tulokseksi tuli, että viimeksi pääsiäinen
on ollut näin aikaisin vuonna 1761. Silloin ei autoissa vielä taidettu
nastarenkaita käyttää. Ja seuraavan kerran pääsiäinen on näin aikaisin
vuonna 2285!"


Heti perään todetaan että:
"Lainlaatijat
eivät ole sääntöä muotoillessaan selvittäneet pääsiäisen paikkoja, ja
siksi säännöstä on tehty tarpeettoman mutkikas. Jos sääntö
yksinkertaistetaan sellaiseksi, että nastarenkaiden käyttöaika päättyy
pääsiäismaanantaita seuraavana maanantaina, selvitään tällä säännöllä
lähes kolmesataa vuotta eteenpäin."


Näinkö
siis Arkadianmäellä asioita päätetään? Tarkistamatta? Mitä
Almanakkakeskuksen säännön yksinkertaistamisehdotukseen tulee, niin
onhan se toki sanallisesti "yksinkertainen", mutta edelleenkin täysin
typerä. Kun ottaa huomioon, että muistan viettäneeni pääsiäistä muun
muassa aprillipäivän aikoihin, mutta myös viikkoa ennen vappua, niin
olisikohan sittenkin järkevämpää päättää oikeasti jokin pysyvä
päivämäärä? Onhan sellainen syksylläkin. Plus kelivaraus.

Torilla tavataan?


Yksinäinen Wii etsii muita samanmielisiä Wii-koneita kavereiksi. Yst. vast. nimim. Mii Paradeen eloa?

keskiviikko 21. maaliskuuta 2007

Ryhäsen jalanjäljissä



Matka suoritettu.

Viru-hotelli oli varsin jees. Oma huone on aina luksusta, koska voi sammua parisängylle vaikka poikittain - lasit päässä ja valot sekä telkkari päällä. Hyvä etten maksanut 180 kroonia luontodokumenteista, sillä olisivat menneet ihan hukkaan.

Olen ollut vähän sillä kannalla, että haluaisin pitkästä aikaa risteilylle Ruotsiin, mutta voishan tuolla Tallinnassakin omalla ajalla joskus taas käydä. Varsinkin jos homman tekee niin, että yöpyy siellä, eikä sorru mihinkään muutaman tunnin ryhäs-ostosmatkailuun.

Lisäksi pitää mennä johonkin ei niin tyypilliseen suomalaisten sinitukkien (mummojen) ja ryhästen kansoittamaan hotelliin, niin saattaa saada vähän rauhaakin. Sillä Tallinna - ja se Viru - tuntuu houkuttavan Silja Linen arkiristeilyäkin kuivempia mummeleita ja oikein tyypillisiä ryhäsiä (termistä kiitos rakkaalle työkaverille, jolla on terve ja reipas suhtautuminen suomalaisiin "matkailijoihin").

Tyypillinen ryhänen on se luojan luoma, koko päivän dokannut ääliö, joka huomaa sinut Tallinnan laivan tupakkapaikalla, äkkää pipodiskosi korvillasi ja pitää hauskana juttuna huutaa pääsi vieressä että kuuletko sä mitään. Sen jälkeen hän ryhtyy kännin kostuttamilla silmillään tapittamaan tiiviisti rintojasi.

Samainen ryhänen ei ota hienovaraisesta vinkistä vaarin, kun toteat että juu, et tosiaan kuule mitään, ja laitat luurit takaisin korvillesi. Sen sijaan hän alkaa (edelleen korvaan huutaen) kysellä, että oletko epäsosiaalinen. Vastaat että kyllä, olet epäsosiaalinen, mitä ryhänen ei kuitenkaan ilmeisesti halua ottaa todesta, vaan ryhtyy uudestaan huutamaan korvaasi, että etkö sä tosiaankaan kuule mitään. Huokaus.

Lähes yhtä viehättävä on se ryhänen, joka Viru-hotellin (siis sen suomalaisia sinitukkia ja ryhäsiä kuhisevan Viru-hotellin) Public Cornerissa äkkää kulmapöydässä liudan tyttöjä ja änkeää seuraan lausahduksella "Heiii, suomalaisia!"

Juu. Kyllä mäkin ilahtuisin, jos en olisi ainakaan kahteen minuuttiin kuullut ainuttakaan suomenkielistä lausetta.

Sanomattakin on selvää, että ryhänen jää hoippuen hekottamaan ryhäskaverinsa tai ryhäsvaimonsa kanssa keskelle laivan ulostulotuubia ja tukkimaan massiivisessa lastissa olevilla kaljakärryillään (vähintään kolme) koko kulkuväylän.

No, snobismi sikseen. Ostin minäkin tupakkaa ja mäyräkoiran.

tiistai 20. maaliskuuta 2007

Halkean!


Ei kiesus. Kokoustamisen lisäksi tuntuu että täällä vain syödään koko ajan. Alla jo kolmen ruokalajin lounas, ja nyt pitäisi muutamaa tuntia myöhemmin kyetä kolmen ruokalajin päivällinen Tallinnan vanhassa kaupungissa Troikassa. Olen ähky jo alkuruokapelmeenien jälkeen. Pelmeenien, joita en edes jaksanut syödä loppuun.

Hyvää kyllä on, mutta... Liian hapokasta, ei kykene.

maanantai 19. maaliskuuta 2007

Maailmanrauhaa


Ja se niistä vaaleista sitten. Vanha äitini on huolissaan siitä, mitä
seuraavat neljä vuotta köyhälle eläkeläiselle tuovat, mutta uuden
eduskunnan ikärakenteen huomioon ottaen veikkaanpa, että kovimman
kolauksen otamme me kaikki alle nelikymppiset, ja varsinkin
perheelliset. 



Ei pitäisi valittaa, kun ei halua maksaa satoja euroja oikeudesta
valittaa (äänestää). Eikä ehkä kannatakaan. Jos vaikka kohdistaisi
kaiken energiansa siihen, että pysyy työpaikka persiin alla sen
seuraavat neljä vuotta. Ja pitää muista lotota.



Wiillä on eräänlainen gallup-kanavan tyylinen viritelmä, jossa voi
äänestää juuta tai jaata tyhjänpäiväisistä mielipide- ja
mielitekokysymyksistä sekä arvailla mitä muut arvaavat. Yksi
kysymyksistä tässä vähän aikaa sitten oli se, kumpi oli tärkeämpää,
maailmanrauha vai oma henkilökohtainen hyvinvointi. Tottakai me kaikki
aikauiset jeesustelemme maailmanrauhaa - kuusivuotiaalla oli terveempi
ote ja äänesti henkilökohtaista hyvinvointia.



Tällaisina oikeistovoiton aamuina sen jeesustelun todella tuntee
nahoissaan. Sillä lähempänä totuuttahan henkilökohtainen hyvinvointi
sittenkin on.

lauantai 17. maaliskuuta 2007

Kiehuu pian yli...


Pitäsköhän ruveta tekemään kaikesta soseutettua vauvaruokaa. Alan olla kurkkuani myöten täynnä sitä, että jos ruuassa on hippunenkin jotain, jonka Poika on tarhassa muilta pojilta oppinut olevan pahaa, koko halvatun ruoka on pahaa.

Soseesta voisi sentään valehdella, että siinä on pelkkää perunaa ja lihaa, alahan jätkä lapata mössöä naamaasi.

Saa olla aivan varma siitä, että seuraavan hampurilaisen saa ensi vuonna, jos silloinkaan. Vituttaa vain, että omatkin hampurilaisiin kajoamisetkin pitää sitten hoitaa jonain muuna ajankohtana kuin sinä kaikkein luontevimpana - koko perheen lauantain shoppaushetkenä.

Huomiseksi olin luvannut herkuttelua, makkarakastiketta. Tekisi mieli jättää tekemättä.

Perkele.

perjantai 16. maaliskuuta 2007

Hiljainen päivä duunissa



- Kato, perhana, Huuko! Mitä mies?
- No mitäs tässä, ei mitään kummempia.
- On se ilmoja pidelly!
- Joo ja kato pitelee!
- Hehe!
- Ho hoho!
- Ei oo jätkää näkynyt vähään aikaan täällä suunnassa. Onks kiirettä pitäny?
- No ei silleen erityisesti. Aika hiljasta on kesään verrattuna. Tää pirun tuuli pitää porukan sisätiloissa.
- Ei oo täälläkään päin hirveesti pousata tarvinnu. Menee kyllä pikkasen tylsäksi välillä, kun ei oo sitten kuitenkaan niin hiljasta, että kehtais välillä kahville mennä.
- Joo-o. Tää on tätä...
- Niin tätä...
- Ookko 'Moroo nähny vähään aikaan? Ei oo tullut moikkailemaan ihan viime aikoina.
- En oo nähny. Törmäsin iltavuorolla Esmeen tossa pari viikkoa sitten alakerrassa, ja se osas kertoa että 'Morolla taas se selkä rikeeraa ja on jätkä joutunut ottamaan lunkisti vähän aikaa.
- No perhana, mä oon sanonut sille että sillä on väärä tekniikka niiden köysien kanssa. Se vetää liikaa hartioilla, eikä käytä alaselkää apuna ollenkaan. Ihmekös sitten että vetää kyttyrän nalkkiin.
- No sähän puhut nyt hei meidän 'Morosta. Se tyyppi ei kuuntele järkipuhetta vaikka kardinaali hengittäis niskaan.
- Sä sit sanoit ton, en mä...
- Mullon pokkaa sanoo se ihan päin pärstääkin.
- Hehe, näkis vaan, hehe...
- He he, ja kuulis kuminan, hehe..
- Mut hei Viktor, hyvä nähä. Mun täytyy nyt hilppasta tonne, pitää patistaa pojat siivoomaan pulunpaskat meidän puolelta. Palataan astialle taas!
- Joo, astialle, moi!

(Pakinaperjantai: Astia)

Muista ihQu liikenteessä


Mies tuo minut usein aamuisin töihin, mikä on varsin mukavaa. Mukavaa
on myös se, että puheenaiheet kulkevat matkan aikana vapautuneesti
taivaan ja maan välillä. Se voi olla sitä Ratakadun parturia,
Yliopiston kirjaston ulkopuolelle parkeeratun asuntoauton
potentiaalisesta "viihdekäytöstä" keskustelua tai jotain vakavaakin.


Tänään ihmettelimme miksi on keksitty suositusnopeutta indikoiva
liikennemerkki? Mikä sen pointti on? Miksi halutaan sanoa "joo tässä on
tää satasen rajoitus, soriiiiiiii, mut me nyt oikeestaan suositeltais
että ajat tässä kolmeekymppiä"?

Eikös siinä voisi olla se rajoituskyltti sitten saman tien?


Vai onko niin, että halutaan myös sanoa että "kyllähän sä siis niinku
saat ajaa niinku rajoitusten mukaan ittes hengiltä tällä pätkällä, me
ei niinku suututa siitä tai sillee, mut olisithan sä vähän niinku daiju
ja se ois niinku vähä ikävää ja sillee, ja aattele nyt jos niinku joku
tätikin kävelis eteen ja sillee"?

Ihmeellisiä ovat moiset
suosituskyltit. Lähinnä tieliikennelain versio ihQuDaa-kielestä.
Loppuikohan rajoituskyltit kesken, kun piti tuollaisia keksiä?


Itse tykkään ja arvostan kunnon rajoituskylttejä ja niiden
implisiittistä management by perkele -asennetta: "turpaan saat,
perkele, jos et nyt hidasta - saatat muuten tappaakin ittes siinä
samalla, mikä kyllä onkin sulle sit ihan oikein. Ja jos tapat jonkun,
niin sit perkele turpiin tuleekin, vaikka oisit kuollut."

torstai 15. maaliskuuta 2007

Tietenkin tarkistuksen muistaisi vasta keskellä yötä




- Äiti? Anteeks että mä soitan näin myöhään, sori jos herätin...
- Herranjumala, mitä on tapahtunut? Kellohan on melkein kolme yöllä!
- Äiti, istutsä?
- Kulti, mikä hätänä, mikä on?
- Äiti, sun pitää nyt istua alas. Ihan oikeasti istua alas...


(Valokuvatorstai, 38. haaste: Ajatuksen voimalla)


keskiviikko 14. maaliskuuta 2007

flOw


Sitä uutta pleikkaria eilen testatessani panin merkille, että
oikeastaan nettikaupasta ostettavat pikkupelit olivat melkeinpä
kiinnostavampia kuin "isot oikeat pelit". Viehättävin oli flOw, joka on
itse asiassa ollut olemassa jo ennen kuin Sony äkkäsi sen omaan
nettimyyntiinsä sopivaksi.



PS3:lla ohjauksessa käytetään hyväksi ohjauspadin liiketunnistinta, mutta käy se hiirelläkin. Loistava flOw täällä, joko suoraan ruudulta tai lataa omaksi. Sekä PC että Mac kelpaavat.



Onhan se pleikkarilla huikeasti vielä nätimpi kuin tuo ilmainen versio,
mutta ei vaikuta pelattavuuteen ja rauhoittavaan tunnelmaan.

King Kong


Pääsin tänään (öö, siis eilen, siis tiistaina) käsiksi pleikkari kolmoseen silleen kunnollisemmin.

Pakko kyllä sanoa, että Nintendo-fanina on tullut oltua vähän turhankin nuiva PS3:a kohtaan. Hintahan siinä on nikotuttanut eniten - ei mikään pelikokemus ole 700 euron arvoinen.

Ei ehkä edelleenkään ole. Pelit ovat kyllä pirun kauniita, mutta mitään suoranaista uutta mullistusta tumma jätti ei pelaamiseen tuo - ellei satu arvostamaan sitä, että jopa se vihollinen, jota et näe, lyyhistyy yksilöllisesti myttyyn saatuaan kuulan kalloonsa.

Mutta, minkä olen tyhmänä Wii-fanittajana täysin jättänyt ajattelematta on se, että siinä missä Wii jättäytyi "konsolikisan" ulkopuolelle kilpavarustelumielessä, PS3 on kyllä lähtenyt kisaan - mutta ei niinkään Wiin tai edes Xbox360:n kanssa. Pleikkari on selkeästi päättänyt yrittää puraista palan pc-markkinoista.

Miksi hankkia toista tonnia maksava multimedia-pc (sisältäen miinuksena vieläpä Windows Visvan) tai läppäri (Visva varmaan siinäkin) surfilaudaksi sohvannurkaan, kun voi hankkia PS3:n 700 eurolla? Lisää vain oma Linux.

Bonuksena seuraa markkinoiden halvin blue-ray-vehje (jos jotain edistystä kaipaa), jatkossa ilmeisen mittava Sonyn oma pelikauppa netin päässä ja leffakauppoja niinikään netissä pilvin pimein. Seitsemisen usb-reikää, joihin voi vapaasta tökkiä vaikka isommankin määrän ulkoisia kovalevyjä (ja niitä kyllä tarvinnee ainakin yhden, tosin sisäisellekin on yksi lisäpaikka), näppiksen, hiiren... Kalliimmassa versiossa on lisäksi muistikortinlukija ja wi-fi.

Ei tuosta puutu oikeastaan enää kuin tv-kortti. Ja tuskinpa sitäkään saadaan kauan odottaa.

Lisäksi on vielä PSP-tuki jopa kohtalaisen kehittyneesti, niin että kunhan vain on langaton verkko alla, niin ihan missä päin maailmaa pääsee PSP:llä käsiksi oman pleikkarinsa kovalevyn sisältöön.

Jotta ei ihan hehkuttamiseksi menisi, niin on sanottava, että en silti edelleenkään tunne suoranaista himoa tai vetoa uutta pleikkaria kohtaan. Mutta myönnettävä toki on, että PS3 on silti mykistävä loota.

Ja jos joskus saan päähäni haluta "olohuone-pc:n", se ei ole se pc, vaan tämä - gorilla mikä gorilla, mutta olihan King Kongikin lopulta ihan hyvä jätkä.


maanantai 12. maaliskuuta 2007

Vampyyrit elävät!



Mielenkiintoista huomata, että perheeseen tulleella Wiillä on itse asiassa pelattu suhteellisen vähän verrattuna kaikkeen siihen muuhun mitä sillä on tehty.

Yllättävän paljon tulee luettua uutisia, leikittyä äänestyskanavalla ja surfattua. Vaikka vieressä on ihan hyvä tietokone, niin perhe jumittui äskenkin pariksi tunniksi youtubettamaan Wiillä tulevia euroviisukilpailijoita. Niin se vain on, tv-ruutu yhdistää.

Euroviisuista puheenollen. Kiitettävän vähän yritetään matkia Lordia. Tai siis, miten sitä edes voisi. Sen sijaan on lähdetty aivan toiseen suuntaan - ja tuntuu siltä, että joiltain osin Liettuan viime vuoden "We are the winners of Eurovision"-poppoo on inspiroinut tämän vuoden osallistujia enemmän kuin Lordi. Luvassa on nimittäin ainakin kolme yli-ikäisten herrojen poikabändiä.

Tavallisin niistä on Espanjan poppoo NASH, joka muistuttaa noloudessaan lähinnä Take Thatin comebackia. Latvia puolestaan panee halvalla Il Divo -ilmiötä. Romanian surkuhupaisan, diskatun Dracula-hömpötyksen sijaan matkaan lähtee niinikään iso kasa rumia miehiä laulamaan hassua kansanlauluhenkistä renkutusta useilla eri kielillä.

Latvian ja Romanian hienovarainen kettuilu tasapainottuu Ukrainan täydellisellä "Alf Poier kohtaa Guildo Hornin ja Sestren"-meiningillä. Kuvitelkaa BB-Kakia mekossa foliosta tehty kalanpyrstö päässä laulamassa Anttila-syntikoilla säestettyä lastenlaulua. Loistavaa!

Ja jotta tragikomiikka ei unohtuisi, Sveitsiä edustaa DJ Bobo. Pitääkö sanoa enempää? Pitää: "Vampires are alive". Ratkiriemukasta jo tittelin ristiriitaisuudesta lähtien.

Kun luvassa on vielä muun muassa etnotrancea Bulgariasta ja ison marengin keskellä tasapainoileva täti Georgiasta niin eihän masokisti voi jättää skaboja väliin niin millään. Kyytipojaksi tarvitaan vain kunnon känni.

Tosin kun ottaa huomioon, että Suomi järjestää skabat (kts. edellinen postaus), sen kännin on oltava aika kokovartalokooma. Mahtaakohan jo nyt pohjien oton aloittaminen edes riittää.

Ei herranjumala



Vanha vitsi on näyttää Fredin ja ystävien Pump pump -euroviisuesitystä ja kysyä minä vuonna tämä mies tahrasi Suomen maineen.

Ei enää.


Tästä lähtien näytetään vuoden 2007 viisujen
esiintymisjärjestysarvontaohjelmaa ja kysytään minä vuonna tämä maa
tahrasi tämän maan maineen.

Hulluna törttöilevä lumiukko oli viimeinen pisara.

Suorastaan toivon, että finaalissa on väliajalla vain se Gandalf ja aikakone.


Paremman puutteessa tällainenkin kelpais, tekisköhän ne tilauskeikan:




Elintilaa huusi tullessaan


Onnea on 250 lisägigaa kovalevyä entisten 200:n päälle. Elintilaa, jee!

Häpeällistä on, että on tullut kituutettua jo pitkään pelien asennuksia poistellen ja muilla kippaskonsteilla tilaa luoden, vaikka levytilaa on maannut hyllyssä odottamassa.

Ongelman (tai siis laiskuuden) ydin kun on ollut siinä, että levy on sisäinen. Ei ole millään viitsinyt repiä konetta auki ja asentaa. USB-teknologia tekee ihmisen laiskaksi.

Mutta vihdoinkin riitti. Oli pakko. Hyvä niin, nimittäin tulipa tapettua aikamoinen lauma villakoiria masiinan sisuksista. Ilmankos tuuletin on viime aikoina pyörinyt välillä niin, että sen jopa kuulee.

lauantai 10. maaliskuuta 2007

Kuka suojelee meitä hörhöiltä?



Jim-kanavalla on peräti yksi viihdyttävä ohjelma, Penn & Tellerin Bullshit. Sarjassa silmänkääntötaiteilijoina tunnettu, suurisuisesta jätistä ja alati hiljaa olevasta hiirulaisesta koostuva parivaljakko panee halvalla ihmisten huuhaa-uskomuksia.

Miehet tykittävät kovilla. Vetävät välillä aika pahasti överiksikin. Viihdyttävää kylläkin. Jopa niin viihdyttävää, että pitää välillä mennä keittiön puolelle kokemaan myötähäpeää, kun ei enää kestä ruudun ääressä hörhöjen hörhöilyä.

Harmi vain, että porukka jonka oikeasti pitäisi katsoa näitä, ei tietenkään katsele. Skeptikot nauraa hekottavat ruudun ääressä, kun hörhöjä viilataan linssiin ja nöyryytetään julkisesti, mutta hörhöt itse tuskin ovat mailla halmeillaakaan. VAIKKA PITÄISI!

Koska yksi ikävä totuus on, että nämä uskomushörhöt käyvät välillä todella hermoille ja vaikeuttavat esimerkiksi jopa työntekoa.

Kukapa ei olisi esimerkiksi törmännyt feng shui -hörhöön, joka terrorisoi konttoria ärsyttävillä pikkuesineillään, vaatimuksillaan työpisteensä sijoittelusta ja marinallaan muiden työpisteiden epäsiististä tilasta tai räikeistä koristeista.

Kukapa ei olisi törmännyt siihen horoskooppihörhöön, joka pukee kaikki pienet loukkauksensa ja nälvintänsä horoskooppivertaukseen - "no ymmärräthän sinä, että se on skorpioni" - ja vetoaa horoskooppimerkkien epäsopivuuksiin, kun pitäisi tehdä töitä muiden ihmisten kanssa.

Tai se tyyppi, joka tyrkyttää voimakristalleja ja näkee heti muiden auroista, että nämä eivät ofiisiin henkeen sovi - ja pitää myös huolen siitä (että eivät sovi).

Pahinta on, että tällaiset tyypit saavat usein rellestää vapaasti, koska he osaavat myös nostaa hirveän äläkän, jos näiden tapojen julkista harjoittamista (esimerkiksi työpaikoilla) yrittää hillitä. Heti ollaan heidän mielestään työpaikkakiusaajia ja suivaitsemattomia, vaikka tyypit käyttävät usein uskomuksiaan ilmiselvänä terorrisointikeinona ja vallan välineinä.

Luojan kiitos omalla työpaikalla ei hörhökeskittymää tietääkseni ainakaan välittömässä läheisyydessä ole (tai osaavat ainakin olla hiljaa). Mutta minulle on kerrottu aikamoisia kauhutarinoita. Varsinkin naisvaltaisissa työpaikoissa tilanne voi äityä pahaksikin. Olen kuullut eräästäkin paikasta, jossa työntekijälle saattoi tulla tukalat oltavat, jos hänelle ei aamukokouksessa passannut voimakristalli kourassa tuntojensa julkinen valottaminen.

Kun uskomushörhöistä on kyse, niin mielelläni olisin tasapuolisen misantrooppi. Valitettavasti valtaosa niistä kuitenkin tuntuu olevan naisia, ja huomaan usein vihaavani ja häpeäväni omaa sukupuoltani aivan valtavasti ja ajattelevani, että naiset ovat vähintään yhtä syypäitä omaan sukupuoliseen epätasa-arvoonsa kuin miehetkin.

Taivasta myöten




Ja sinä päivänä kaikki oli täydellistä.


(Valokuvatorstai, 37. haaste: sininen)


perjantai 9. maaliskuuta 2007

Ennen kirjoitettiin kirjeitä



Marinadi sanoo painavan sanansa fyysisestä ja virtuaalisesta kanssakäymisestä. Itseänikin aina ajoittain ottaa aivoon se kapea näkemys, että netti on jotenkin sosiaalisia suhteita näivettävä ja elämästä vieraannuttava asia, vaikka asia on täysin toisin päin.

Tästä on puhuttu aiemminkin, ei kovinkaan kauan aikaa sitten, kun ilmassa oli suuri keskustelu blogaamisesta muun muassa sosiaalisena ilmiönä. Tuntuu kuin jollain ihmisryhmällä olisi suorastaan pakkomielle nollata kaikki nimenomaan sosiaalinen nettiperäinen toiminta jonain onnettomana räpellyksenä ja tosiasioiden kieltämisenä.

Jos virtuaalinen sosiaalisuus on todellisuuden kieltämistä ja sulkeutuneisuutta, niin mitähän elämäni olisi ollut, jos perheeseen ei olisi tullut tietokonetta 1980-luvun alussa ja modeemia pari vuotta myöhemmin.

Minulla on ollut paljon poikaystäviä sieltä 80-luvun puolivälistä lähtien. Tietokoneen ansiosta kehenkään heistä ei ole tarvinnut tutustua "kylmiltään" jo suhteen alettua. Ei ole tarvinnut altistua kusipäille, joiden todelliset aikeet paljastuvat vasta kun ovat jo saaneet palan minusta ja kettingin kaulani ympärille. Ja nämä pojat, myöhemmin miehet, ovat mahdollisesti nähneet minussa muutakin kuin parin tissejä jo ennen kuin olemme ensi kertaa kohdanneet.

Ei ole tarvinnut roikkua baareissa miettimässä, että jos sittenkin ottaisi riskin jonkun, puhtaasti ulkonäön pohjalta tehtävän ratkaisupakon takia. Älkää tulko väittämään, että missään baarissa ikinä pystyisi poimimaan ketään luonteen ja ajatusmaailman perusteella, ellei kyseessä ole kahden kantiksen kohtaaminen.

Ilman nettiä olisin tuskin tavannut aviomiestäni. Tai ainakaan onnistunut antamaan asioiden kehittyä niin, että kumpikin lähti leikkiin mukaan harkiten ja oikeaan aikaan. Ilman nettiä ei olisi ollut sitäkään yhtä Tuomoa (nimi muutettu), joka lopulta yhytti meidät kummatkin ottamaan härkää sarvista.

Ilman nettiä istuisin sinkkuna baarissa katsomassa kun muut dokaa. Tai kotona kuuntelemassa hiusteni kasvua.

Kyse ei ole siitä, että kahdenkeskinen kommunikaatio olisi luonnossa vaikeata, vaikka se toisinaan on, vaan että netin avulla se on entistä helpompaa myös elävässä elämässä.

Ennemmin tai myöhemmin on kohdattava nokikkain joka tapauksessa. Miksi sen pitäisi olla kankeaa, haparoivaa ja vaivaannuttavaa, jos asiaa voi auttaa?

Tosin, kun isoäitini oli pieni, puhelimessa juoruaminen oli syntistä akkojen puuhaa - kunnon ihmiset kirjoittivat kirjeitä ja kävivät herrainklubeilla. Jotkut asenteet eivät sadassa vuodessa ilmeisesti muutu - vaihtavat vain kohdetta ja uhria.

Ratakadun parturi


Seuraavaksi aion jäädä koukkuun Heroes-nimiseen sarjaan.



Lisäksi on pakko ilmaista kunnioituksensa jo lähes vuoden
työmatka-aamut viihdyttäneelle hiustenleikkuuliikkeen nimelle.
Ratakadun parturi.



Jos olisin järjestäytyneen rikollisuuden oikea käsi, suojelurahojen
ykköskerääjä ja polvilumpioiden kauhu, olisin ehdottomasti
liikanimeltäni Ratakadun parturi. Iltaisin pelaisin pokeria savuisessa
jazz-luolassa havana-sikaria käryttävän ja pasuunaa soittavan murhaajan
kanssa.

torstai 8. maaliskuuta 2007

Housut puttoo


Kun aloittaa terveet elämäntavat, yksi tärkeä asia on olla katsomatta vaa'an lukuja. Itse asiassa suositellaan, että rakkineen veisi vaikka kellariin pois näkyviltä.

Pointti on siinä, ettei masentuisi, jos ei paino putoakaan tai jos se jopa välillä nousee. Tai ettei alkaisi lepsuilla, jos tavoitepaino on tulevinaan vastaan nopeasti (yleensä se on vain liiallisen nesteen poistumista, eikä läskin sulamista).

Mutta mitä pitäisi ajatella, kun saa riisuttua ja puettua tiukahkot farkut ilman että joutuu avaamaan nappeja ja vetskaria?

Vienkö housutkin kellariin?

Tyypilliset oireet


ADHD-gaala on kuulemma peruttu. Tiedän että on tuhmaa ja ikävää nauraa, mutta mua pikkaisen huvittaa. Lupaan katua myöhemmin.

Mies ja rannekello



Stranger Than Fiction on saanut aika kädenlämpöisiä arvosteluita. En aivan ymmärrä miksi. Suomennettu nimi "Aidosti outoa" on kyllä ihan syvältä ja poikittain, mutta muuten leffa oli sellainen, että ei olisi yhtään harmittanut, vaikka olisi joutunut maksamaan leffalipusta täyden hinnan.

Nokkelia metaelokuvia on toki nähty ennenkin, loisteliaampiakin, mutta tämäkin oli kuitenkin reilusti keskivertoa älykkäämpi tapaus, ja roolisuoritukset olivat vankkoja. Myös Will Ferrellin.

Tai ehkä siinä se onkin. Joko jengi on mennyt katsomaan Will Ferrell -komediaa, ja joutunut keskelle ihan outoa juttua, joka ei nauratakaan peräsuolta löysäksi vähintään joka viides minuutti. Tai sitten jengi vihaa Ferrelliä jo valmiiksi, eikä elokuvalla ole ollut mitään merkitystä. Tosin herää kysymys, että miksi tällaiset ihmiset edes sitten olisivat katsomassa Ferrell-leffaa.

Ja mitä peräsuolen rytkymiseen tulee, niin juu, ei ole sellainen leffa ei. Mutta hiljainen hörinä ja hykerrytys on päällä suurimman osan aikaa. Raja tragedian, komedian ja varsinkin mustan komedian välillä on häilyvä. Asialla tietysti myös asianmukaisesti leikitellään.

Sitä paitsi jos ei ole matemaattisesti/tieteellisesti orientoitunut, jää osa bongausvitseistä ehkä huomaamatta. Onneksi minulla on muun muassa oma matemaatikko.

Huomiolle pantavaa toissijaisista asioista oli se, että olen aina nähnyt Maggie Gyllenhaalia lähinnä lehtikuvissa ja/tai osallistumassa johonkin gaalaan. Jostain syystä tämä näyttelijätär haluaa aina meikata/meikkauttaa itsensä keski-ikäiseksi tädiksi. Positiivista olikin, että leffassa hän näytti kerrankin normaalilta ja ikäiseltään, kauniilta - ja vihdoinkin kykeni näkemään, että hän tosiaan on korean veljensä sisar.

Ja kun ulkonäköasioihin mennään, niin voisko joku kertoa mulle miksi viime vuonna tohistiin niin kauheasti lehdistöä myöten siitä, että ei kai se Jone Nikula aio liehulettinä osallistua Tanssii Tätien Kanssa -skabaan. Mutta miksi kukaan ei hiiskahda, kun Mariko veivaa rengas nenässä niin, että ei voi kuin odottaa milloin partnerinsa pujottaa siihen nyörin ja alkaa taluttaa likkaa kuin sonnimullikkaa narussa. Siivotonta.

Olen liian vanha.



Pull up your pants!

keskiviikko 7. maaliskuuta 2007

Katso, kenguru loikkaa!



Hohoo. Mun duunipöydän viereen on ikkunalaudalle ilmestynyt iso patteri, joka hohkaa lämpöä. Enää ei vedä käteen.


Ikkunatkin tilkitään jossain vaiheessa. Kannatti saada
korvatulehdusoireita ja kollegan poimia itselleen jännetupentulehdus.
Onhan se ihan hyvä että otetaan vakavasti jo puolimatkassa hautaan eikä
sen reunalla.

Haudoista tuleekin luontevasti mieleen
eilisilta sängyssä. Makasin puolikoomassa odottamassa itseään
odotuttavaa unta ja katsoin maanmainiota Digiviihde-kanavaa. Olin
hetken aikaa pettynyt, ettei tullut huonoa hydrauliikkaa. Sen sijaan
tuli peli-tv.

Jengi pelaa sotamättöfps:ää, ja selostajat
selostavat mitä tapahtuu. Mikä idea, mikä toteutus. Siinä Anssi
Kukkonen kalpeni. Aikani pelaajien ukkeleiden hyppelehdintää
seurattuani aloin yhtäkkiä miettiä, miten vapauttavia sotapelit ovat.
Sillä sotapeleissä ei tarvitse vain luikkia, vaan voi tosiaan loikkia
luoteja karkuun.

Elävässä elämässä pari singon panosta ja
täyspakkaus selässä ei loikita. Ei ainakaan tuollaisia
puolitoistametrisiä pomppuja. Eikä niillä intissä ole edes omaa
parkour-pataljoonaa.

Toivottavasti ei sitten tule armeijassa teineille yllätyksenä.

tiistai 6. maaliskuuta 2007

Börje Aaltonen spelar i Tallkulla IF. Vill du ha en flaska jaffis?



Se, mistä minun piti eilen äärinegativiisesti sanoa ikäviä asioita, mutta sensuroin itseäni, pyrkii nyt kuitenkin väkisin tänne. Syynä on se, että ilmiö jatkuu. Tai ehkä minua alkaakin jo vain huvittaa.

Tuossa muutama päivä sitten postilaatikkoon pölähti "Medborgarbladet". Kertovat että moinen jaetaan kaikkiin ruotsinkielisiin talouksiin. Kiitti vain, mutta mitä hiton rekistereitä te siellä instansseissa katsotte?

Kun huushollissa on kaksi aikuista, joista toinen on suomen- ja toinen ruotsinkielinen (tästä kieliasiasta vielä lisää tuonnempana), niin miten hitossa te sen huushollin kielen päättelette? Varsinkin, kun talouden täysi-ikäisistä ainoa medborgare on se, joka ei ole medborgare vaan kansalainen. Älykääpiöt!

Asiahan ei häiritsisi minua sen kummemmin, sattuuhan sitä, sitä paitsi askel postilaatikolta paperinkeräykseen ei ole pitkä. Tänään alkoi roskapostin lähettäjien leväperäisyys kuitenkin ketuttaa osapuilleen tällaisella kierolla logiikalla:

Maksan veroa. Veroistani maksetaan muun muassa puoluetukia. Puolueet käyttävät tukiaan eli siis minun rahojani muun muassa vaalimainontaan. Puolueet lähettävät ilmeisesti mitään tarkistamatta vaalimainoksia nimellä. Muun muassa minulle - ihmiselle, jolla ei ole äänioikeutta.

Mistä minä oikein maksan? Siitä, että rahani heitetään silkkaa huolimattomuutta kankkulan kaivoon? Missä on perheen ainoan äänioikeutetun nimellä osoitettu vaaliroska, sehän voisi oikeasti sillä jopa tehdäkin jotain?

Oikeasti olen suunnattoman pahoillani muun muassa senkin ruotsinkielisen yksinhuoltajan puolesta, joka lähetti minulle tänään vaalikirjeen, jossa puhutaan niukista vaalibudjeteista ja sen takia keskitetystä mainonnasta (ruotsinkieliset perheenäidit). Sekin vähä raha menee siis osaksi ihan turhaan hukkaan, kun ei tarkisteta kielen lisäksi myös kansalaisuutta ja kirje päätyy muun muassa meikäläiselle.

Ja sitten siihen kieliasiaan. Hitto, kun joka asiassa on aina rkp:n tulilinjalla. Ja muutenkin. Varsinkin kaikki virallisen, suomeksikin kommervenkkikielisen informaation vastaanottaminen aina ja vain ruotsiksi on alkanut vuosien saatossa todella ottaa aivoon.

Ymmärrän toki ruotsia ja puhunkin sitä kuin äidinkieltäni (niin, siis sehän periaattessa on), tosin ruotsinkielisten kontaktien puutteen takia vuosi vuodelta yhtä ruosteisemmin. Olen silti, kouluikäisenäkin, aina katsonut kuuluvani suomenkieliseen väestöön ihan puhtaasti kotikielen ja kaveripiirin suomenkielisyyden takia.

Aika moneen otteeseen olen ilmoittanut haluavani tässä maassa sekä virallisissa että kaupallisissa instansseissa palveluni suomeksi, kiitos. Ei mene jakeluun. Vaikka kuinka ilmoittaisi äidinkielekseen suomen, niin sillä ei ole mitään merkitystä, kun kansallisuus on Ruotsin. Ei väestörekisterissä, ei sossussa, ei kelalla, ei terveydenhoidossa...

Tappelin varmaan pari vuotta pankkini systeemien (ja ihmisten) kanssa saadakseni pankin tiedotteet, tiliotteeni ja nettipankkini suomeksi. Lopulta jokin ihminen tai bitti kääntyi suosiolliseen asentoon. Mutta pankkiautomaatit haluavat silti edelleen, itsepintaisesti puhua minulle ruotsia.

Byrokratian huvittavuuksia on kuitenkin se, että aikoinaan yliopistossa opiskellessani kaikki viralliset lippulappuset tulivat tietenkin ruotsiksi. No, se ei toki ole mitenkään yllättävää. Mutta sainko pyrkiä lukemaan pohjoismaisia kieliä ruotsia äidinkielenään puhuvien linjalle tai Soc. o. Komiin ilman kielikoetta?

Enpä muuten saanut.

Menin nimittäin aikoinaan kirjoittamaan ylioppilaaksi suomenkielisestä lukiosta.

Olen siis suomenkielinen, vaikka olenkin ruotsinkielinen, vaikka siis en olekaan, paitsi että olen. Siis en. Tai siis, äh!

sunnuntai 4. maaliskuuta 2007

Gyy!



Verensyöksy!

Tuskaannuin taas kerran ihmisiin, jotka ääntävät q-kirjaimen "guu" tai pahimmassa tapauksessa jopa "gyy". Ihan piruuttani päätin googlettaa ilmiön ihan vain nähdäkseni onko kyseessä pikemminkin laiskuus/"teinimeininki" kuin oikea sivistymättömyys ja koulussa nukkuminen.

Ei helvetti. Tätä on vaikea uskoa. Vastaan tuli tapauksia, jotka joko yllättyivät tai lohduttuivat saadessaan selville Kielitoimiston kannan tai luettuaan Nykysuomen sanakirjaa - koulussa oli nimittäin opetettu että se lausutaan "guu". KOULUSSA?! Mitä helvettiä? Mikä kirottu instanssi tässä maassa päästää opettajiksi ihmisiä, jotka eivät osaa lausua edes aakkosia?

Tietenkin joukossa oli myös niitä, jotka eivät suostuneet uskomaan, että on edes olemassa jokin lausumissääntö, vaan pitivät asiaa mielipidekysymyksenä. No mäkin oon sitä mieltä, että ässä pitää lausua äshä, kun hässhiminen kuulostaa niin hauskalta.

Tyrmistyneisyyden aiheuttamien kylmien väreiden jälkeen päätin hankkia myös pari uutta  lempi-inhokkia, sillä näin yömyöhällä kauhujutut on kivoja. Tästä lähtien aion ryhtyä saamaan väristyksiä myös:
  • Jengistä, joka ei ymmärrä että heittomerkki (') on siinä ä-kirjaimen oikealla puolella, eikä suinkaan ylärivissä plussan ja kyssärin vieressä (´).
  • Jengistä, joka käyttää sitä heittomerkkiä (') tai - herra paratkoon - myös aksentteja (´) (`) sitaattimerkkinä (").
Tämä ei tietenkään koske kavereita. Ne saa kirjoittaa miten huvittaa. Mutta eivät saa sanoa guu, tai puukotan niitä rullatulla sanomalehdellä, lätkin hikisillä sukilla ja istun päälle. Ja huudan lujaa.

(Edit: Niin siis jos ei joillekin ole selvää (ja hävetkää jos ei ole) niin q äännetään "kuu". Tiiättekö, esim. Q-stone on Mikko KUUstosen bändi... eli sitä ei tietenkään äännetä GUU-stone.)

Öh?


Mikähän siinä on, että maikkari tunkee kaikki poliisisarjat yöhön (NYPD Blue, Wire jne.), vaikka ne jos jotkut olis myöhäis-primetime-kamaa. Nelonen sen sijaan lähettää esimerkiksi Shieldin jo yhdeksältä, jolloin hyvä että penskaa on vielä saanut edes nukkumaan.

Kello 22, kanavat rakkaat. Kello 22 ois loistava. Miksi ei, miksi?


lauantai 3. maaliskuuta 2007

Tylsä tylsä lauantai



Tänään en tehnyt oikeastaan mitään paitsi pelasin ja näin Kiira Korven ja Mila Kajaksen Linnanmäellä. Varsinkaan en ajatellut mitään (Dexitiä kuluu muutenkin liikaa). Enkä kokeillut uusia elintarvikkeita.

Sen takia tartun helppoon oljenkorteen, bleemiin jonka bongasin Elma-tädiltä. Joka ei kerro mistä sen löysi. Eikä mitkä tän säännöt on. (Pitääks perään lisätä esim. yksi kysymys lisää?)

1. Mitä on yöpöydälläsi?
    – Ei ole yöpöytää, ellei vielä purkamatonta muuttolaatikkoa lasketa. Tai sille on ainakin hyvä laskea.

2. CD-levy, jota häpeät tunnustaa omistavasi?
    – Se ois muuten varmaan joku Samantha Fox, mut nykyään sekin on oikeastaan kuulia. Sitäpaitsi mä ostan vain hyviä levyjä, ja olen aina ostanut.

3. Käytkö öisin jääkaapilla?
    – En, en heräisi, vaikka jääkaappi kävisi minulla.

4. Elokuva, jonka aikana itkit?
    – Monta. Monta monta monta. Taru sormusten herrasta: Kuninkaan paluu vaikkapa noin esimerkiksi.

5. Mitä pelkäät?
    – Sairauksia. Tyhmiä mutta vaikutusvaltaisia ihmisiä.

6. Mikä eleesi paljastaa epävarmuutesi?
    – En kerro, pelaan pokeria.

7. Tunnetko ketään julkkista?
    – Juu.

8. Kuvaile sänkyäsi.
    – Petaamaton.

9. Oletko spontaani vai suunnitelmallinen?
    – Kyllä.

10. Kuka esittäisi sinua elokuvassa elämästäsi?
    – Whoopi Goldberg.

11. Oletko koskaan pelannut räsypokkaa?
    – Olen. Valitettavasti voitin.

12. Mitä kannat aina mukanasi?
    – Roskia. Ei ole olemassa laukkua tai taskua, jonka pohjalla ei olisi vanhoja bussilippuja, namipapereita ja muuta töhnää.

13. Mitä kaipaat lapsuudessasi eniten?
    – Elämän yksinkertaisuutta.

14. Oletko tyytyväinen nimeesi?
    – Jep, se on viilee.

15. Mitä kappaletta kuuntelit viimeksi?
    – Joss Whedonin Buffyn musikaalijaksoon tekemä "Standing" (Ihkun ihku Tony Head laulaa)

16. Oletko ollut mukana koulunäytelmässä?
    – Ne ei olleet koskaan vapaaehtoisia.

17. Pidätkö itsestäsi?
    – Enemmän kuin suurimmasta osasta muita.

18. Oletko tehnyt mitään laitonta?
    – Jep, mutta siellä se ei ollut laitonta.

19. Pidätkö itseäsi söpönä?
    – Toisinaan.

20. Epämiellyttävin kotiaskare?
    – Parvekkeen tuhkakupin tyhjennys.

21. Syötkö roskaruokaa?
    – Onko karhulla hassu hattu, paskantaako paavi metsään?

22. Viilaatko kynsiäsi?
    - En. Kynsienhoitoa varten ihmisellä on hampaat.

23. Miten pidät huolta ulkonäöstäsi?
    –  Välttämällä meikkaamista.

24. Oletko koskaan laulanut karaokea?
    - Olen, narsisti tykkää.

25. Mitä sanaa toistat paljon?
    – Tyyliin. (Kiitos vain BB-Jani) 

26. Seuraatko tosi-tv-ohjelmia?
    – Vain yhtä.

27. Oletko koskaan halunnut malliksi?
    – Kerran, mutta totesin että syöminen on kivampaa.

28. Seuraatko naapureidesi elämää?
    – Isona minusta tulee kerrostalokyttääjä

29. Oletko koskaan syönyt rautatabletteja?
    – Paksuna ollessa joo.

30. Jos voittaisit 1000e, mitä tekisit sillä?
    – Lähtisin Disneylandiin.

31. Mitä olet viimeksi maksanut käteisellä? Paljonko se maksoi?

    Parkkilipun, 2 euroa.
32. Odotatko jo kesää?
    – Toukokuu riittää, kesäloma alkaa.

33. Lasketko laudalla, bleidellä vai suksilla?
    – Suksilla jos lasken.

34. Turhin juhla?
    – Niitä on monta. Vappu, pääsiäinen, juhannus, joulu... Vapaapäiviä saa antaa ihan ilman tekosyitäkin.

35. Mitä kieliä osaat puhua?
   
– Kotimaisia ja englantia. Ranskalla luonnistuu kankeasti perusasiat. Kuuntelen sujuvasti saksalaisia luontodokumentteja.

36. Edellinen matikan numerosi?
    – Ei minkäänmallista muistikuvaa. Hajonta taisi olla tasaisesti femmasta kymppiin.

37. Onko sinulla lävistyksiä?
    - On. Kerran vuodessa niissä taitaa jopa olla jotain.

38. Jos tulisit (/kumppanisi tulisi) nyt raskaaksi, mihin ratkaisuun todennäköisesti päätyisit?
    – Että ehkäisyvälineet on kusetusta.

39. Onko sinulla hyvä itsetunto?
    – Joissain asioissa on, joissain ei. Toisaalta elämä on helppoa, kun on kaikkien alojen erikoisasiantuntija.

40. Onko paras ystäväsi sinua nuorempi vai vanhempi?
    – Nuorempi.

41. Milloin olet viimeksi käynyt rautakaupassa? Miksi?
    – Joskus kesällä? Piti olla kuskina.

42. Mitä mieltä olet lapsityövoimasta?
   
Tuomittavaa toki. Varsinkin kun sen välillisen hyväksikäytön välttäminen tehdään kuluttajalle liian vaikeaksi.
43. Onko sinulla nälkä?
   
Just vedin nuudeleita. Siis ei.
44. Oletko hankkinut/hankitko mopokortin?
   
Ei sellasia mun nuaruuessani...
45. Oletko sitä mieltä, että neonvärit yhdistettynä toisiinsa ovat jotain kamalaa?
   
Lampuissa ei. Vaatteissakaan ei, kunhan kukaan ei näe mun käyttävän niitä...
46. Ripari vai protuleiri?
   
Protu-hä? Älkää kysykö pakanalta outoja.
47. Teetkö kotitöitä?
    – Jos on pakko.

48. Pidätkö linnunlaulusta?
   
Itse asiassa enemmän lokkien huudosta.
49. Haluatko isona naimisiin, omakotitalon, 2 lasta ja koiran? 
    – Nainti suoritettu, täysin riittävä yksi jälkeläinen on, koiria ollut aina. Omakotitalo tai mikä tahansa omistusasunto on turhake ja riesa. Minkähän mä noistä olemassaolevista oon nuorempana halunnut? En kai mitään paitsi sen koiran. Ne loput vain tuli jostain, ja ne on ihan jees.

50. Jos saisit aloittaa täysin uuden kouluaineen Suomen kouluissa, mikä se olisi? 
    –
Mikähän aine nuorison enää pelastaisi. Ehkä joku "elämässä on muutakin kuin vaatteet, viina, naiminen ja kaverien edessä päteminen, ja housujen kuuluu nousta vyötärölle asti".
51. Minkä asian parantaisit itsessäsi, jos voisit?
   
Kroonisen rahapulaisuuden.
52. Mikä sinusta tulee isona? 
    –
Iso.
53. Mitä aiot nyt tehdä?
   
Blogata, kuunnella musiikkia, ehkä pelata jotain.
54. Haluaisitko muuttaa nyt pois kotoa?
   
– Eikös sekin olisi koti, johon muuttaisi? Vai hotelliinko? Vai että vielä 500 markkaa?!
55. Edes yksi hyvä puoli koulussa?
    
Koeviikot.
56. Kuinka monta levyä omistat?
   
– Sadoissa ne taitaa mennä.
57. Oletko tehnyt jotain maailman parantamisen hyväksi?
   
Vähäisesti. Maailmanlapsilisää on kai tullut maksettua sellaiset lähes 10 vuotta, muuten rajoittuu lähinnä omien ajatusten pakkosyöttämiseen muille.
58. Laitatko rahaa esim. Punaisen ristin keräyksiin? 
    –
En mitenkään säännönmukaisesti. Kaikenmaailman teemapäivät ottavat päähän.
59. Tiedätkö, mitä haluat tulevaisuudeltasi? 
    –
Henkisesti helppoa eksistenssiä siinä määrin kuin se on tavikselle duunarille mahdollista.
60. Janottaako sinua tällä hetkellä?
   
Ei. Olenkohan taaskaan muistanut juoda riittävästi.
61. Mitä tahtoisit juoda?
    
Pommacia, mutta juon kuitenkin vain vettä.
62. Miten vietät viikonloppusi?
    
Velvollisuuksia pakoillen.

perjantai 2. maaliskuuta 2007

Einesyllätys



Kun Jalostajalta tuli aikoinaan näitä pieniä keittokuppieineksiä - kana, sieni, jauheliha, pinaatti - miellyin niihin oitis. Kanakeitossa oli kanaa, ja se oli jännän makuinen. Sienikeitossa oli kermainen häivähdys, pinaattikeitto ei ollut täysin litkua. Ja jauhelihakeitossa oli jauhelihaa yllättävän paljon. Kaiken kaikkiaan einekseksi aivan yllättävän tyydyttävä - ja kevyt.

Kun jälkikasvu syntyi ja makasin kipulääkehoureissani kaksi viikkoa olohuoneen sohvalla, meillä syötiin PALJON Jalostajan keittoja.

Sitten jotain tapahtui. Kananpalat ovat hävinneet kanakeitosta, sieni- ja pinaattikeitto ovat yhtäkkiä ihan litkua ja jauhelihakeitosta saa etsiä jauhelihaa suurennuslasilla. Ne tuntuivatkin ensi alkuun liian hyviltä ollakseen totta - parhaana eineksenäkin ne taidettiin jossain vaiheessa palkita. Ehkä ne olivatkin liian hyviä ja palkinnon jälkeen saattoi Jalostajan mielestä huoletta vähän downgradeta.

Erittäin ennakkoluuloisella fiiliksellä tartuinkin siis tänään kai jo jonkin aikaa sitten julkaistuun uutuuteen, lihakeittoon. Jälleen kerran sama fiilis kuin ensin alkuun noiden muiden keittojen kanssa. Runsaasti juureksia ja perunaa, monen monta palaa ihan kunnon lihaa. Vähän raejuustoa sekaan, niin aivan oiva. Ja kevyt kuin fan.

Nyt istun ja odotan sydän kylmänä milloin ne tuhoavat tämänkin.

Kun maass' on hanki ja järki jäässä



Mistä tietää, että ulkona on lämmin? Siitä että sisällä on aivan helvetin kylmä.


Kun ulkolämpötila vetää nollan tuntumaan, patterista katoaa tietysti
lämmöt. Lämpimän ilmapatsaan kadotessa ikkunan edestä suurten ja
vetoisten ikkunoiden puhuri laskeutuu tanakasti yläkropan kohdalle.


Tuulee niin että tukka lähtee päästä, turkkia pitää pitää sisälläkin ja
näppäimistöä on vaikea nakuttaa, koska hanskat on kädessä.

Työpöytä on lämmin kuin luistinrata.

Harvemmin sitä toivoo, että tulisi kunnon pakkaset. Silloin patterit ovat kuitenkin edes haaleat.



Myöhempi lisäys: Mitähän
Kansanterveyslaitos sanoisi siihen, että juoksen jatkuvasti tupakalla -
LÄMMITTELEMÄSSÄ! Pirulauta siellä kopissa on kerrankin mukava olla.


torstai 1. maaliskuuta 2007

Sairasta touhua


Iltapäivälehden yleisönosastossa yksi kirjoittaja manailee
omalääkärijärjestelmää ja pitää sitä pullonkaulana, joka johtaa siihen,
että kun ihmisiä hoidetaan osoitteen mukaan, voi saman piirin sisällä
olla jonot aivan vinksallaan. Itse saa ajan ensi kuuksi, naapuri ehkä
ensi viikoksi, koska sillä ei ole sama lääkäri.



Mikä sitten on totuus, en tiedä, mutta itseäni omalääkärijärjestelmä
sekä ihmetyttää että jopa korpeaa. Jos eteen osuu täysin ääliö lekuri,
niin siitä ei sitten pääse eroon muuten kuin osoitetta vaihtamalla.
Terveyskeskuksissa ollaan nimittäin todella - oikein todella todella -
nihkeitä suostumaan omalääkärin vaihtoon, oli syy mikä tahansa.



Kuitenkin esimerkiksi todella suurissa ja vilkkaissa terveyskeskuksissa
mielestäni koko omalääkärin idea hämärtyy. Yhdellä lääkärillä käy niin
helvetisti jengiä, että ei se lekuri muista jotakuta aikaisemmin
hoitaneensa, ellei kyse ole jostain todella vakiovieraasta - joita
valtaosa kuitenkaan ei ole. Yhtä hyvin siis voisi käydä millä tahansa
lääkärillä - nollasta aloitetaan kuitenkin.



Omalääkäri-systeemi on ajatuksena kaunis, mutta sen ei pitäisi olla
pakollinen paha. On järkevää, että esimerkiksi kroonikolla olisi
mahdollisuus ja oikeus aina päästä samalle lääkärille, mutta muita ei
pitäisi pakottaa siihen väkisin.



Nykyisellään homma menee lisäksi kuitenkin siihen, että kun
omalääkärille saa ajan "ensi vuonna joskus ehkä", niin on pakko mennä
terveyskeskukseen heti aamusta jonottamaan kiireaikaa. Kiireaikalaiset
saavat ajan siltä lääkäriltä, joka ehtii ottamaan - eli ei välttämättä
omalääkäriltään ollenkaan. Kun näin kerran tehdään kiiretapauksissa,
niin miksi niin ei voisi tehdä vähän yleisemminkin jos potilas niin
haluaa?



Kriisipuuro