torstai 30. joulukuuta 2010

Go with the flow


Vuosikymmen lähenee loppuaan. Hätäheikit juhlivat sen loppua liian aikaisin jo vuosi sitten, mutta me nipottajat tiedämme miten asia oikeasti menee. Asiasta on ehkä kuitenkin parempi nipottaa täällä blogissa kuin esimerkiksi uutenavuotena kello neljä aamuyöstä snagarijonossa.


Töissä kuittailimme tänään toisillemme vuosikymmenen viimeisestä maanantaista ja myös vuosikymmenen viimeisestä työpäivästä. Nyt alkaa kolmen päivän mittainen lauantai, ja tekee mieli ottaa vähän aikaa ihan rennosti ja kuvitella, että vuodenvaihde on se suuri Mooses, joka muuttaa kaiken ja johdattaa parempaan maailmaan. Vaikkei se niin teekään, vaan kaikki alkaa maanantaina alusta. Niin kuin kaikki aina alkaa maanantaina alusta. Mutta onpahan joku porkkana.


On mielenkiintoista miten ihminen elää porkkanoilla, joista monet ovat vain päiviä kalenterissa. Toki odotettavissa voi olla palkintoja kuten muutama vapaapäivä tai kivat bileet, mutta periaatteessa vaikka jotain odottaakin kuin kuuta nousevaa, niin eihän se kuu siellä taivaalla ikuisuuksia koskaan pysy. Odottaessa kuitenkin on aina se kutkuttava fiilis, ja tilanteen ollessa päällä koitaa muutamaksi tunniksi se maaginen hetki, kun aika pysyy hetken paikallaan ja maailma on sekä hyvä että kaunis. 


Ja mikäpä siinä. Minulla ei ole koskaan ollut suuria suunnitelmia mistään asiasta - sehän tarkoittaisi että ne pitäisi pyrkiä toteuttamaan, ja olen sellaiseen aivan liian mukavuudenhaluinen - joten elämäni on porkkanoiden keruuta, sarja pieniä pyrähdyksiä eteenpäin. Niiden välissä on tasaista puurtamista, ehkä vähän rassaavaa ja ilotontakin aikaa, mutta aina jostain tulee se uusi lupaus nousevasta kuusta. Ja elämä kulkee jälleen jonkin aikaa eteenpäin vähän kevyemmin.


Pyrähtelyjen lomassa kaikenlaista tapahtuu, ja yhtäkkiä sitä huomaakin tehneensä aika lailla jutskahommeleita - jopa yllättävän paljon - ja myös asioita, joita ei koskaan kuvitellut tekevänsä. Siis siitäkin huolimatta ettei suunnittele yhtään mitään, eikä kai siis periaatteessa myöskään kuvittele asioita mitä tekee tai ei tee.


Viimeisen vuosikymmenen aikana olen yllättäen mennyt naimisiin, perustanut perheen, kohonnut urallani sen verran korkealle että välillä päässä vähän huippaa (minähän en ole uraihminen) ja muutenkin solahtanut tyytyväiseen keskiluokkaiseen turpeuteen, jota edeltävän vuosikymmenen hippivuosinani sekä halveksuin että pelkäsin tajuamatta että se on vain valinta siinä missä mikä tahansa muukin, eikä tarkoita että sitäkään pitäisi silti valita samalla tavalla kuin muut. 


Kun katson mennyttä vuosikymmentä, se yllättää minut itsenikin. Siinä on ollut hyvin vähän asioita, joita en halua. Sen sijaan kyllä hirvittävästi asioita joita en odottanut. Koska en suoranaisesti koskaan ole tiennyt mitä haluan, on ehkä todettava että olen hyvin tyytyväinen siihen mitä olen saanut. Kun miettii miten monet tekevät vuosikaudet töitä sen eteen, että saisivat haluamansa, eivätkä silti onnistu, niin olen kai aivan helvetin onnekas. 


Tai ehkä vain vanha viisaus siitä, että mitä kiivaammin haluaa, sitä vähemmän saa, pitää loppujen lopuksi paikkansa. Kun kulkee virran mukana ja ihmettelee vastaan ajelehtivia juttuja, saattaa nenän eteen lillua niitäkin asioita joilla on jokin merkitys. Tietenkin niihin pitää osata tarttua ennen kuin lipuvat ohi, mutta kaipa sitten olen osannut. Hamsteri kun olen, niin poimin kai kaiken. 


Tuleva vuosikymmen on osaltani aivan yhtä suunnitelematon kuin edellinenkin. Olen edelleen mielestäni 16-vuotias, enkä varmaan koskaan kasva aikuiseksi. Enää se ei kuitenkaan ole häpeä tai epävarmuutta tuottava tunne, vaan voimavara jolla itseä naurattaa silloinkin kun kaikki menee päin peetä. Tai ehkä se onkin se ainoa seuraavan kymmenen vuoden suunnitelmani, pitää sisäisestä 16-vuotiaastani huolta. Ainakaan en enää ole niin yksinäinen kuin ennen. Virran mukana on ajautunut muitakin kypsään ikään ehtineitä 16-vuotiaita, jotka eivät ole osoittaneet kovaa kiirettä räpiköidä kauemmas eivätkä naura reikäisille uimahousuilleni. Tiedätte kyllä keitä olette ja tykkään teistä kovasti. 


Nyt aion pelata neljä vuorokautta putkeen Guitar Heroa, sillä taidot ovat suht kiireisen vuoden aikana ehtineet rapistua ja hermoradat vaativat muistinvirkistystä. Kankeutuneet sormet nolottavat etenkin pelikaupan demokonsolilla parveilevien, ihailevien kahdeksanvuotiaiden edessä soittaessa. 


Siispä hyvää uuttavuotta, olkoon se sellainen kuin toivotte tai ainakin jotain muuta kuin mitä ette halua.

maanantai 27. joulukuuta 2010

Tvkaistapäistä


Kävipä niin jännästi, että joulu ei mennyt ehkä ihan niin strömsöläisittäin kuin olisin toivonut. Aika paljon vietin aikaa itsekseni iPad kourassa. Siinä sitten viihdyttäessäni itseäni ostelin kaiken maailman appeja, ja tulipa sitten otettua TVkaistankin appi. Ei mikään ihan ilmainen. 


No ajattelinpa siinä yöllä kello sata että katsotaan nyt sitten viime päivien ohjelmia. Mutta eipä katsotakaan, koska en muistanut salasanaani. No, aplikaatiokin sanoo että menepä www.tvkaista.fi:hin jos ei salasana muistu mieleen. No meninpä. Mutta kas, eipä anna ei mobiilille eikä ipadille muuta kuin login-sivun. Sen optimoidun. Sen, jossa ei ole todellakaan mitään muuta linkkiä. Ei edes sitä, että perkele tästä apua jos olet unohtanut salasanasi.


Se on sitä optiomointia katsokaas. Ei mitään ylimääräistä. Ei edes asiakaspalvelua. Ei edes ihmisille jotka maksavat suhteellisen ison hinnan siitä, että voivat katsoa ilmaisia kanavia muualtakin kuin töllöstä ja omalta kovalevyltään.


Ei mahdu logiikkaani tämä tällainen ei. Minulla on mobiililaite, jotta ei tarvitse olla läppäriä tai pöytärohjoa. Minulta kuitenkin vaaditaan pöytärohjo tai läppäri, jotta voisin itsekseni hoitaa niinkin yksinkertaisen asian kuin salasanan recoveroinnin. 


Ah, mutta kuten näsäviisas TVkaistan edustaja Twitterissä ehdotti, ainahan voin kirjoittaa mailia asiakaspalvelulle, joka on kuulemma kovin nopea vastaamaan. Varmasti, mutta tuskin kello neljä yöllä. Eikä kuitenkaan yhtä nopea kuin recover-automaatti.


Mitään todellista syytä olla laittamatta sitä recover-linkkiä mobiilioptimoituun sivuun ei tunnu olevan - paitsi ultraoptimointi pelkän optimoinnin takia. Siis tätä recover-linkkiä tässä (ottakaa talteen, mobilistit), jonka raskaus mobiilioptimoidullakin sivulla olisi about minimaalinen ja joka myös toimii aivan moitteettomasti mobiililla, kunhan osoitteen ensin jostain saa ongittua tietoonsa.


Tokkopa sitä linkkiä mobiilioptimoituun TVkaista-sivuun kuitenkaan edelleenkään tulee, sen verran ylimielinen oli TVkaista-twitteröitsijän asenne. Yhtä hyvin olisi voinut suoraan haistattaa vitut, selkeästi näki että mielensä teki.


Ikävää toki firman kannalta sinänsä, sillä on minulla parempaakin käyttöä rahoilleni. Ja kun miettii missä kaupallisten kanavien ajamassa lakiteknisessä pinteessä lafka on, niin tuskinpa heillä on ihan hirveästi varaa menettää asianajokustannuksiensa maksajia. Tai ystäviä.

tiistai 21. joulukuuta 2010

Hajatelmia joulun alla


Katsoin eilen vahingossa muutaman minuutin Jope Ruonansuun ohjelmaa. Outo olo tuli sillä hetkellä, kun paljastui, että yksi lauluesitys oli aivan vakava.


---


En tiedä mitä ajattelen siitä, että Vesa-Matti Loiri laulaa tunteella Samuli Edelmannin lauluja. Itse asiassa en haluaisi ajatella asiaa lainkaan.


---


Poikani salailee minulta jotain. Ilmeisesti sitä ettei usko enää joulupukkiin, sillä ei suostu sanallakaan pukahtamaan mitä haluaa joululahjaksi. 


---


Joulu tulee, ja ympäri maailman vastuuntuntoiset pariskunnat lupaavat toisilleen, ettei tarvitse muistaa lahjoilla. Hapatusta ne, turhaa. Krääsää. Jostain syystä nämä ihmiset kuitenkin löytävät itsensä ajettuina väkisin kaupungille - tai komeroon - sillä aikaa kun kumppani tekee jotain salamyhkäistä. 


---


Ostin itselleni joululahjan. Liki 24-tuumaisen MSI:n kosketusnäyttö-PC:n. Kun se tulee Verkkokaupasta, minulla on isompi lääpimisruutu kuin kenelläkään ipadistikaverilla. Kuinka nopeasti tämä johtaa kilpavarustelusotaan, ja joku ilmoittaa hankkineensa Microsoftin big-ass tablen, on vain arvailtavissa. Mitä nopeammin sen parempi, koska hyvät naurut on aina hyvät naurut.


---


Tänään on vuoden pimein päivä. Enää on matka ylöspäin.


Hyvää joulua murmelit!





tiistai 14. joulukuuta 2010

Pillejä ja kelloja


Vuodatuksen uusi mainospolitiikka imee ja kusee ja on muutenkin syvältä ja poikittain. Toivottavasti te kaksi ja puoli lukijaa käytätte rss-lukijaa, ettei tätä Vuodatuksen alamäkeä tarvitse nähdä läheltä.


Mihinköhän sitä muuttaisi, vai jättäisikö blogaamisen sikseen.

sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Idealistihippi horisee


Ja sitten taas jotain vakavampaa.


Pelko. 


Ymmärrän ja en ymmärrä sitä. Pelkäänhän minäkin kamalasti asioita, kuten tulipalloa jossa varmasti kuolen, jos lentokoneeseen astun. Tai sitä vääntynyttä metallinpalasta, jossa makaan tohjona tienposkessa, jos en itse ole auton ratissa.


Ymmärrän kuitenkin mistä kaikki pelkoni melkein johtuvat. Kontrollin katoamisesta. Koska näen sen, puistattaa aina, kun maailmalla tapahtuu jotain ja ihmiset alkavat säntäillä vähintäänkin henkisesti kuin päättömät kanat. Kun asiat pitää saada kontrolliin ottamalla kantaa - mielellään, niin että on mukana siinä suurimmassa mahdollisessa turvaa antavassa joukossa. Riippumatta siitä kuinka mielettömän idioottimaisia mielipiteitä niillä on (siis minun mielestäni).


Tämä taas tuli mieleeni kun Tukholmassa vähän kosahti. En tiedä kumpi leiri minua ärsyttää enemmän, avoimesti hysteeriset vai näennäisen rationaaliset tuomitsijat. Taivastelijat. Vihaajat. Kiviniemi.


Tulee kylmä olo, kun moraliteetit puristetaan kriittisillä hetkillä niin kapeaan tunneliin, että ei siitä enää tunge läpi hobittiakaan. Kun on vain oikea ja väärä, ei mitään siinä välissä, ja oikea haetaan vielä niin konservatismin kautta että on vaikea uskoa elävänsä 2000-luvulla. Olen jo vuosia nähnyt punaista, kun kahvipöydissä ihmetellään miten "hirviöterroristista" on joku uskaltanut sanoa, että hän oli kovin pidetty perhepiirissään tai miten näistä "kahjoista" ei kukaan muka näe päälle mitä ne ovat. Mutta eihän niitä näe, kyllähän sen kaikki tietävät, ja se on kai se kaikkein pelottavin asia. Ja siksi tuomitaan ja nähdään jopa asioita joita ei ole. 


Tuomitseminen on usein vielä niin epäjohdonmukaista. Juutalaisia keskitysleirille tuominnut natsisikahan on muka hirviö. Ja vielä hirviömäisemmäksi hänet tekee tieto siitä, että hän oli silti rakastava perheenisä. Eihän sellaista voi olla, sehän on luonnotonta ja pelottavaa. Koska se on käsittämätöntä. 


Mutta kun ei se ole.


Ei se ole sen kummempaa kuin se rakastava perheenisä ja aviomies, joka kohtelee työpaikalla alaisiaan kuin sontaa. Ei hän silti välttämättä ole lainkaan hirviö, ainakaan sen perheensä ja ystäviensä mielestä. Kun on kyse tavallisesta ihmisestä, joka ei suoraan tai välillisesti (ainakaan tietoisesti) sekaannu ihmishenkien menetykseen, silloin yhtäkkiä ymmärretäänkin että on tilanteita ja sitten toisenlaisia tilanteita - ja kaikkihan me olemme vain ihmisiä.


Tietysti on aina niitä jotka tuomitsevat myös ihan lähimmäisensäkin, mutta tässä tapauksessa heitä on kuitenkin huomattavasti vähemmän kuin niitä natsisikahirviön tuomitsijoita.


Kun katsoo vaikkapa homoseksuaalisuuskysymystä, niin sitten taas katoaa se ymmärrys. En nyt väitä olevani mikään Räsäskän suuri fani, mutta en epäile hetkeäkään etteikö hän olisi rakastava vaimo ja äiti ja piirissään pidetty ihminen. Samaan aikaan hän on kuitenkin monien mielestä tunnustusta kaipaavaa ihmisryhmää kohtaan täysi hirviö. Hän saa osakseen tappouhkauksia ja solvauksia - aivan kuin olisi natsisikahirviö. Ei saa ymmärrystä, jos tietyt moraliteetit eivät osu yksiin.


Meissä asuu niin monta eri ihmistä, joten välillä masentaa miten itsepintaisesti se halutaan kieltää aina kun vähän pelottaa tai hämmentää tai suututtaa. Aina kun joku toimii niin, että tulee epävarma olo. Ja miten moniin asioihin se vaikuttaa ihan yksityiselämästä lähtien aina yhteiskunnallisiin asioihin asti.


Mustasukkaisuus, vallanhalu, ahneus, tuomitseminen, kateus... Olisi jännä nähdä mitä noille ilmiöille kävisi, jos vähän aikaa kaikki pelkäisivät toisiaan ja tunteitaan vähän vähemmän ja vaikkapa hyväksyisivät pari itselleen outoa asiaa lisää.


Tiedän, olen ihan kamala hippi. Sori. 

lauantai 11. joulukuuta 2010

Lisää listoja


Jotkut vanhat blogaajat ovat pitkään olleet kirjoittamatta, mutta yksi jos toinenkin on kaivautunut koloistaan, perustellut uusia blogeja jne. Tietenkin ongelma on, että into saattaa taas laantua alkuunsa, jos ei keksikään sen ensimmäisen pyrskäyksen jälkeen mitään sanomista.


Mutta jos elämässä vanha viisaus on "when in doubt, fuck" niin blogimaailmassa se lienee sitten "when in doubt, fuck with everything". Tähän sopii esimerkiksi listat. Kuten tämä. Katsokaa, ihan myös linkkailin. Ja laitoin isot animetissit heti alkuun.


 


Parhaat pelimusat top 5



5. Main Theme (Valkyria Chronicles)


 



4. Tour of Venice (Assassin's Creed II)


 



3. Finale (Halo 3: ODST)


 



2. Greatest Journey/Flood Rising/Halo Finale (Halo 3)


 



1. Prologue - To the Ancient Land (Shadow of the Colossus)


 


Jep, ei ainuttakaan Mariota, Zeldaa, tms. Onhan ne ikonisia ja silleen, toki, mutta kuitenkin sellaisia... rallatuksia. Sori. Olen enemmän dramaattisemman osaston ystävä. Grooveshark on muuten tosi ystävä, Spotifyn pelimusiikkitarjonta on aika ankea.

sunnuntai 5. joulukuuta 2010

Pelien seksikkäät miehet


Pelien beibeistä on vaikka mitä top-listoja. Mut miehistä? Hei miksei miehistä?


 


Top femma


5. Gordon Freeman (Half-life 2) Miten rillien värillä voikaan olla suuri merkitys. Mustat = hot! Siniset = Mikko Alatalo.


4. Nathan Drake (Drake's Fortune) Renttu. Need I say more?


3. Auron (Final Fantasy X) Vähäpuheinen Jeff Golblum, pitääks edelleenkään sanoa mitään muuta?


2. Master Chief (Halo 1-3) Luotan siihen, että tällä miehellä on kypärä päässä. Aina.


1. Ezio Auditore da Firenze (Assasin's Creed 2, AC Brotherhood) Hän on... neuvokas... ja... ööh.... ketterä... Mmmmm... ketterä. <3





Kriisipuuro