MurderDeathKill

Äh, olen paha ihminen.

Jenkeissä mielipuoli lahtaa kymmeniä opiskelijoita, mutta vain muutaman lehtijutun jälkeen olen siinä tilassa, että olisi saanut ampua enemmänkin. Vaikka koko kansan. Niih!

En nimittäin yhtään kestä kuinka aina revitään jostain joku uhrin puolituttu, joka sitten luonnehtii vainajaa ylisanoin ja uniikkiusylistyksin. Yksi menee vielä, kaksikin ehkä. Mutta kun raatoja on pilvin pimein ja jokaisesta lässytetään jotain "maailman fiksuin ja ihanin ja hauskin tyyppi, tuleva nero ja nobelisti, nyyh"-juttua, niin alkaa keittää.

Kuinka kummassa jokainen uhri on aina se hurjan älykäs ja huoneen hauskin tyyppi? Missä niitä oikein kasvaa? Ja kuinka kummassa nää asekaahot osaakin aina suunnistaa juuri niiden kaikkein fiksuimpien ja filmaattisimpien luokse tappoaikeineen? Eikö verilöylyissä koskaan kuole ainuttakaan tyhmää kusipäätä (paitsi ehkä se joukkomurhaaja itse)?

Onhan se toki huolestuttavaa, että voi päästä luennolla hengestään. Mutta vielä huolestuttavampaa on se, että nykyään melkein jokaisesta uhrista tehtaillaan marttyyria ja menestyselokuvaa. Ja sitten ihmetellään miksi jengi kilahtaa ja alkaa ammuskella julkisilla paikoilla. Niin, miksiköhän?