Kännykkäni, elämäni

Sitä aina naureskelee kuinka alaston olo on, jos on unohtanut puhelimen kotiin. Ei osaa olla, tuntuu että koko maailma tietysti yrittää saada kiinni juuri sillä hetkellä kun puhelin ei ole messissä jne.

Mutta tarkemmin ajatellen, vaikka puhelinta usein ajatteleekin vain välineenä, jolla itse on kontaktissa maailman kanssa, niin se on muodostonut paljon muuksikin.

Kaverilta varastettiin puhelin viikonloppuna. Rupesin miettimään mitä se tarkoittaisi minulle, jos oma puhelimeni vietäisiin. Päädyin siihen, että rinnastaisin sen melkeinpä raiskaukseen. Ihmisillä on puhelimessaan niin paljon henkilökohtaisia asioita - sinänsä mittavien puhelinnumerovarastojen lisäksi - että puhelimen vieminen ei ole enää pelkkä irtaimeen omaisuuteen kajoaminen, vaan törkeä yksityisyyden loukkaaminen.

Jos puhelimeni vietäisiin, kajottaisiin samalla muistoihini - valokuviin, musiikkiin, tv-sarjoihin - eli siihen mitä minä olen, mistä pidän, keitä tunnen, mitä olen muiden ihmisten kanssa kokenut. Se olisi raiskausta nöyryyttävämpää siinä tapauksessa että kaikki kännykkävarkaat ymmärtäisivät mitä ihmisiltä vievät - yleensähän on kyseessä vain joku rahahne nisti, joka näkee foonissa vain seuraavan piikkinsä.

Koskaan en rakasta lompakkoani niin kuin kännykkääni. Siksi vaikkapa taskuvarkaan viemä lompsa vain ottaa aivoon, sillä korttien kuolettaminen on ärsyttävää puuhaa. Kännykän pöllintä sen sijaan syö palan elämää.