On se. Hyvä se on. Odottaminen kannattaa. Ja eikun odottamaan puoli vuotta konserttiin.
Sinkkulohkaisu Far Cry (sopii pelihulluille?) ei ehkä anna ihan oikeaa kuvaa siitä mitä loppulevy on. No kaipa se on kyllä se luontevin "poppis" kuitenkin radiosoittoon. Eikä sekään huono ole, vaikka onkin tullut kuunneltua se pitkäsoittoa odotellessa aika lailla puhki.
Levyllä on peräti kolme instrumentaalia, voi meitä hemmoteltuja, tosin vain (hauskasti tuttuja elementtejä sisältävä) The Main Monkey Business on sitä progemittaista kuutta minuuttia, siinä missä muut kaksi ovat sellaisen kaksi. Lyhyestä virsi kaunis, varsinkin Hope-biisin tapauksessa. Levyllä tulvahtelee muutenkin jostain tuolta 70-80-lukujen taitteesta tuttuja soundimaailmoja, jotka viihdyttävät vähän samaan tapaan kuin uusien Star Warsien viittaukset vanhoihin Star Warseihin (mutta eivät lyö yli, sillä toisin kuin George Lucasilla, näillä tyypeillä on jokseenkin tyyli- ja suhteellisuudentajua).
Selkeästi helpoiten korvaan tarttuvat ensimmäiset viisi kappaletta. Sitten tapahtuu ehkä kuunteluintensiivisyydestä johtuva mielen väsähdys. Loppua kohden noustaan taas, viimeinen instrumentaali ja päätöskipale herättävät jälleen.
Tämä kolmen kuuntelukerran perusteella. Katsotaan sitten totutteluvaiheen jälkeen...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti