Sairasta touhua

Iltapäivälehden yleisönosastossa yksi kirjoittaja manailee
omalääkärijärjestelmää ja pitää sitä pullonkaulana, joka johtaa siihen,
että kun ihmisiä hoidetaan osoitteen mukaan, voi saman piirin sisällä
olla jonot aivan vinksallaan. Itse saa ajan ensi kuuksi, naapuri ehkä
ensi viikoksi, koska sillä ei ole sama lääkäri.



Mikä sitten on totuus, en tiedä, mutta itseäni omalääkärijärjestelmä
sekä ihmetyttää että jopa korpeaa. Jos eteen osuu täysin ääliö lekuri,
niin siitä ei sitten pääse eroon muuten kuin osoitetta vaihtamalla.
Terveyskeskuksissa ollaan nimittäin todella - oikein todella todella -
nihkeitä suostumaan omalääkärin vaihtoon, oli syy mikä tahansa.



Kuitenkin esimerkiksi todella suurissa ja vilkkaissa terveyskeskuksissa
mielestäni koko omalääkärin idea hämärtyy. Yhdellä lääkärillä käy niin
helvetisti jengiä, että ei se lekuri muista jotakuta aikaisemmin
hoitaneensa, ellei kyse ole jostain todella vakiovieraasta - joita
valtaosa kuitenkaan ei ole. Yhtä hyvin siis voisi käydä millä tahansa
lääkärillä - nollasta aloitetaan kuitenkin.



Omalääkäri-systeemi on ajatuksena kaunis, mutta sen ei pitäisi olla
pakollinen paha. On järkevää, että esimerkiksi kroonikolla olisi
mahdollisuus ja oikeus aina päästä samalle lääkärille, mutta muita ei
pitäisi pakottaa siihen väkisin.



Nykyisellään homma menee lisäksi kuitenkin siihen, että kun
omalääkärille saa ajan "ensi vuonna joskus ehkä", niin on pakko mennä
terveyskeskukseen heti aamusta jonottamaan kiireaikaa. Kiireaikalaiset
saavat ajan siltä lääkäriltä, joka ehtii ottamaan - eli ei välttämättä
omalääkäriltään ollenkaan. Kun näin kerran tehdään kiiretapauksissa,
niin miksi niin ei voisi tehdä vähän yleisemminkin jos potilas niin
haluaa?