Einesyllätys

Kun Jalostajalta tuli aikoinaan näitä pieniä keittokuppieineksiä - kana, sieni, jauheliha, pinaatti - miellyin niihin oitis. Kanakeitossa oli kanaa, ja se oli jännän makuinen. Sienikeitossa oli kermainen häivähdys, pinaattikeitto ei ollut täysin litkua. Ja jauhelihakeitossa oli jauhelihaa yllättävän paljon. Kaiken kaikkiaan einekseksi aivan yllättävän tyydyttävä - ja kevyt.

Kun jälkikasvu syntyi ja makasin kipulääkehoureissani kaksi viikkoa olohuoneen sohvalla, meillä syötiin PALJON Jalostajan keittoja.

Sitten jotain tapahtui. Kananpalat ovat hävinneet kanakeitosta, sieni- ja pinaattikeitto ovat yhtäkkiä ihan litkua ja jauhelihakeitosta saa etsiä jauhelihaa suurennuslasilla. Ne tuntuivatkin ensi alkuun liian hyviltä ollakseen totta - parhaana eineksenäkin ne taidettiin jossain vaiheessa palkita. Ehkä ne olivatkin liian hyviä ja palkinnon jälkeen saattoi Jalostajan mielestä huoletta vähän downgradeta.

Erittäin ennakkoluuloisella fiiliksellä tartuinkin siis tänään kai jo jonkin aikaa sitten julkaistuun uutuuteen, lihakeittoon. Jälleen kerran sama fiilis kuin ensin alkuun noiden muiden keittojen kanssa. Runsaasti juureksia ja perunaa, monen monta palaa ihan kunnon lihaa. Vähän raejuustoa sekaan, niin aivan oiva. Ja kevyt kuin fan.

Nyt istun ja odotan sydän kylmänä milloin ne tuhoavat tämänkin.