Oi aikoja, oi tapoja - osa 19782465

Ihminen tulee iltasella raskaan työpäivän jälkeen keskustan kautta kotiin. Räkä valuu pitkin ylähuulta ja muutenkin vähän tympii.

Ennen kuin ihminen ottaa keskustasta oranssin madon kohti itää, ihminen poikkeaa tekemässä viimeisestä Potterista ennakkotilauksen, koppaisee ale-laarista pokkarin matkaansa ja pistäytyy hetkellisesti hampurilaisravintolassa suorittamassa hyvin ansaitun rentoutumishetken.

Niin ihminen ainakin oli ajatellut tekevänsä.

Ihminen maksaa vähäiset, dietin sallimat herkkunsa, istuu alas ja upottaa nenänsä kirjaan. On siis näkyvästi ilmeistä, että ihminen ei ole tullut hampurilaisbaariin esimerkiksi leikkimään seurustelu-upseeria, vaan nimenomaan nautinnolla napostelemaan rasvapullansa ja ahmimaan muutaman sivun lupaavaa kirjaa - olemaan itsekseen.

Ihmisen keskeyttää vanhempi herrahenkilö, joka ei viitsi edes kysyä häiritseekö hän. Herrahenkilö diibadaabaa vieressä, eivätkä ihmisen lyhyet vastaukset ja määrätietoinen nenän upottaminen kirjaan tunnu menevän herrahenkilölle jakeluun.

Ihminen kiroaa mielessään ja vastailee vastahakoisesti herrahenkilölle, sillä ihminen on joskus vuonna nakki ja muusi sekä miekka ja kilpi opetettu olemaan kohtelias seniorikansalaisille riippumatta siitä, että nämä etuilisivat kauppajonossa ja talloisivat varpaille. Ihmisen mielestä olisi epäkohteliasta tölväistä suoraan, että vanhus häiritsee -  siitäkin huolimatta, että vanhus ei hienovaraisesta vihjailusta piittaa.

Ihminen puree hammasta ja viihdyttää, mutta ihmisen rentoutumishetki on pilalla. Onneksi edes ihmisen kännykkä soi kesken väkinäisen ja ihmistä kiusaannuttavan hyvääpäivääkirvesvarren, ja ihminen saa hyvän tekosyyn liueta paikalta - kotona kun jo kaipaillaan.

Ihminen ei jaksa olla ihmettelemättä, miten viestittää pomminvarmasti muulle maailmalle, että älä häiritse ellei sinulla ole oikeasti asiaa. Ihminen saattaa kulkea samanaikaisesti korvalaput korvilla ja nenä kirjassa - ihmisen mielestä se on aika selkeä merkki - ja silti joku, siis ei edes humalainen, ottaa liian usein asiakseen diibadaabata.

Ihminen ei haluaisi olla ikärasisti, mutta rasittavan usein kaikille omaan itseensä käpertymisen halun merkeille viittaavat kintaalla nimenomaan keski-ikäiset ja siitä yli. Ihmisestä tuntuu, että ne tekevät sen kiusallaan. Katsovat kestääkö ihmisen kasvatus, vai räjähtääkö. Ja sitten pääsevät päivittelemään, jos räjähtää.

Kehtaavatkin marmattaa, ettei nuorisolla ole mitään tapoja.