Ennen kirjoitettiin kirjeitä

Marinadi sanoo painavan sanansa fyysisestä ja virtuaalisesta kanssakäymisestä. Itseänikin aina ajoittain ottaa aivoon se kapea näkemys, että netti on jotenkin sosiaalisia suhteita näivettävä ja elämästä vieraannuttava asia, vaikka asia on täysin toisin päin.

Tästä on puhuttu aiemminkin, ei kovinkaan kauan aikaa sitten, kun ilmassa oli suuri keskustelu blogaamisesta muun muassa sosiaalisena ilmiönä. Tuntuu kuin jollain ihmisryhmällä olisi suorastaan pakkomielle nollata kaikki nimenomaan sosiaalinen nettiperäinen toiminta jonain onnettomana räpellyksenä ja tosiasioiden kieltämisenä.

Jos virtuaalinen sosiaalisuus on todellisuuden kieltämistä ja sulkeutuneisuutta, niin mitähän elämäni olisi ollut, jos perheeseen ei olisi tullut tietokonetta 1980-luvun alussa ja modeemia pari vuotta myöhemmin.

Minulla on ollut paljon poikaystäviä sieltä 80-luvun puolivälistä lähtien. Tietokoneen ansiosta kehenkään heistä ei ole tarvinnut tutustua "kylmiltään" jo suhteen alettua. Ei ole tarvinnut altistua kusipäille, joiden todelliset aikeet paljastuvat vasta kun ovat jo saaneet palan minusta ja kettingin kaulani ympärille. Ja nämä pojat, myöhemmin miehet, ovat mahdollisesti nähneet minussa muutakin kuin parin tissejä jo ennen kuin olemme ensi kertaa kohdanneet.

Ei ole tarvinnut roikkua baareissa miettimässä, että jos sittenkin ottaisi riskin jonkun, puhtaasti ulkonäön pohjalta tehtävän ratkaisupakon takia. Älkää tulko väittämään, että missään baarissa ikinä pystyisi poimimaan ketään luonteen ja ajatusmaailman perusteella, ellei kyseessä ole kahden kantiksen kohtaaminen.

Ilman nettiä olisin tuskin tavannut aviomiestäni. Tai ainakaan onnistunut antamaan asioiden kehittyä niin, että kumpikin lähti leikkiin mukaan harkiten ja oikeaan aikaan. Ilman nettiä ei olisi ollut sitäkään yhtä Tuomoa (nimi muutettu), joka lopulta yhytti meidät kummatkin ottamaan härkää sarvista.

Ilman nettiä istuisin sinkkuna baarissa katsomassa kun muut dokaa. Tai kotona kuuntelemassa hiusteni kasvua.

Kyse ei ole siitä, että kahdenkeskinen kommunikaatio olisi luonnossa vaikeata, vaikka se toisinaan on, vaan että netin avulla se on entistä helpompaa myös elävässä elämässä.

Ennemmin tai myöhemmin on kohdattava nokikkain joka tapauksessa. Miksi sen pitäisi olla kankeaa, haparoivaa ja vaivaannuttavaa, jos asiaa voi auttaa?

Tosin, kun isoäitini oli pieni, puhelimessa juoruaminen oli syntistä akkojen puuhaa - kunnon ihmiset kirjoittivat kirjeitä ja kävivät herrainklubeilla. Jotkut asenteet eivät sadassa vuodessa ilmeisesti muutu - vaihtavat vain kohdetta ja uhria.