Börje Aaltonen spelar i Tallkulla IF. Vill du ha en flaska jaffis?

Se, mistä minun piti eilen äärinegativiisesti sanoa ikäviä asioita, mutta sensuroin itseäni, pyrkii nyt kuitenkin väkisin tänne. Syynä on se, että ilmiö jatkuu. Tai ehkä minua alkaakin jo vain huvittaa.

Tuossa muutama päivä sitten postilaatikkoon pölähti "Medborgarbladet". Kertovat että moinen jaetaan kaikkiin ruotsinkielisiin talouksiin. Kiitti vain, mutta mitä hiton rekistereitä te siellä instansseissa katsotte?

Kun huushollissa on kaksi aikuista, joista toinen on suomen- ja toinen ruotsinkielinen (tästä kieliasiasta vielä lisää tuonnempana), niin miten hitossa te sen huushollin kielen päättelette? Varsinkin, kun talouden täysi-ikäisistä ainoa medborgare on se, joka ei ole medborgare vaan kansalainen. Älykääpiöt!

Asiahan ei häiritsisi minua sen kummemmin, sattuuhan sitä, sitä paitsi askel postilaatikolta paperinkeräykseen ei ole pitkä. Tänään alkoi roskapostin lähettäjien leväperäisyys kuitenkin ketuttaa osapuilleen tällaisella kierolla logiikalla:

Maksan veroa. Veroistani maksetaan muun muassa puoluetukia. Puolueet käyttävät tukiaan eli siis minun rahojani muun muassa vaalimainontaan. Puolueet lähettävät ilmeisesti mitään tarkistamatta vaalimainoksia nimellä. Muun muassa minulle - ihmiselle, jolla ei ole äänioikeutta.

Mistä minä oikein maksan? Siitä, että rahani heitetään silkkaa huolimattomuutta kankkulan kaivoon? Missä on perheen ainoan äänioikeutetun nimellä osoitettu vaaliroska, sehän voisi oikeasti sillä jopa tehdäkin jotain?

Oikeasti olen suunnattoman pahoillani muun muassa senkin ruotsinkielisen yksinhuoltajan puolesta, joka lähetti minulle tänään vaalikirjeen, jossa puhutaan niukista vaalibudjeteista ja sen takia keskitetystä mainonnasta (ruotsinkieliset perheenäidit). Sekin vähä raha menee siis osaksi ihan turhaan hukkaan, kun ei tarkisteta kielen lisäksi myös kansalaisuutta ja kirje päätyy muun muassa meikäläiselle.

Ja sitten siihen kieliasiaan. Hitto, kun joka asiassa on aina rkp:n tulilinjalla. Ja muutenkin. Varsinkin kaikki virallisen, suomeksikin kommervenkkikielisen informaation vastaanottaminen aina ja vain ruotsiksi on alkanut vuosien saatossa todella ottaa aivoon.

Ymmärrän toki ruotsia ja puhunkin sitä kuin äidinkieltäni (niin, siis sehän periaattessa on), tosin ruotsinkielisten kontaktien puutteen takia vuosi vuodelta yhtä ruosteisemmin. Olen silti, kouluikäisenäkin, aina katsonut kuuluvani suomenkieliseen väestöön ihan puhtaasti kotikielen ja kaveripiirin suomenkielisyyden takia.

Aika moneen otteeseen olen ilmoittanut haluavani tässä maassa sekä virallisissa että kaupallisissa instansseissa palveluni suomeksi, kiitos. Ei mene jakeluun. Vaikka kuinka ilmoittaisi äidinkielekseen suomen, niin sillä ei ole mitään merkitystä, kun kansallisuus on Ruotsin. Ei väestörekisterissä, ei sossussa, ei kelalla, ei terveydenhoidossa...

Tappelin varmaan pari vuotta pankkini systeemien (ja ihmisten) kanssa saadakseni pankin tiedotteet, tiliotteeni ja nettipankkini suomeksi. Lopulta jokin ihminen tai bitti kääntyi suosiolliseen asentoon. Mutta pankkiautomaatit haluavat silti edelleen, itsepintaisesti puhua minulle ruotsia.

Byrokratian huvittavuuksia on kuitenkin se, että aikoinaan yliopistossa opiskellessani kaikki viralliset lippulappuset tulivat tietenkin ruotsiksi. No, se ei toki ole mitenkään yllättävää. Mutta sainko pyrkiä lukemaan pohjoismaisia kieliä ruotsia äidinkielenään puhuvien linjalle tai Soc. o. Komiin ilman kielikoetta?

Enpä muuten saanut.

Menin nimittäin aikoinaan kirjoittamaan ylioppilaaksi suomenkielisestä lukiosta.

Olen siis suomenkielinen, vaikka olenkin ruotsinkielinen, vaikka siis en olekaan, paitsi että olen. Siis en. Tai siis, äh!