Joulu voi melkein alkaa

Vein alakerran radioasemalle jouluhyvää, joka koostui muun muassa viinipullosta. Paikalla oli yksinäinen työntekijäparka toimiston puolella, toinen studiossa hikoilemassa. Poistuttuani ja oven kiinni saatuani sieltä toimiston puolelta alkoi kuulua hirveä, ehkä riemukkaaltakin kuulostanut huuto. Pelkäänpä että sitä viinipulloa ei koskaan kukaan muu työntekijä edes nää kuin nuo kaksi. Ainakaan täytenä.

Koska yritän pakonomaisesti kehittää tällä viikolla joka asiasta ongelman kompatakseni niitä, jotka ovat oikeasti stressaantuneita, pähkäilen tällä hetkellä miten saan viikon aikana työpaikalle kertyneen joulukrääsän kuskattua kotiin. Fiksu ihminenhän veisi himaansa (tai söisi ja joisi) heti sen mitä saa, mutta koska en ole fiksu ihminen, työpisteeni on hävityksen kauhitus. Siis vielä normaaliakin enemmän hävityksen kauhistus.

Lahjaksi saatu pahviääninen retroradio saa luvan jäädä ikkunalaudalle. Se on osoittautunut hyväksi pilailuvälineeksi. Tein siitä tietokoneen lisäkaiuttimen. Nyt koneen äänet kuuluvat täysin eri suunnalta kuin missä kone on, ja pahaa-aavistamattomat kollegat hätkähtävät joka kerran kun tulevat kuikuamaan olkani yli ja kone sanoo bling. Ja jos totta puhutaan, on ihan jees, että on jotain millä luukuttaa musiikkia. Näin ypöyksin valtaisassa maisemakonttorissa käkkiessäni tuntuu typerältä istua luurit korvilla.

Ja koska ahdistusta pitää vielä väkisin keksiä, olen paniikissa, sillä kännykälläni ei pysty pelaamaan Traviania. Idioottimainen selainpeli, jossa on niin miljoona täysin turhaa kikkaretta, että ei pääse edes sisään kirjautumaan. Piru. Millä mä nyt pääsen anoppilasta päivittämään, hä.