Perfect day

Jesh, tänään menee kaikki putkeen. Puoli vuotta, vähän ylikin, suunnitelmissa ollut projekti alkaa pikkuhiljaa nykiä itsensä liikkeeseen ja tuotantovaiheeseen. Mitään palkkaa siitä ei saa, ja se on hyvin OTO-henkistä, mutta se tyydyttää, siitä tulee hyvä mieli. Ja uskon että se on olennaista sille mitä teen ja mitä lähityökenttääni pitää mitä enimmässä määrin saada. Asiaa pääasiallisesti tekeville se ei pärjää, mutta se ei ole edes homman pointti. Lisäpalvelu on aina lisäpalvelu, vaikka vain pienikin.

Itse asiassa kaikki alkoi yllättäen mennä putkeen jo eilen. Vihaan haastattelujen tekemistä, sillä koska en ole mielestäni sosiaalisesti taitava ihminen, haastattelut ovat usein ahdistavan täynnä vaivaantuneita taukoja ja muita "mitäs tähän nyt sanoisi"-hetkiä. Ns. round-tablet ovat vielä kiusallisempia, koska niissä on yleensä kamala tahti, ja pintaa syvemälle ei pääse koskaan, kun kallista aikaa tuhlataan kysymyksiin, jotka toimittajat voisivat yhtä hyvin googlata ennen haastattelua.

Mutta eilen kaikki oli toisin. Rakastan ruotsalaisia näyttelijöitä, kun ne eivät ole niin jäykkiä kuin suomalaiset eivätkä niin varautuneita ja talutusnuorassa kulkevia kuin esimerkiksi amerikkalaiset. Ruotsalaiset näyttelijät ovat ihana sekoitus älykästä huulenheittoa ja kotoisaa, kuvia kumartamatonta leppoisuutta. Pätee myös ruotsalaistuneisiin suomalaisnäyttelijöihin. Keskustelu oli oikeaa keskustelua ja juttelua, ja oli sellainen fiilis että juttelee ensisijaisesti ihmisten kanssa. Niin siis kyseessä olivat Beck-leffojen Peter Haber ja Stina Rautelin. Harmittaa vain ettei ehdottomaan "panisin"-osastooni kuuluva Mikael Persbrandt ollut paikalla. Tai parempi niin, koska ei ollut vara-alushousuja mukana.

Nelonen aloitti Beck-leffojen sarjan tässä kuussa ja jatkaa koko kesän. Katsokaa, katsokaa! Loistavia!

Ja sitten muotiblogista päivää.

Eilisen täydellisyys jatkui autokolarilla, joka osui kerrankin oikeaan paikkaan. Eli niin, että ratikka ei päässyt etenemään Havis Amandalta eteenpäin. Jäin pois, nautin mieltä lämmittävästä auringosta ja ajattelin että kävelenpä Akateemiseen kirjakauppaan. Kirjakaupan kulmalla silmiin osui vaatekauppa ja ajatus "hmmmmmmmm...." Olen jo pari kuukautta stressannut että mitä ihmettä laitan firman 135-vuotisjuhliin, jotka ovat tanskalaiseen tapaan iloiset ja riehakkaat, mutta että ihan arkivaatteissa ei sovi mennä.

Siinä sitten menin niinkin arkiseen mestaan kuin Seppälä. Ja siinä se oli. Yksinkertainen, juhlava muttei liian, käytettävissä erilaisilla lisähörhöillä useassa eri tilanteessa. Ilman itkua, vaivaa ja hampaankiristystä. Mustan vastapainoksi löytyi hopeiset kalaverkkomainen hartiahuivi ja iltalaukku.

Mutta, jotta hyvä putki ei menisi pilalle: tarvitsisin hopeiset kengät. Mistä? Avokkaat, mutta ei sandaalimaiset, koska sellaisia ei täysin latteilla akuankkajaloillani pidetä. Yritin katsella netistä kaiken maailman DinSko:t ja Andiamot, mutta ei oikein löydy. Eikös metallivärien pitänyt olla tän kevään juttu, hä?

Hiuksetkin pitäisi värjätä. Taasko blondiksi? Sopisiko punainen kuitenkin?