Laiskotellen

Täydellinen vappu. Onnistuin nimittäin pysymään lähes täysin erossa koko vapusta - näin aattona keskustasta pakoon pyrkiessäni teekkarimusijoijia Mantalla ja meininkejä odottavaa seurakuntaa satapäin kirkon portailla päivää paistattelemassa. Mutta sitten olinkin jo idässä turvassa, eikä vapusta näkynyt tai kuulunut mitään paitsi hetkellisesti jonkun jossain lähistöllä saatua päähänsä vähän ilotulittaa.

Penskana pysyttiin vappuna visusti lähiössä, joka kaikessa levottomuudessaan oli kuitenkin ainakin hieman rauhaisampaa kuin keskustassa. Eräänä aattona äiti raahasi minut jopa keskelle korpea Porkkalanniemeen, jotta ei tarvitsisi nähdä edes sitä Hakunilan rappiolähiö-vapunviettoa.

Minusta moinen oli tietysti silloin joskus todella mälsää, ja muistankin teininä kehittäneeni jopa muutaman reippaan perheriidan voidakseni viettää vapun keskustassa. Jännäääääh! No oli se. Silloin.

Nyt, jo monta vuotta sitten kansallisiin humaltumisinstituutioihin kyllästyneenä, olen kuin äitini. Ajatus täpötäydessä keskustassa rämpimisestä tuntuu vastenmieliseltä, oli sitten kännissä tai selvinpäin. Humalaisia typeryksiä oikealla ja vasemmalla. Teekkareiden vähäinen hauskuuskin valahtaa pakkasen puolelle jo pari päivää ennen vappua.

Vappuiltana tällaisen itärajaa hipovan lähiön rauha on kuitenkin jumalainen, kun koko muu maailma dokaa Mantalla. Ensi kuussa juhannuksena rauhareviirin pystyy levittämään sinne keskustaan saakka, kun kansa dokaa puskissa. Ja parasta on tämä autuas joutilaisuus, vaikka ei menisi edes parveketta edemmäs.

Harmi  kuitenkin etten eilen laiskuuttani sitten kuitenkaan saanut grillikautta avattua. Pitäisi oppia, että tähän aikaan vuodesta se kaunis ilma ei välttämättä kestä seuraavaan päivään.