Delirium tremens

Mitä siitä saa, kun ulkomailla asuva ystävä suuntaa takaisin kauas ulkomaahan, ja viimeistä iltaa pitää yrittää pitkittää viimeiseen saakka ettei se loppuisi? Mitä siitä saa, kun ei usko että kuohuviini ja olut eivät ole hyvä yhdistelmä? Päänsäryn, toki, mutta myös todella kipeitä unia.

Unessa meiltä kotoa näki muka Itäkeskuksen kauppakeskukselle asti. Keittiön ikkunasta katselin hajamielisesti sinne suuntaan juuri kun pytingin koko katto leimahti yllättäen tulipalloksi. Hetkeä myöhemmin pihaan ja ikkunaa vasten alkoi sataa talon ja ruumiiden palasia. Jostain syystä tämä järkytti meitä niin, että piti lähteä junalla Keravalle tivoliin. Junamatkan aikana meille kerrottiin että ainakin 900 ihmistä oli kuollut - pommit oli sijoitettu strategisesti pitkin kerroksia 2, 5 ja 7 ja kuulemma koko pytkinki oli sortunut maan tasalle. Junamatkustajat olivat kaikki jotenkin hurjan iloisia, vaikka kaikki puhuivat pommista. Tivolissa perheen ainoa järkevä rahankäyttäjä, Mies, tuhlasi jostain syystä satasen ongintaan.

Harvoin olen nähnyt näin toden tuntuisia unia niin, että vielä hereilläkin luulen hetkellisesti etteivät ne ole unta. Nimittäin kun säpsähdin hereille karsea päänsärky otsalohkoa repien, kirosin mielessäni, että töissä on varmaan aivan hirveä kalabaliikki, kun kaikki talon toimittajat ja kuvaajat parveilevat Itäkeskuksen raunioilla, eikä omaa kuvaajaa tietenkään saa moneen päivään varattua vähäisemmille keikoille. Vasta suihkussa aloin miettiä, että nythän on torstai eikä viikonloppu, niin kuin unessa.

Audio-Visions

Hintaseuranta.fi on nyt lisännyt tuotteiden ominaisuusvertailumahdollisuuden. Siitä oikein Digitoday tai joku uutisoi. Jotenkin vähän turha uutinen. Melkein valmistajalla kuin valmistajalla ja kaupalla kuin kaupalla on nykyään ominaisuuksien vertailutyökalu.

Noh, onhan tietysti keskitetty palvelu aina keskitetty palvelu. Ainoa vain, että edelleenkään itse hakua ei voi suorittaa kuin tuotteen, valmistajan ja hinnan perusteella. Se, mitä todella kaipaisin puodeilta itseltään tai tällaiselta Hintaseurannan tyyppiseltä keskitetyltä palvelulta on hakua ominaisuuden mukaan. On aikamoista hakuammuntaa edelleen heittää vertailukoriin kasa tuotteita, joista sitten vasta vertailutilanteessa näkeekin, että missään niissä ei ole itselleni tuikitärkeitä ominaisuuksia lainkaan.

Otetaan nyt vaikkapa kotiteatterilaitteen tai television kuulokeliitäntä. Tuntuu olevan täysin valmistajasta ja hinnasta riippumatonta missä laitteissa on ja missä ei. Joudun selaamaan läpi useita eri tuotteita ennen kuin löydän etsimäni ja vielä useita tuotteita lisää löytääkseni niitä lisää vertailua varten muiden ominaisuuksien osalta. Miten helppoa olisikaan, kun voisin syöttää hakuehdoksi tietyn ominaisuuden kuten juuri esimerkiksi kuulokeliitännän.

Eikä tuo ole puute pelkästään Hintaseuranta.fi:ssä vaan melkein missä tahansa kaupan tai valmistajan tuotesivustossa. Sinänsä se ihmetyttää minua, kun miettii miten laitteet teknistyvät ja on resoluutiota ja viritinmallia ja liitäntäviidakoita ja ties mitä. Yleisesti ottaen hyödyllisiä hakuehtoja saattaisivat olla myös esimerkiksi terrestrial/cable/satellite digiboksihaussa, muita kuvaliitäntäominaisuuksia esim. telkkareissa (hdmi/super-vhs/vga/dvi jne) ja äänen sisään- ja ulostulot.

Päivän kuluttajakatsauksessa myös seuraavaa: Pistokoe lähikauppaan osoitti että Da Capot oli vaihdettu uusiin. Jes, sain mun namin. On kiva myös kuulua vaihteeksi mainstreamiin. Lähes kaikki Blogikyselyyn ruksaamani ehdokkaat saivat joko palkinnon tai kunniamaininnan. Sen verran haluaisin poiketa valtavirrasta, että haluaisin pikaisesti mennä katsomaan uuden Indian
Jones -elokuvan ja pitää siitä oikeasti. Toivon tämän olevan
mahdollista huomioon ottaen sen, että minulla on hellyttävän huono
leffamaku.



Muutenkin mieli on hyvä, nukuin melkein 10 tuntia viime yönä, mikä
lienee keskellä viikkoa henkilökohtainen ennätykseni aika pitkällä
aikavälillä. 

Mikä menee teidän kaaliin, hä?

Ensimmäinen uudistunut Suosikki ilmestyi. Yllätyin. Todella positiivisesti. Olihan se tiedossa, että uusi päätoimittaja haluaa vetää poikamaisempaan suuntaan, mutta on kiva nähdä, että päätoimittajalla on esimerkiksi varsin korkea käsitys poikien visuaalisesta tajusta.

Sisällöstä en oikein osaa sanoa, lienen vähän kalkkis. Mutta vaikutti aikuiseenkin käteen huomattavasti kiinnostavammalta kuin tytövastineensa Demi tai Miss Mix.

Ennen kaikkea silmää miellyttää johdonmukainen värimaailma ja leiskaus. Noita likkojen lehtiä lukiessa alkaa silmissä vilmehtiä viimeistään sivulla 10.

Da Capo

Jos sanon jostain asiasta kaupalle kerran, eikä asia korjaannu mielestäni säällisessä ajassa, niin onko aasiakkuutta sanoa siitä toiseenkin kerran? Tuntuu vain hieman tyhmältä.

Kävin aamulla kaupassa työpaikan lähikaupassa, ajattelin että lounaan jälkiruuaksi sopisi hyvin Da Capo. Kaupan ainoat kyseiset namit olivat kaikki pilalla, sillä joku pultsari lienee kussut tai kaatanut niihin lasolinsa - jokikisen patukan päät olivat auki ja sisältö mössönä. Huomautin kassalle asiasta, joka oli hieman että jaa, aijaa, ookoo. Jäin ilman Da Capoani.

Puolisen tuntia sitten hain samaisesta kaupasta iltapalaa ja ajattelin, että saisinko nyt Da Caponi. No en saanut. Pilaantuneet namit edelleen hyllyssä, kukaan ei ole tehnyt asialle mitään. Koska olin lievästi jo harmissani, pidin kassalla mieluummin turpani jo kiinni, sillä olisin saattanut sanoa rumasti - kahdeksan tuntia on tällaisissa asioissa mielestäni kuitenkin kohtuullisen säällinen asia panna asia kondikseen - mutta näin jälkeenpäin ajatellen olisi varmaan pitänyt sanoa. Aamulla ne pilaantuneet Da Capot lienevät siellä edelleen.

Käyn kyseisessä paikassa päivittäin ja palvelu on hyvää, vaikka valikoima onkin kurja. Ei tekisi siis mieli ärjyä. Ehkä olen huomenna rauhallisempi.

***qele ***qele

Plääh! En uskonut, että Teräsbetoni olisi mitenkään hyvin pärjännyt, mutta kismittää silti hävitä Ruotsille.

Kismittää varsinkin siksi, että jos homma olisi mennyt puhtaasti kansanäänestyksillä niin kuin aikaisempina vuosina, niin se kotka ei olisi ollut edes finaalissa!

Mutta koska tänä vuonna kymmenestä finaaliin menijästä yksi määriteltiin tuomariäänin, niin kakkossemifinaalissa se yksi oli Ruotsi. Ilman tuomariapua Perelli olisi joutunut vetäytymään lepakkoluolaansa sijoituksella 12:s, ja finaaliin olisi päässyt Ruotsin sijaan Makedonia.

Teräsbetoni sen sijaan ansaitsi kunniakkaasti finaalipaikkansa aivan itse sijoituksella 8:s. Sen verran hauskasti meni ykkössemissä pisteet muutenkin, ettei tuomariäänillä ollut merkitystä, eli kymppinä ollut järkyttävä Puola olisi ollut joka tapauksessa kymmenes.

Huuhaauskomuksen airut Venäjä oli muuten vasta semifinaalin kolmas, kun voiton vei Kreikka ja kakkosena oli Armenia.

Seuraavina vuosina olisi ihan jees, jos tietyt ääntenkalasteluaiheet kuten (huuhaa)uskonnot ja politiikka olisivat täysin kiellettyjä. Koska sen lisäksi että Venäjä menee ja voittaa koko viisu-uransa paskimmalla biisillä (puhuamattakaan, että Dima Bilan on ällömakea)  niin todella syö sielua se koko The Secret -huuhailun promoaminen.

Jep, antakaa minulle sitten mieluummin vaikka niitä (feikki)tissejä ja peppuja.

Noh, suosikkin Turkki pärjäsi lohduttavan hyvin. Toivottavasti jatkavat samalla linjalla. Myös aivan upeaa, että Portugal pärjäsi suhteellisen hyvin ja jopa kiilasi oman semifinaalinsa kakkoseksi. Sillä kun miettii millainen sävelperinne sieltä suunnasta tulee, niin en haluaisi tosiaankaan lähivuosina nähdä sieltä ainuttakaan tusinarallatusta vaan juuri tuota, jonka ne oikeasti osaa tehdä hyvin.

Eikä Suomen tarvitse hävetä yhtään. Teräsbetoni hoiti hommansa aivan helvetin hyvin, ja J. Ahola oli ehdottomasti yksi kisojen harvoista hyvistä laulajista. Okei, linja ei uponnut muihin maihin, mutta mieluummin sitä häviää sellaisella kamalla, joka täällä osataan tehdä hyvin, kuin että oltaisiin menty olemaan häntäpäässä jollain homopopilla, joka ei erotu muusta homopopista millään lailla (paitsi että on huomattavasti amatöörimaisempaa).

Dagen efter edit: Mikähän siinä on, että kun näitä voittajia leivotaan, niin ne sitten lopulta voittaa suunnilleen kisauransa paskimpiin kuuluvilla biiseillä?

Venäjän lisäksi tulee lähihistoriasta mieleen esimerkiksi Italia vuonna 1990 (Toto Cutugnon Insieme 1992), Latvia vuonna 2002 (Marie N:n I Wanna), Viro vuonna 2001 (Tanel Padarin, Dave Bentonin ja 2XL:n Everybody), Jugoslavia vuonna 1989 (Rivan Rock me) tai Belgia 1986 (Sandra Kimin J'aime la vie). Mainitsisin muuten myös Irlannin Niamh Kavanaughin In Your Eyesin vuodelta 1993, mutta kun menivät pirut lähettämään tänä vuonna sen kalkkunan, niin ei voi tuota 1993:n voittoa enää syyttää paskimmaksi Irlannin viisuksi ikinä.

Okei, ei se tän vuotinen voittaja ole ihan paskin Venäjän jollotus, vaan jakaa sen tittelin yhdessä vuoden 2004 viisun kanssa (Julia Savichevan Believe Me).

Muistin virkistykseksi tässä Venäjän viisut kautta aikain anglotranslitteroinnein:
(2008) Dima Bilan - Believe (1.)
(2007) Serebro - Song #1 (3.)
(2006) Dima Bilan - Never let you go (2.)
(2005) Natalia Podolskaya - Nobody hurt no one (15.)
(2004) Julia Savicheva - Believe me (11.)
(2003) t.A.T.u. - Ne ver’, ne boisia (3.)
(2002) Prime minister - Northern girl (10.)
(2001) Mumiy troll - Lady alpine blue (12.)
(2000) Alsou - Solo (2.)
(1997) Alla Pugachova - Primadonna (15.)
(1995) Philipp Kirkorov (Alla Pugachovan suojatti ja kaksoisolento) - Kolybelnaya dlya vulkana (17.)
(1994) Youddiph - Vechni stranik (9.)

Play with me

Tänään on siis se päivä kun tämä menee ja poistaa itsensä ja bloginsa Blogilistalta. Itse H-hetki on juuri ennen kuin euroviisut alkavat, jotta voin hukuttaa toimenpiteestä aiheutuvat murheeni saman tien halpaan eurotrashiin.

Ja sitten johonkin aivan muuhun. Kuinka monella on GTA IV:ssä kaupungin avaimet? Meidän perheellä on (Mies pelasi, mä autoin pulujen metsästyksessä)! Tai ollut jo MOONTA PÄIVÄÄ. Jep, meillä ei o elämää :-)

Lisäksi joudun nyt todellakin kuin kuumilla hiilillä odottelemaan ensinnäkin Guitar Heron Aerosmith-versiota sekä GH IV:a, koska näyttää todella pahasti siltä että olen pelaamassa aikaisempia Guitar Heroja läpi.

Ykkönen koki nöyrtymisensä käsissäni jo monta kuukautta sitten (siinähän ei voi edes biisejä harjoitella, joten eteneminen on ollut pitkällinen prosessi), mutta nyt on tapahtunut joku vedenjakajan ylitys taidoissa, sillä hyvin vähän aikaa sitten hankittu GH II on biisiä vaille valmis (ja kun Freebirdin ensimmäinenkin yritys meni saman tien melkein läpi, niin vaikuttaapi läpihuutojutulta se), kasari-lisäosa PS2:lle on myöskin biisiä vaille, ja nyt meni GHIII:ssakin hardilla murheenkryyni-Lou polvilleen ja expertillä ovat enää vain lievää juoksutusharjoitusta vaativa Cult of Personality plus viimeinen osio jäljellä.

Eikä kakkoseen ja kolmoseen tule ostettavaa lisämateriaalia ollenkaan sillä vauhdilla kuin toivoisi. Piru.

GHIII:ssa on onneksi nettipeli, joka antaa lievää lisähupia. Ei siinä, että olen oikeastaan aika hyvä, vaan siinä, että voin salaa huvittaa itseäni sillä ajatuksella, että tietäisipä tuo mikrofoniinsa nuuskuttava 13-vuotias tuolla toisessa päässä, että hänet murskaa juuri varhaiskeskiäkäinen rouvashenkilö. Mutta siksi jätänkin oman mikrofonini kytkemättä, koska jos ne tietäisivät, niin häviöllä ollessaan droppaisivat ulos pelistä vielä tiuhempaan kuin mitä nykyisellään tekevät.

Hard tasolla yleisin 13-vuotiaiden kuvitelma vastustajan pudottajasta: Metallican One. Hard tasolla tehokkain 13-vuotiaan pudottaja: Living Colourin Cult of Personality.

Koska virtuaalipeenikseni kasvoi juuri leveilystä aivan tuhottoman kokoiseksi, taidanpa mennä saamaan taas Extremen Play With Meltä turpaani.

Ei kukaan voi välttää kipua

Okei. Mä olen huono friikki. Kaikki ne viisujen kakkossemin biisit, joiden en uskonut menevän läpi, menivät läpi. Minulle tuikitärkeä Turkin läpimeno kuitenkin riitti, ja muut yllätykset olivat yhdentekeviä. Tai, no, hyvä ettei se jättimäiset häpyhuulet päälleen pukenut Unkarin edustaja Celine Dion -jollotuksineen päässyt läpi.

Nyt friikkivaihde täysille ja finalistien lista esiintymisjärjestyksessä kommentteineen:

01 Romania - Nico & Vlad "Pe-o margine de lume"
Romania on uusi Italia. Niin pitkäveteistä San Remo -huttua, että toivoo Vlad-nimen ja kotimaansa merkitsevän jotain - eli upottaisi nyt mies ne hampaansa sen kirkuvan eukon kaulaan (tai seivästäisi sen) ja lopettaisi pelleilyn alkuunsa.

02 Iso-Britannia - Andy Abraham "Even if"
Yhtä hillitöntä kuin Heroesin haitilainen stand-up-koomikkona. Noh, onpahan sentään oikea laulu eikä mikään Schooch tai kalkkuna.

03 Albania - Olta Boka "Zemrën e lamë peng" 
Tyttöparka yrittää piipittävällä äänellään huudella kadonneen kertosäkeen perään, mutta kukaan ei kuule.

04 Saksa - No Angels "Disappear"
Juu eivät ole enkeleitä, sillä käsittääkseni enkeleillä on jumalallisen kaunis ääni ja muutenkin enemmän rytmi veressä. Ehkä he ovatkin noitia tai selvänäkijöitä, sillä biisin nimeksi on lätkäisty juuri se, mitä onneton kuulija toivoisi heidän tekevän.

05 Armenia - Sirusho "Qele, Qele"
Jos tämä pärjää, en huuda ***qele, vaan olen suhteellisen tyytyväinen. Silleen kuin esimerkiksi keskilievän maanjäristyksen jälkeen ollaan, eli että vaikka sähköt on poikki ja perintöposliinit on sirpaleina, niin ollaan iloisia että talo on sentään vielä pystyssä.

06 Bosnia-Hertsegovina - Laka "Pokušaj" 
Rocky Horror Shown Riff Raff ja Magenta lapsina. Maistuu kyllä paahtoleivän ja kumihanskojen kera.

07 Israel - Boaz Mauda "The fire in your eyes"
Silmieni palo on aikani tuhlaamisesta syntynyttä murhanhimoa. Kuohituille kuoripojille oma kisa, kiitos.

08 Suomi - Teräsbetoni "Missä miehet ratsastaa"
Ka-MIINA! Mitä tätä analysoimaan, kun se on jo tehty.

09 Kroatia - Kraljevi ulice & 75 Cents "Romanca"
Yritin keksiä tähän jotain nasevaa. Mutta kun oikeasti taidankin pitää tästä. Kansalaisuudestani huolimatta kulttuuriperimäni on siis näin todistettu perin slaavilaiseksi.

10 Puola - Isis Gee "For life"
Ah, miten aito! Miten aito laulu, miten aidot tissit, miten aidot hiukset, miten aidot hampaat. Ja varsinkin miten aito rusketus. Näin aitoa voi tuoda vain Ameriikasta!

11 Islanti - Euroband "This is my life"
Gay anthem 2008!

12 Turkki - Mor ve Ötesi "Deli"
Turkkilainen, joka ei näytä kikkikseltä vaan hyvältä. Laulaa musiikkia, joka ei kuulosta turkkilaiselta, vaan hyvältä. Kyllä kiitos. Otan myös levyn, kiitos. Kielivalinnan ansiosta tämä voisi lisäksi olla hyvä lisä Sims-peliin.

13 Portugali - Vânia Fernandes "Senhora do mar (negras águas)" 
Tämän ei pitänyt olla hyvä, mutta kyllähän tämä oikeastaan on. Varsinkin siinä vaiheessa kun pääsee siitä yli, että kertosäe on Army of Loversia hidastettuna. Ihanaa, että Portugalista tuli kerrankin jotain muuta kuin tissejä heiluttelevia tyttösiä, jotka eivät osaa laulaa eivätkä edes heilutella tissejä.

14 Latvia - Pirates of the sea "Wolves of the sea" 
Disneylandin juhlakulkue-esitys? Jep. Euroviisu? Ei tod. Ehdottomasti kielletty yli kahdeksanvuotiailta.

15 Ruotsi - Charlotte Perrelli "Hero"
Uljas kotka, ilmojen kuningas, liiteli tarkoin harkituin liikkein ja tarkkaili valtakunt.... Ai se olikin nainen. Joo. Jos tämä voittaa, harkitsen sittenkin Suomen kansalaisuuteen vaihtamista. Häpeällisen kylmää ja laskelmoitua.

16 Tanska - Simon Mathew "All night long" 
Tätä kesäkuussa, illan pimetessä, Kööpenhaminan Tivolin oluttuvassa yhteislauluna kuuden tuopin jälkeen, kyllä kiitos. Sanat ovat niin hölynpölyä ja klisettä, että melkein hävettää, mutta niiden voima on siinä, että niistä selviytyy vielä siinä kuudessa kaljassakin.

17 Georgia - Diana Gurtskaya "Peace will come" 
Siitäkin huolimatta että täti laulaa "piss will come" ja mietin, että eikös asia hoituisi lääkityksellä euroviisun sijaan, niin olen valmis hyväksymään että kyse lienee sittenkin rauhasta. MUTTA! "Hei mä oon sokea! Mä laulan rauhasta! Koska olen sokea ja laulan rauhasta, jokainen joka ei äänestä on kivisydäminen fasisti. Joko huomasitte että olen sokea?" Oletteko koskaan nähnyt euroviisisuissa vammaista, joka laulaisi iloisen ja kesäisen pepunketkutuslaulun? Joo en mäkään.

18 Ukraina - Ani Lorak "Shady Lady"
Himmee täti ja lavalla kaapista tulevia miehiä. Aika ristiriitainen sanoma. Fag hag anthem 2008? No, onhan tää nyt hemmeti paljon parempi kuin pakastekalapuikko-Perelli.

19 Ranska - Sébastien Tellier "Divine"
Toinen kuin suoraan Sims-pelin musaraidalta poimittu. Kisojen paras esittelyvideo. Beach Boysin ja Telexin ruma, mutta rakastettu äpäräpoika. Jos tämä ei voita viisuja, niin on ainakin erävoitto ranskalaisten perinteisen pysähtyneestä viisukulttuurista. Myös hänen levynsä kelpaisi minulle mainiosti, kiitos.

20 Azerbaidžan - Elnur & Samir "Day after day"
Niin hirveä, mutta niin over the top, että pakko rakastaa. Tätä on aito viisu-camp. Ensikertalaismaalta siis nappisuoritus saman tien. I'm impressed.

21 Kreikka - Kalomira "Secret combination"
Shakiran lanteet eivät valehtele, mutta tämä likka on miniihiiriääninen feikki. Secret combination my ass. Ilmiselväähän on, että se on minkä tahansa liikemiehen pankkitilin numero.

22 Espanja - Rodolfo Chikilicuatre "Baila el Chiki Chiki"
Pidin tätä ensin kisojen suurimpana rikoksena ihmiskuntaa kohtaan. Mutta sydämeni on alkanut sulaa. En tiedä johtuuko se Rodolfosta itsestään, vai tanssitytöistä, joilla ei ole numerot ihan handussa. Tässä on kuitenkin jotain hellyttävää, vähän samalla tavalla kuin kokee lämmintä myötäiloa, kun vauva vuolaat kuolavanat suupielistä valuen ensimmäistä kertaa saa varpaan suuhun ja kokee elämää suurempaa riemua.

23 Serbia - Jelena Tomašević feat. Bora Dugić "Oro"
Vakava, kaunis, nunenuu. Ihan vaikuttava, mutta ei jää elämään samaan tapaan kuin Lane Moje. Huomattavasti vähemmän vaivaannuttava kuin Molitva. Johtuu varmaan siitä, että lavalla on tällä keryaa kaunis nainen, jota ei kuitenkaan lääpi kukaan, vaikka kerrankin olisi hyvä syy.

24 Venäjä - Dima Bilan "Believe"
Jotain niin kamalaa, etten kykene edes keksimään mitään häijyä. Timbaland kuulemma tuotti. Suosittelen Timbalandille lääkityksen lisäämistä. Skeptikko minussa kiemurtelee tuskissaan siitä tiedosta, että tämä on jotenkin The Secret -huuhaauskomuselokuvan innoittamaa sontaa. Ja ettekö te hullaantuneina äänestävät pikkutytöt tajua, että mies on homompi kuin Jari Sillanpää ja Jorma Uotinen yhteensä? Vai ihan tietoisestiko tähtäätte isona fag hageiksi?

25 Norja - Maria "Hold on be strong" 
Iseklmäradion suosikkiulkkis seuraavat 5 vuotta. Voi itku.

Huomenna sitten näkee mitä tuleman pitää. Taidan tarvita ainakin neljä tai viisi kaljaa. Suomi ehkä kymmenen parhaan joukossa, se ois ihan jees. Kun ei pidä odotuksia korkealla ja juo riittävästi alkoholipitoisia tuotteita, pettymys ei voi olla suuri.

Kolmen kaljan edit klo 0.20: On se kyllä niin, että Armenia taitaa voittaa. Ukraina hyvänä kakkosena. Sanottiin itäblokin, Balkanin, ex-neuvostoliiton tms. maiden kaveriäänestämisestä ihan mitä tahansa, niin kyllähän ne kerää äänet myös lännestä. Ja miksi? Ne ovat tuoneet oikean seksin takaisin viisuihin. Onhan tits & ass ollut toki olennainen osa viisuilua aikaisemminkin, mutta yleensä viisuikonit ovat olleet niitä naisia, joista ei kiinnostu kuin ne miehet, jotka pitävät enemmän toisista miehistä. Nyt sen sijaan idästä ryntää kasa naisia, jotka ei ole sutturoita, jotka oikeasti härnäävät, jotka oikeasti rummuttavat. Toi Qele, qele on oikein kärjistetty alkukantainen "rummut soit, veri pumppaa, raahaa eukko luolaan". Kun jo ihan tavallinen heteronainenkin miettii, että jaa, voisinpa raahatakin, niin ollaan aika oikeilla jäljillä.

Perfect day

Jesh, tänään menee kaikki putkeen. Puoli vuotta, vähän ylikin, suunnitelmissa ollut projekti alkaa pikkuhiljaa nykiä itsensä liikkeeseen ja tuotantovaiheeseen. Mitään palkkaa siitä ei saa, ja se on hyvin OTO-henkistä, mutta se tyydyttää, siitä tulee hyvä mieli. Ja uskon että se on olennaista sille mitä teen ja mitä lähityökenttääni pitää mitä enimmässä määrin saada. Asiaa pääasiallisesti tekeville se ei pärjää, mutta se ei ole edes homman pointti. Lisäpalvelu on aina lisäpalvelu, vaikka vain pienikin.

Itse asiassa kaikki alkoi yllättäen mennä putkeen jo eilen. Vihaan haastattelujen tekemistä, sillä koska en ole mielestäni sosiaalisesti taitava ihminen, haastattelut ovat usein ahdistavan täynnä vaivaantuneita taukoja ja muita "mitäs tähän nyt sanoisi"-hetkiä. Ns. round-tablet ovat vielä kiusallisempia, koska niissä on yleensä kamala tahti, ja pintaa syvemälle ei pääse koskaan, kun kallista aikaa tuhlataan kysymyksiin, jotka toimittajat voisivat yhtä hyvin googlata ennen haastattelua.

Mutta eilen kaikki oli toisin. Rakastan ruotsalaisia näyttelijöitä, kun ne eivät ole niin jäykkiä kuin suomalaiset eivätkä niin varautuneita ja talutusnuorassa kulkevia kuin esimerkiksi amerikkalaiset. Ruotsalaiset näyttelijät ovat ihana sekoitus älykästä huulenheittoa ja kotoisaa, kuvia kumartamatonta leppoisuutta. Pätee myös ruotsalaistuneisiin suomalaisnäyttelijöihin. Keskustelu oli oikeaa keskustelua ja juttelua, ja oli sellainen fiilis että juttelee ensisijaisesti ihmisten kanssa. Niin siis kyseessä olivat Beck-leffojen Peter Haber ja Stina Rautelin. Harmittaa vain ettei ehdottomaan "panisin"-osastooni kuuluva Mikael Persbrandt ollut paikalla. Tai parempi niin, koska ei ollut vara-alushousuja mukana.

Nelonen aloitti Beck-leffojen sarjan tässä kuussa ja jatkaa koko kesän. Katsokaa, katsokaa! Loistavia!

Ja sitten muotiblogista päivää.

Eilisen täydellisyys jatkui autokolarilla, joka osui kerrankin oikeaan paikkaan. Eli niin, että ratikka ei päässyt etenemään Havis Amandalta eteenpäin. Jäin pois, nautin mieltä lämmittävästä auringosta ja ajattelin että kävelenpä Akateemiseen kirjakauppaan. Kirjakaupan kulmalla silmiin osui vaatekauppa ja ajatus "hmmmmmmmm...." Olen jo pari kuukautta stressannut että mitä ihmettä laitan firman 135-vuotisjuhliin, jotka ovat tanskalaiseen tapaan iloiset ja riehakkaat, mutta että ihan arkivaatteissa ei sovi mennä.

Siinä sitten menin niinkin arkiseen mestaan kuin Seppälä. Ja siinä se oli. Yksinkertainen, juhlava muttei liian, käytettävissä erilaisilla lisähörhöillä useassa eri tilanteessa. Ilman itkua, vaivaa ja hampaankiristystä. Mustan vastapainoksi löytyi hopeiset kalaverkkomainen hartiahuivi ja iltalaukku.

Mutta, jotta hyvä putki ei menisi pilalle: tarvitsisin hopeiset kengät. Mistä? Avokkaat, mutta ei sandaalimaiset, koska sellaisia ei täysin latteilla akuankkajaloillani pidetä. Yritin katsella netistä kaiken maailman DinSko:t ja Andiamot, mutta ei oikein löydy. Eikös metallivärien pitänyt olla tän kevään juttu, hä?

Hiuksetkin pitäisi värjätä. Taasko blondiksi? Sopisiko punainen kuitenkin?

Deli

Olen tässä jo muutaman viikon hokenut itselleni ja myös niille raukoille,
jotka ovat typeryyttään suostuneet fanaattista friikkiyttäni kuuntelemaan, että viisujen
ykkössemifinaalista ei edes objektiivisuuteen pyrkien löydy kymmentä
Suomen edelle menevää kappaletta. Viisi-kuusi kyllä, mutta ei kymmentä.
Oli kiva olla oikeassa. Friikit usein on.

Tai ei oikeastaan.
Facebookin friikkiaplikaatiossa olivat saaneet aikaiseksi näkemyksen,
jossa kymmenestä jatkoon varjoäänestetystä pääsi oikeasti jatkoon vain
seitsemän. No, onhan sekin aika pelottavan hyvä veikkaus. Pitkää nenää
tosin on kiva näyttää siinä mielessä, että tähän friikkien kymppiin ei
mahtunut Suomi edes melkein. Ja oikeasti rannalle jäivät listan
nelonen, vitonen ja ysi, eli Andorra, Slovenia ja Hollanti.

Noh,
on toki rumasti sanottua, mutta myös totta, että friikkien sakissa on
oikeasti yliedustettuna sitä seksuaalivähemmistöä, joka on juuttunut
musiikkiin, joka diskoissa soi silloin kuin sellaisissa vielä kävivät,
eli 80-luvun lopussa ja 90-luvun alussa.

Samaisesta syystä
uskovat toisessa semifinaalissa esimerkiksi Islannin pärjäämiseen,
vaikka kyseessä on nimenomaan tyyppiesimerkki gay-disko-itsepetoksesta,
joka ei uppoa jumpsjumps-kansan enemmistöön. Voin toki olla
väärässäkin, mutta toivottavasti en.

Noin kuriositeettina
mainittakoon, että tällä hetkellä friikkilistan kakkossemifinaalin top
10 on Ruotsi, Sveitsi, Islanti, Ukraina, Portugal, Albania, Bulgaria,
Turkki, Unkari ja Malta. Näistä Islannin, Portugalin, Albanian ja
Unkarin pärjäämiseen minun on suunnattoman vaikea uskoa.
Henkilökohtaisesti hyväksyn noista vain Sveitsin, Ukrainan ja Turkin.

Jos
itse saisin päättää, seuraavat kisat jakaisi Istanbul ja Pariisi.
Campin rakastaja minussa hyväksyisi myös ensikertalaisen Azerbaidjanin
voiton, koska noin korni voi olla vain yrittäessään tosissaan. Ja
sellainen pitäisi palkita.

Objektiivisesti ajatellen Armenia
taitaa voittaa koko höskän. Menee konkurssiin koko maa. Ja Chiki Chiki
soi ensi kesänä joka hemmetin junttiryyppäysmestassa kautta koko Keski-
ja Etelä-Euroopan - siltä ei välty edes pysymällä kaukana Kanarialta.
Niin kuin "Den glider in" ei olisi jo aikoinaan kasvattanut
normikansalaisen Prozac-budjettia yli äyräiden.

Jos nyt et ole viitsinyt vielä korvaakaan lotkauttaa viisuille, mutta kuin ihmeen kaupalla kiinnostuit, kun Suomi on sittenkin finaalissa, niin Ruotsin televiission elikkäns SVT:n saitilta pääset kätevästi kuulemaan ne kaikki kammotukset, myös jo pudonneet tapaukset, paremmalla kuvalla ja äänenlaadulla kuin virallisen Eurovision.tv-saitin tarjoamalla esikatselusivulla. SVT:n sivuilla on myös kaikkea muuta kivaa, kuten kaikki tämän vuoden Inför Eurovisionit katsottavissa sekä Ruotsalaisten viisujen helmiä ja "helmiä" menneiltä vuosilta.

I'm not there

Tämä päivä on käymässä hyvin omituiseksi.

Aluksi soittaa puhelinmyyjä, joka tarjoaa minulle parempaa palvelusopimusta - yritysliittymääni. Joo. Hieno homma. Tiedätkö sinä mies kuka olen? Minä EN ole se ihminen, joka minulle yritysliittymää myöntää ja sen muutteluista päättää.

Hieman myöhemmin soittaa puhelinmyyjä, jonka epäselvästä itsensäesittelypapatuksesta ei saa selvää kuin Nikolex. Sitten alkaa "suuren uutisen" kertominen, olen saanut kaksi kuukautta lisää ilmaista jatkoa tilaukseeni. Olihan se miehen esittelypapatus epäselvä, mutta siitä olen varma, ettei siinä sanottu mitä myydään. Niin että mistäs sä häiskä nyt puhut? Mies häkeltyy täysin. Että en ollutkaan ajatustenlukija, joka arvaa heti mitä hän on myymässä. Niin sitä Valittuja paloja, jota olen jo tilannut ja nyt olisi lisää etua tarjolla. Paitsi etten ole tilannut.

Jotta päiväni OOBE-kiintiö täyttyisi, soittaa vielä hieman myöhemmin mies nimeltään *garblegarble* *mmmummmuuummm* Lassilan Teboililta. Että onkos tuo tuossa huoltamolla parkkeerattuna oleva vaaleansininen Hyundai minun. Tuskinpa on, sillä vaikka edellinen autoni oli vaaleansininen, se ei ollut Hyundai. Eikä minulla ole sitäkään autoa ollut enää aikoihin. Eikä sekään ollut edes minun. Mutta minähän olen xxxxx yyyy-öööö? No niin minä kyllä olen, mutta olen silti autoton. Jaa, no se on sitten varmaan jonkun toisen xxxx yyyyy-öööö:n auto. *klik*

Niin varmaan. Meitä xxxxx yyyyy-öööö:itä tässä maassa kun on itseni mukaan lukien peräti yksi kappale sitten viime tarkistuksen.

Eli se, joka on hankkinut minulle vaaleansinisen Hyundain, rekisteröinyt sen nimelleni ja jättänyt sen jostain syystä Lassilan Tebikselle, olisitko ystävällinen ja ajaisit sen minun pihaani, jotta voisin sitä ihastella (sillä lahjahevosen suuhunhan ei katsota, vaikka se olisi kuinka Hyi'n'daa). Syntymäpäiviini on toki aika lailla aikaa, joten lahjan syy on minulle hieman epäselvä.

Seuraavaksi varmaan avaan iltapäivälehden ja luen lähettäneeni keskenkasvuisia tekstiviestejä Ilkka Kanervalle ja Matti Vanhaselle kinuen heitä kuumaan kolmen kimppaan ja pussikaljalle eduskuntatalon rappusille.

Myöhemmin illalla lienen ryöstänyt pankin, ottanut pikalennon Köpikseen ja äänestänyt Teräsbetonia satojen tuhansien eurojen edestä, jäänyt siitä kiinni ja joutunut Guantamoon epäiltynä islamistisesta salaliitosta 90-luvun alun diskoteekkiaikoihinsa jumiutuneita epämusikaalisia seksuaalivähemmistöjä kohtaan.

Edit 18.25: Ja jatkuu. Sain tekstiviestin epämääräisen näköisestä tekstiviestinnumerosta 14596. Viestinä: "Päivitetty". Niin että mikä? Kuka? Minäkö? Milloin? Hä? Apua!

Jos nyt yritän lähteä töistä bussilla kotiin, käykö niin kuin unissani, eli löydänkin itseni jostain satojen kilometrien päästä vastakkaisesta suunnasta tanssimasta alasti tiputanssia peruskoulun ala-asteen joulujuhlissa?

Sweat till you can't sweat no more

Onpahan nyt tullut taas Wiillä leikittyä pitkästä aikaa oikein kunnolla.

Wiin Mario Kartista on sanottava, että vaikka pelissä ei suoranaisesti mitään uutta olekaan liikkeentunnistusohjauksen lisäksi, niin se nyt vain on titteli, jonka kohdalla Nintendo on jo pitkään tiennyt mitä se tekee. Radat ovat viihdyttäviä, ja aiempien Nintendo-alustojen klassikkoradat tuovat juuri sopivasti nostalgiaa. Pelin mukana tuleva muovinen irtoratti antaa samanaikaisesti sopivasti autolla-ajotuntumaa, mutta tuo silti mieleen myös lapsuuden autolla-ajoleikit, jolloin pärryytettiin huulilla ja vatkattiin sohvalla frisbeetä rattina.

Kun penskan lisäksi myös joukko aikuisia ihmisiä jaksaa väännellä feikkirattia (ja melkein pärryytellä huuliaankin) niin pakkohan peli on tuomita onnistuneeksi. Ainoa paha miinus on profiilien rajoittaminen neljään. Sama ongelma on edelleen monissa muissakin Wiin peleissä, vaikka muistimoduliajoista on tultu jo reippaasti eteenpäin. En käsitä, en.

Viikon toinen kiitettävä tuttavuus on Wii Fit, jonka saloihin olen vihdoin ehtinyt tutustua tarkemmin. Jo puolen tunnin sekoitus ohjelman erilaisia treenauksia joogasta voimaharjoituksiin riittää nostattamaan reippaan hien pintaan ja tuomaan jäseniin sen jumppasalilta tutun fiiliksen, joka sieltä kuuluukin kotiin mukanaan kantaa. Olen ihan koukussa.

Ohjelman mukana tuleva tasapainolauta on tukevaa tekoa ja seisoo hyvin lattialla. Ja haistelee aivan pirun hyvin liikkeet. Alussa ohjelmalle on kerrottu oma pituus, se on nuuskinut itse painon ja laskenut sitten BMI:n, ja sitten on vähän tasapainoiltu. Vehjes laskee jonkin sortin fyysisen iän sen tasapainottelun mukaan, ja se on synsteemin pöllöin lenkki - niin heppoisin perustein että huh huh. Mutta kyse ei olekaan sitten jatkossa siitä, vaan että saa hiton kivoja tehtäviä, jotka huijaavat liikkumaan, parantamaan omaa tasapainoa jne. Aidosti kivaa, aidosti venyttävää ja vanuttavaa, ja paljasti muun muassa että olen aika toispuoleinen. Mies totesi, että oman selkänsä kannalta tietyt harjoitteet eivät olisi hänellekään yhtään pöllömpiä.

Itse asetin ohjelmalla tavoitteeksi pudottaa kevään possuilun seurauksena kertyneet ylimääräiset kolme kiloa. Ohjelma on realisti, suorastaan fiksukin, ja toppuuttelee heti, jos pyrkii tahtiin, jolla karistetaan yli puoli kiloa viikossa. Ei se toki moisesta kieltäydy, mutta avaa kyllä sanaisen arkkunsa terveellisyydestä. Itse päätin pyrkiä lepsutahtiin, eli 3 kiloa pois 2 kuukaudessa.

Väittävät että Wii Fit olisi loukkaava, kun haukkuu lihavaksi yli BMI-25-tapauksia. Mutkun se nyt on totuus suurimmassa osassa tapauksia, vain häviävän harva tavis on "suuriluinen". Ja urheilijat tietävät olla ottaatta nokkiinsa moisesta. Minua ei moinen kettuilu häiritse, vaan tunnustan suoraan, että syy BMI-25:n ylittymiseen on vyötärölläni ja reisissäni hyllyvä vararavintojärjestelmä - siitäkin huolimatta että mahdun nykyään normaalikokoisten ihmisten vaatteisiin.

Mutta se Wii Fitistä, sillä lauantain ja sunnuntain välisenä yönä leivottiin kuitenkin viikon voittaja. Kun iso sakki lievässä kaljassa olevia myöhäiskolmekymppisiä jaksaa pelata melkein kahdeksan tuntia putkeen Boom Bloxia, niin kyseessä ei voi olla kuin hyvyys. Sekä yksinpelissä että moninpelissä runsaasti erilaisia variaatioita tarjoava tikku-palikka-rakennelmien tuhoamispulmapeli on kaikessa yksinkertaisuudessaan aivan loistava, ja wiin ohjainta on käytetty juuri siinä ominaisuudessa kuin tällaisessa pelissä pitääkin. Toimii kuin junan vessa. Illanistujaispelien aatelia.

Long slow goodbye

Ja puolitoista vuorokautta myöhemmin, hengissä ollaan.

Huomasin kaipaavani Blogilistaa aina vain vähemmän, kun tajusin, että Google Reader on Wii-optimoitu! Kumarruksia, palvontaa, katsomo kohisee! Se jos jokin on palvelua, joka tyydyttää minua ja tuottaa hyvää mieltä. Satun nimittäin pitämään sohvallaröhnötys-surfaamisesta aika lailla, ja blogien lukeminen tukevassa vaakatasossa on mukava lisä moiseen touhuun.

Kuulin, että seuraavan kerran kun loggaudun Blogilistalle, pitäisi hyväksyä uudet käyttöehdot. Vaikka parannusta entisiin ehtoihin onkin tullut, ovat ne minun makuuni edelleen liian epämääräiset. Varsinkaan en voi hyväksyä, että firma pidättää itsellään oikeuden jatkossa muuttaa käyttöehtoja siitä ilmoittamatta.

Kaiken maailman paskalafkojen asiakas se minäkin olen, esimerkiksi Sampon ja Soneran, mutta niillä on sentään aina ollut häpyä ilmoitella etukäteen käyttöehdoistaan ja niiden muuttumisesta jopa siinä määrin, että tiedotteita tuntuu tunkevan ovista, ikkunoista ja tekstiviesteistä. Joten jos jopa edellämainitut kuonayhtiöt osaavat edes tiedottamisen jalon taidon alkeet, niin kyllä sitä Sanoma Digitaliltakin on oikeus vaatia. Varsinkin kun nettisivutsydeemissä se ei ole mikään maailman vaiva tehdä sitä pop-uppia, joka ilmaisee että "hei, me ollaan uusittu käyttöehdot, viittisitkö vilasta".

Aionkin siis tehdä niin, että ensi viikonloppuna osapuilleen näillä main aion loggautua Blogilistalle ja painaa sitä nappia, missä en hyväksy käyttöehtoja. Jolloin myös Kriisipuuro lakkaa olemasta listautuneena Blogilistalle.

Toivoisin, että jatkaisitte silti lukemista joko kirjanmerkin tai jonkin rss-readerin turvin. Facebook-ystävilleni Kriisipuuro ilmestyy edelleenkin tuttuun tapaan noteseihin importoituna.

Barrel of a gun

Jesh. Aina yhtä mukavaa tämä uhan alla eläminen ja pyssyn piippuun tuijottelu. Vatstaudit perheessä taas peräjälkeen. Viimeisenä omaani odottelen. Mietin mitä söisin, että on helppo sitten töräytellä. Kummastakin päästä. Jokainen muljahdus ja liikahdus vatsanpohjassa saa osakseen kohtuutonta huomiota ja vainoharhaa.

Koska jos se vatstauti ei minuun iske kaiken yleisen kanssakäynnin jälkeen, niin olen aika ihmeen supernainen. Rautapeltivatsanainen.

Voin vain iloita siitä, että koska olin eilen leffateatterissa katsomassa tukun femman leffoja (Iron Man viihdytti kovasti), niin toivon mukaan olen tartuttanut koko ympäristöni enkä tänä viikonloppuna kärsi yksin. Vahingonilo on paras ilo, koska siinä ei ole tippaakaan kateutta.

Talk talk

Kaavamainen kommunikointi on hupaisaa. Kun esimerkiksi ilmoittaa tarhaan, että lapsi on sairaana taudissa xxxx, niin vastaushan on toki aina että "sitä on liikkeellä". Siitäkin huolimatta että 200 lapsen sulatusuunissa se pitäisikin useimmiten paikkana, olisi niin piristävän erilaista, kun tarhan täti sanoisikin, että jaa-a että sitä ei kyllä nyt ole ollut liikkeellä. Pitäisköhän joskus ilmoittaa, että pojalla on vaikka pilkkukuume ja katsoa meneekö kaavavastausautomaatti sekaisin?

Noh, kaavathan on ihmisiä varten, jotka kokevat hiljaisuuden epämiellyttäväksi, eli on pakko sanoa jotain, mutta ei sinänsä keksi että mitä. Sää on se ilmeisin tietysti, mutta on muitakin, ja hävettää aina kun sortuu itse moiseen. Koska, niin, kammoan hiljaisuutta, mutta vain harvan ihmisen kanssa onnistun luovan vapautuneesti hölisemään hiljaisiin kohtiin mitä sattuu ilman että hetkeksikään jäisin miettimään, että mitähän sitä nyt oikein tuli sanottua ja mitähän toi toinen oikein ajattelee.

Monet maneerit ja vakiovastaukset saattavat toki mennä vastapuolesta läpi, jos ne ovat jotain vähän omintakeisempia ja harvinaisempia, mutta silti hävettää joka kerran kun saa itsensä sellaisesta kiinni. On siinä toisaalta jotain huvittavakin, varsinkin kun katsoo kokeneiden kaavakommunikoijien keskustelevan keskenään. Kokonainen 10-15 minuutin kohtaaminen saattaa sisältää pelkästään kaavaa, on kuin katsoisi kahden koneen juttelevan toisilleen. Samalla miettii, että tajuavatko ne sen itse, eli tekevätkö ne sitä tahallaan. Mitä kulkee heidän mielessään? Onko siellä sisäinen paniikki ("aaaarghhh mitä tohon nyt kuului sanoa, mitä mä nyt sanon?") vai pikemminkin välinpitämättömyys ("mä heitän nyt tohon tän jutun, ettei tartte olla ihan läsnä, voi paska kun ton nyt piti jäädä tohon mulle juttelemaan")?

Vai onko tässä esimerkiksi joku sukupolviero? Nimittäin yleensä todella pro-kaavakommunikoijat ovat vanhempia ihmisiä. Onko se nyt sitä kohteliasta kanssakäyntiä, jota 40-luvun kulttuurisivistyskodissa kasvettu ihminen harrastaa, koska niin vain kuuluu puhua, oli kyseessä sitten tuttu vai tuntematon - riippumatta siitä miten ilmeisen (välillä suorastaan kiusallisen) keinotekoista se on?

Drama, Love, Rela-la-tionships

Exodus

Oli sitten lopulta todettava, että Google Readeriin siirtyminen aiheuttaa minussa sittenkin vähemmän MUUTOSVASTARINTAA kuin Blogilistan ehjääntymisen odottelu, varsinkin kun se tuskin ehjääntyy toivommallani tavalla (sillä silloinhan Sanoma Digitalin neropatit joutuisivat myöntämään olleensa väärässä, ylimielisyydestä puhumattakaan, ja veikkaanpa että niin ei tule käymään kuunaan).

Siirtyminen oli kieltämättä urakka, johon meni tässä tunti jos toinenkin, kun mekaanisesti pää tyhjänä siirtelin urleja listaan. Ja unohduin välillä lukemaan blogeja.

En toki edelleenkään aivan ihan tykkää tuosta Google Readerista. Rumahan se on kuin synti ja silleen, mutta eipä sillä kai loppujen lopuksi ole väliä. Myöskin, se, että blogien ulkonäkö on oleellinen osa blogeista (esimerkiksi Kasa, joka on yksi visuaalisista suosikeistani) tietysti suodattuu pois. Mutta ajattelin, että ehkäpä sit vaikka klikkaan sieltä otsikosta suoraan blogiin lukemaan uudet - ja käytän siis readeria "blogilistamaisesti" - sen sijaan, että rupean lukemaan tekstejä siitä readerista itsestään. Tälleen näen myös yhdellä katsomalla onko kommentteja vai ei. Kommenttifiidien erilliseen tilaamiseen en ryhdy, varsinkaan kun läheskään kaikkiin blogeihin ei sellaisia ole edes saatavilla.

Yksi lopullinen pään kääntäjä oli se, että tuo GR pitää rodissa sen mitä on luettu ja mitä ei, riippumatta siitä millä koneella olen. Ja blogien päivittyminen GR:n listaan on huomattavasti nopeampaa kuin Blogilistalla. Ja saan takaisin lukulistaan jo Blogilistalta vastalauseena poistuneita blogeja kuten Minimaalin.

Jätän kyllä edelleenkin Kriisipuuron ja omat suosikkini Blogilistalle siinä toivossa että asiat joskus muuttuisivat. Kaipa periaate on se, että oli minulla joskus puhelinnumerokin puhelinluettelossa, vaikken itse luetteloa käyttänytkään. Jatkossa en Blogilistaa kuitenkaan itse käytä ennen kuin kuulen, että hommat on kondiksessa.

Ja sitten ihan asiasta viidenteen: sain tosi upean puuhelmikaulakorun äitienpäivälahjaksi Pojalta. Niin hienoa ei tee edes Pörrö :-)Varmasti pistän kaulaan firman 135-vuotisjuhliin kesäkuussa.

Kunhan kuluu viisi vuotta

Luokkakokous koettu. Tuntemattomien tuttujen ja tuttujen tuntemattomien kanssa oli perin mukavaa, ja Virgin Oilista sai varsin maittavan ateriakokonaisuuden, vaikka juustokakku olikin aavistuksen liian makeaa. Maailman pienuuttakin koin taas hetkellisesti, kun selvisi sekin mysteeri, miksi entinen työtoveri näytti aina niin tutulta. Siksi, että on sisarensa peilikuva, jonka kanssa olen ollut samalla luokalla. Hupaisaa. Ja 15 vuodenkin jälkeen olimme edelleen kaikki nuoria ja kauniita. Mainiota. Viiden vuoden päästä ehkä taas seuraavan kerran, sit ois 20-vuotisjuhlavuosi. En sano ei.

Ja sitten takaisin viikon aiheeseen, eli asiat jotka ärsyttävät uudessa Blogilistassa, osa tuhatviiskytykstoista:

Oman blogin infosivussa lukee vain luetuimmat-listan sijoitus, mutta ei muiden listojen. Mikäs helvetin järki siinä on? Joko kaikki tai ei mitään. Ehkä parempi ettei mitään, koska eihän se luku edes pidä paikkansa. Tai ehkä pitääkin, ei voi tietää kun kaikki on tuolla e-del-leen-kin aivan perseellään. Hätkähdin kun tuo infosivun luetuimmat-listan sijaluku-info näytti sijaa 38. Niin korkealla en ole käynyt sitten viime syksyn BB:n. Tietysti nopea kurkistus itse listaan ilmoitti että paskaahan se infosivu puhuu. Tai Luetuimmat-lista. Tai kummatkin.

Tekisi jo mieli jättää koko lista, kun se on niin lähes käyttökelvoton. Mutta siirtyminen muualle usean kymmenen blogin kanssa olisi vaivalloista. Ja mihin edes siirtyisin? Katsoin taas Google Readeria sillä silmällä ja jouduin toteamaan että ei, se on edelleenkin aivan yhtä vastenmielinen, rss-lukijat eivät vain ole mun juttuni.

Miksi oi miksi eivät voineet jättää vanhaa Blogilistaa uuden rinnalle. Onhan Sammollakin edelleen light-versio verkkopankista uuden susipankkinsa rinnalla. En ole susipankkia kertaakaan käyttänyt sen jälkeen kun tajusin, että mobiilipankkiahan voi käyttää myös tietskalla.

Strangers in the night

Parin tunnin päästä pitäisi olla abi-luokan luokkakokouksessa. Oikeastaan vähän jännittää, koska siinä missä 15 vuotta tekee tutuistakin vieraita, minulla ei ole oikeastaan edes sitä 15 vuoden takaista tuttuuslähtökahtaa alla.

Lukiohistoriani on nimittäin aika tilkkutäkkimäinen. Koska en ole koskaan viitsinyt tehdä mitään koulumenestykseni eteen, perskoulun päästötodistuksella olisi kyllä päässyt useaankin kaupungin lukioon, mutta ei niihin missä kaverit olivat. Niihin kuitenkin täysin epärealistisin odotuksin hain, enkä tietenkään päässyt.

Niinpä aloitin iltalukiossa. Se oli kiva paikka, edistyksellinen, minkä ansiosta tentin vuosikursseja jopa kokonaisina. Siksipä vuoden lukion käynnin jälkeen minulla oli kasassa jo reippaasti yli puolet lukion oppimäärästä. Ja sekös nousee pienen teinin päähän. Mitäpä pieni teini teki? Meni töihin kuvitellen, että loput lukiosta sujuvat helposti työssä käynnin ohella. Teini jätti aivan rauhallisesti ottamatta huomioon oman laiskan luonteensa.

Siispä teini teki töitä enemmän kuin kävi koulua. Ja lopulta ei käynyt koulussa lainkaan. Niinpä jossain vaiheessa oli pakko ottaa itseään niskasta ja ilmoittautua päivälukioon. Sen jälkeen kun on jo puolet lukiosta käynyt on itse asiassa helppo mennä melkeinpä mihin lukioon haluaa. Siispä sitten pääsin sinne missä vähäiset kaverit olivat, toiselle puolelle kaupunkia, vaikka olisin voinut valita lähempääkin.

Olisi pitänyt valita lähempää, sillä kun koulumatka kestää aamuisin puolitoista tuntia, olin aina myöhässä, enkä usein jaksanut mennä ollenkaan. Kun kirjoitukset koittivat, kursseja oli vielä suorittamatta ja suorittelin niitä siinä sitten vielä keväällä jälkikäteen. Kaikesta häröilystä ja laiskottelusta huolimatta sain painaa valkolakin kutreilleni silloin kuin pitikin eli kaksi vuotta ikäluokkaani jäljessä, loistavin YO-ravi-arvosanoin, mutta niin huonolla keskiarvolla, ettei rehtori kehdannut sanoa sitä edes ääneen.

Kun itse opiskelu ja paikallaolo on niin sporadista kuin ylläolevasta voitte päätellä, myöskin tutustuminen muihin kuin entuudestaan tuttuihin koulutovereihin jäi aika laihaksi. Asiaa tietysti kampitti vielä luokaton lukio, eli ainevalinnoista ja kurssivalinnoista johtuen ryhmissä oli milloin kukakin. Vaikka normaalisti muistan ainakin naamat, vaikkei nimiä muistaisikaan, on rehellisesti todettava, etten muistaisi nähdessäni abivuoden kouluaikalaisistani varmasti puoliakaan.

Itse asiassa tilannetta kuvaa hyvin se, että olen ollut samalla luokalla erään ihmisen kanssa, jota näkee aika paljon televisiossa. Tajusin asian vasta, kun kutsu luokkakokoukseen tuli. Olin toki aina ihmetellyt telkkaria katsoessani ja alan karkeloissa häneen törmätessäni, että miksi hän on niin tutun oloinen, mutta oletin vain, että kaikki alan ihmiset näyttävät tutuilta koska niitä näkee useammin kuin omia kavereitaan. Kun totuus lopulta valkeni muistin toki heti tämän oppituntien huulenheittäjän. Mutta siis aika noloa kuitenkin. Onneksi kyseinen henkilö ei ole koskaan muistanut minuakaan, joten ei ole syntynyt noloja tilanteita, joissa toinen puhuu jostain asiasta kuin luulisi toisen muistavan.

Koska olen ollut niin outsideri, osaksi toki omasta syystäni, olen toki ihmeissäni että muistivat edes kutsua. Mutta koska jostain kumman syystä muistivat, niin pitäähän sinne mennä. Vaikka jännittääkin aivan pirusti. Edes ekaan blogimiittiin meno ei ollut näin kova paikka. Näen toivottavasti pitkästä aikaa erittäin hyvän nuoruudenystäväni, johon en ole ollut kymmeneen vuoteen yhteyksissä (häpeällistä). Toisen hyvän ystäväni (johon en ole ollut kymmeneen vuoteen yhteyksissä) kanssa naimisiin menneenä häneltä on kiva saada tuplamäärä kertomisia menneen dekadin tapahtumista.

Amazing

Blogilistavitutus kaikoasi hetkessä taivaan tuuliin, jos voisi taapertaa kotiin juomaan iltakahveet tällaisen kahvipöydän ääressä.


(foto: Kyle Downes)

Pöydän on omin pikku kätösin rakentanut australialainen Kyle Downes, joka kertoo seikkaperäisesti omassa Ultra Awesome -blogissaan, miten kahvipöytä säilytystiloineen ja oikeasti toimivine (!) nappeineen syntyi. Awesome! Brilliant!

Ja suustani loukkauksia tasaisena virtana

Luulin eilen, että lihakseni ovat kipeät. Tähän päivään verrattuna ne eilen mitään kipeät olleet. Jotain perverssiä kuntoilulihaskivuissa kuitenkin on, koska niitä jotenkin mielellään makustelee. Auts, ai tuossakin on lihas, vau, auts, ihanaa.

Sen sijaan ihanaa ei ole se, että vaikka nyt omalla kohdallani Blogilistan toiminnot toimivat kai niin kuin niiden olisi tarkoitus toimia, niin en ole kyllä tyytyväinen lopputulokseen. Ei ilmeisesti kovin moni muukaan hardcore-käyttäjä. Kaikki ne toiminnot, joita on aiemmin arvostanut ja käyttänyt, loistavat poissaolollaan ja tilalle on tullut vain tukku turhanpäiväisyyksiä.

• -Blogin manuaalista päivitysnappia ei ole. Siispä edellinenkin postaus matkasi Blogilistalle sellaiset 9 tuntia. No enhän minä mitään päivänpolttavaa ja ajankohtaista yleensä sano, mutta silti ärsyttää.
• Top-listat on typistetty olemattomiin. Nyt näkyvät vain ne 50 kärjessä olevaa, eikä alempien sijoitusten selailumahdollisuutta enää ole. Tämä jos jokin on osoitus siitä, että suunnitteluportaassa on mennyt täysin ohi koko top-listojen merkitys. Tai sitten homma menee niin, kuten kommenttilaatikkooni piruillen aikaisemmin totesin: Erkkola haluaa muokata todellisuuden sellaiseksi, josta se mieluiten kirjoittaa, eli blogien huonoudelle on helppo vittuilla, kun ei anna edes mahdollisuutta selailla niitä järkevästi.
• Suosikkilista on pilattu turhalla sössöllä. Varsinkin meillä paljon blogeja lukevilla se lista on muutenkin pitkä, mutta nyt sitä on vielä keinotekoisesti pidennetty entisestään tunkemalla suosikkiblogien tuoreimman postauksen ensimmäinen tekstirivi blogin nimen alle. Miksi? Harva aloittaa tekstinsä niin, että eka rivi antaisi mitään kuvaa kirjoituksesta. Ja eikö suosikkilistan funktio ole se, että ne blogit luetaan joka tapauksessa? Ehkä jotkut tykkäävät, mutta itselleni riittäisi pelkät nimet jo ihan visuaalisen selkeydenkin vuoksi. Myöhempi edit: Itse asiassa vanhalla listalla jotkut tekivät manuaalisesti sitä, että blogin nimeen merkkailivat sulkeisiin joko uusimman blogauksensa otsikon tai että milloin blogi on oikeasti päivittynyt. Ihmetyttääkin, että miksi hyvästä ja selkeästä tavasta ei otettu mallia ja tehty automaattina samaa tälle uudelle suosikkilistalle. Veisi huomattavasti vähemmän tilaa pystysuunnassa, kun uusimman blogauksen otsikko olisi blogin nimen perässä, eikä niin kuin nyt, varsinkin kun rivivälit ovat aika hehtaarikokoa.
  
• Suosikkilistan aikaleimat ovat käsittämättömässä epäjärjestyksessä. Vuorokausiraja, missä olet, kysyy hän jonka samalle päivälle merkityt suosikkiblogit sekä alkavat aamuleimoilla että päättyvät aamuleimalla, ja yöleimoja on sikin sokin siellä seassa jossain?
  
• Miksi vehjes ei voi muistaa minua niin kuin ennen, vaan joudun aina kirjautumaan sisään?
  
• Blogilista ei enää palvele "liikkuvan linkkilistan" tarkoitustaan, kun työkoneella luetuiksi merkityt blogit ovatkin kotikoneella jälleen lukemattomiksi merkittyjä. Tunkekaa ne piparinne anukseenne!

Eli siis käytännössä kaikki ne asiat minkä takia nimenomaisesti Blogilistaa olen käyttänyt, on sörssitty päin persettä. Tilalle on annettu oma käyttäjäprofiili, mahdollisuus kertoa missä muilla saiteilla harrastaa virtuaalista itsensäpaljastelua ja mahdollisuus merkitä blogin maantietellinen sijainti. Aivan vitun yhdentekevää. Netti on jo täynnä yhteisösaitteja, joten mikä ihmeen älyvapaa neronleimaus on yrittää vääntää Blogilistasta vielä yksi puolivillainen sellainen - varsinkin jos se tarkoittaa sitä, että kaikki oikeat toiminnot on tuhottu?

Shake that healthy butt

Siinä minä olin, yltä päältä hiessä heiluttelemassa muodokkaan rehevää ahteriani Poikamies-Antille. Ennen kuin huomasinkaan, heräsin aamulla paikat kipeänä.

Okei, en ole ollut saalistamassa nuorta lihaa (koska minulla on sitä jo kotona valmiiksi) vaikka haluaisittekin yökötysrefleksienne lomassa niin kuvittella. Vaan olin testaamassa Wii Fitiä jota meille Pelinaisille demosivat myös Hunks-pojat. Hetkessä hommasin itselleni samaan aikaan sekä hyvän mielen että hien pintaan - normaalisti tuo ei onnistu aivan pystyasennossa eikä varsinkaan lasten hereilläoloaikaan, joten Wii Fitistä on todettava, että on se etukäteishypetyksensä ansainnut.

Ja koska tänä aamuna herätessä paikkoja kolotti, on pääteltävissä että kaiken sen hauskan ja hiostuttamisen seassa se pirun vehje on myös yllättävän tehokas. Eli kaupat tuli nopeammin kuin myyjätaho ehti sanoa käteisellä vai laskulla.

Ja se poikamies-Antti näyttää pelottavalta oikeastaan vain kuvissa.

Tämä vesi kannattelee sinua, ole rento!

Kun viestintätalo säätää ja kaikki menee päin prinkkalaa, niin se on ainakin varmaa, että viestintätalo ei osaa viestiä. And I should know.

Niin, Blogilista nyt sitten uudistui, ja koska olin koko päivän pulassa (olen puhtaasti Blogilistan varassa, koska vihaan kaiken mailman syötepelleilyjä) olin haukkana mestoilla, kun vihdoin pääsi taas käyttämään. Lienen onnekkaiden joukossa, sillä suosikkilistani näyttää suhteellisen oikealta, ja linkit johtavat sinne minne pitääkin.

Kaikki muu sitten onkin perseellään. Mitään uusista hilavitkuttimista en tarvitse, mutta eivät ne minua suoranaisesti häiritsekään. Sen sijaan minua kyllä häiritsee, että omien blogieni statit ovat mitä sattuu.

Kaikkein eniten minua häiritsee, että kun tapahtuu sampopankit, niin asiakkaan pitää lähteä seikkailemaan palvelun syövereihin päästäkseen selville missä mättää ja miten kuuluisi toimia. Pitää älytä mennä lukemaan kehitysblogia. Kehitysblogista on vielä linkki Jaikuunkin. No just.


Huomaa taas, että on haluttu säätää säätämisen ilosta ja kehitellä
hilavitkuttimia ja leikkiä itsekin vähän blogeilla ja vielä jollain
vi*un Jaikulla, joka ei ole kuin hienostelevaa tekstiviestimistä
niille, jotka haluavat mesettää julkisesti. S*tana, ja jos haluaa
sanoa jotain, niin pitää rekisteröityä. En v*ttu rekisteröidy.

Antakaa
minulle informaatio informaationa ja pelleily sitten erikseen, kun
kaikki toimii. S*tanan urpot, onko se niin vaikeata laittaa se oleellinen tieto siihen etusivulle siksi aikaa kun asiat ovat persiillään?!

Ja sen yhteystiemailiosoitteenkin voisi laittaa jonnekin
näkyvälle paikalle, eikä piilottaa kärpäsenpaskan kokoisena harmaana
piperyksenä sivun alimpaan reunaan, josta kukaan dorka (tai/eli minä) tajua
sitä katsoa. Ikinä.

Enkä muuten edelleenkään tiedä pitääkö ongelman ilmetessä lähettää yksityistä sähköpostia ylläpidolle, vai riittääkö vain julkinen länkyttäminen kehitysblogissa - vai riittääkö olla vain hiljaa ja odottaa (tai haistatella pitkiä tälleen omassa blogissa)? Ihan just pian ei ehkä enää edes kiinnosta, vaan rupean käyttämään jotain ankeaa Google Readeria vain ruokkiakseni raivoani typeriä virittelijöitä kohtaan.

Asiat lienevät loppujen lopuksi aika hyvin, kun jaksan ottaa näin vähäpätöisestä asiasta näinkin hyvät pultit. 

Laiskotellen

Täydellinen vappu. Onnistuin nimittäin pysymään lähes täysin erossa koko vapusta - näin aattona keskustasta pakoon pyrkiessäni teekkarimusijoijia Mantalla ja meininkejä odottavaa seurakuntaa satapäin kirkon portailla päivää paistattelemassa. Mutta sitten olinkin jo idässä turvassa, eikä vapusta näkynyt tai kuulunut mitään paitsi hetkellisesti jonkun jossain lähistöllä saatua päähänsä vähän ilotulittaa.

Penskana pysyttiin vappuna visusti lähiössä, joka kaikessa levottomuudessaan oli kuitenkin ainakin hieman rauhaisampaa kuin keskustassa. Eräänä aattona äiti raahasi minut jopa keskelle korpea Porkkalanniemeen, jotta ei tarvitsisi nähdä edes sitä Hakunilan rappiolähiö-vapunviettoa.

Minusta moinen oli tietysti silloin joskus todella mälsää, ja muistankin teininä kehittäneeni jopa muutaman reippaan perheriidan voidakseni viettää vapun keskustassa. Jännäääääh! No oli se. Silloin.

Nyt, jo monta vuotta sitten kansallisiin humaltumisinstituutioihin kyllästyneenä, olen kuin äitini. Ajatus täpötäydessä keskustassa rämpimisestä tuntuu vastenmieliseltä, oli sitten kännissä tai selvinpäin. Humalaisia typeryksiä oikealla ja vasemmalla. Teekkareiden vähäinen hauskuuskin valahtaa pakkasen puolelle jo pari päivää ennen vappua.

Vappuiltana tällaisen itärajaa hipovan lähiön rauha on kuitenkin jumalainen, kun koko muu maailma dokaa Mantalla. Ensi kuussa juhannuksena rauhareviirin pystyy levittämään sinne keskustaan saakka, kun kansa dokaa puskissa. Ja parasta on tämä autuas joutilaisuus, vaikka ei menisi edes parveketta edemmäs.

Harmi  kuitenkin etten eilen laiskuuttani sitten kuitenkaan saanut grillikautta avattua. Pitäisi oppia, että tähän aikaan vuodesta se kaunis ilma ei välttämättä kestä seuraavaan päivään.