YT-veteraani

Viikko sitten saatiin tieto että alkaa YT-neuvottelut. Lupasin ensin itselleni että en huolestu asiasta enkä friikkaa enkä stressaa, koska kävi miten kävi, niin käy kuitenkin ja asiaa ei vatsahaavan hankkiminen paljon auta. Itse asiassa en friikkaa enkä stressaa vieläkään, mutta silti jotenkin ahdistaa. Tai ehkä pikemminkin suututtaa.

Suututtaa se, että yrittää nykypäivän työelämän ehtoopuolen edustajana (korkeintaan 10 vuotta markkina-arvoa jäljellä, jos on työtön työnhakija) pitää itsensä rauhallisena samalla kun 15 vuotta nuoremmat sinkut ja/tai lapsettomat panikoivat ja mankuvat.

En tarkoita etteikö nuoriakin saisi ahdistaa elämän epävakaus, mutta silti jotenkin ottaa päähän, että parikymppiset eivät osaa arvostaa omaa nuoruuttaan ja nähdä omaa etulyöntiasemaansa tämän päivän työmarkkinoilla. Alppipuiston blogitapaamisessa tulikin todettua vanhojen pierujen joukolla, että nuoruus menee nuorissa hukkaan.

Tai ehkä kyse on vain siitä, että tämän kävi ajatustasolla läpi jo vuosi sitten edellisten YT-neuvottelujen aikaan. Ja nyt tilanne on omalla kohdalla jopa huomattavasti paremmin kuin silloin, koska ei ole rahareikiä kuten leasing-auto, josta ei ennen leasing-ajan umpeutumista pääse eroon ilman huomattavia sanktioita. Eikä ole asuntolainaa, eikä kulutusluottojakaan eikä muuta turhaa. Rahat on toki aina tiukilla, mutta eipähän ole naimisissa kuin oman aviomiehen kanssa.

Ja ehkäpä tämän ikäisenä on myös suorastaan hyvä asia, että joutuu jälleen pysähtymään ja miettimään mikä elämässä on hyvää, mikä huonoa - olisiko työpaikan menettäminen jopa jossain mielessä siunaus, jos nyt vaikka olisikin se hetki että vaikka saisi päähänsä vaihtaa alaa tai muuten vain tehdä Jotain Aivan Muuta. Avoimia työhakemuksia oikealle ja vasemmalle lähettäessä tulee väkisinkin mietittyä Mitä Minä Todella Haluan eikä pelkästään mukavuudenhaluisena sitä, että Voi Kun Mikään Ei Koskaan Muuttuisi.

Uskon siihen, että jos näkee kaiken aina vain negatiivisena ja ahdistavana, elämäkään ei paljon muuta tarjoa kuin surua ja ahdistusta. Jos taas uskoo selviävänsä hengissä, kävi miten kävi, todennäköisesti selviää ilman suurempia henkisiä kärsimyksiä vaikka vyötä joutuisikin kiristämään. Maailma on toki aika paska paikka, ja raha puhuu joka asiassa aivan liikaa, mutta onni on silti edelleen aika pienistä asioista kiinni kunhan ei anna itsensä syrjäytyä.

Ja jos nyt kuitenkin kävisi niin onnellisesti, että minulla on vielä loppuvuonnakin töitä, niin siinähän alkaa jo miettiä, että kelpaisiko moinen CV:hen. Okei, vitsailen, ja toisaalta en. Miettikää: ei mene vuotta etteikö kymmenet ja taas kymmenet firmat pane porukkaa pihalle, joten YT-kierteen henkiinjääneet voisivat aivan hyvin ruveta markkinoimaan itseään läpikäymiensä (ja "voittamiensa") YT-neuvottelujen määrällä - palkatkaa minut, olen XX:n YT-kierroksen veteraani!

Joku työvoimatoimistotaho voisi pitää maan laajuista tulostaulua, josta firmat voisivat kätevästi poimia TOP-10:n porukkaa leipiinsä. Näin olisi jälleen yksi hyvä peli keksitty :-)