Soitannollista riemua?

Jos luulette, että en ole päivittänyt, koska minulla olisi esimerkiksi elämä, niin olette pahasti erehtyneet.

Viikko raivokasta Guitar Heron tahkoamista. Alkaa tuntua hartioissa. Hyvää minusta ei saa millään. Edelleenkin tuntuu, että käsi repeää, jos pitää yrittää venyttää etusormea tai pikkurilliä yhden napin yli. Onkohan toi skeba suunniteltu enemmän poikien lapiokäsille kuin tytöille. Toisaalta pianoa soittaessa ei koskaan ole ollut kädenvenytysongelmia. Hmmm... Yksi Piano Hero tilattu, kiitos? Pianoa olen kyllä kaivannut jo kymmenisen vuotta. Rentouttava vimpain, varsinkin nykyään kun sitä ei tarvitsisi enää soittaa "pakosta".

Kaipa kunnon soittimen puute on yksi syy tän hetkiselle feikkikitaran näpyttelyvilitykselleni, vaikka olisi ns. oikeitakin pelejä rästissä. Ei se ole edes mikään nostalgiavillitys, vaikka toki muistelenkin välillä kaiholla ja rakkaudella entistä Mignon-merkkistä pianoani, jonka edellinen omistaja oli ollut Leif Wager (ja joka ei ihan täysin halunnut pysyä vireessä hieman kosteailmastoisen vanhan rivitalon olohuoneessa). Oikea piano tänne ei mihinkään oikein kuitenkaan mahdu. Pitäisi hankkia sellainen clavinova, mutta nepäs ovatkin pikkaisen hintavia, kun taas vanhan baaripianon saisi parilla satasella.

Minun nuoruudessani käytiin soitto- ja laulutunneilla - silloinkin kun oli ilmiselvää, että se on täysin rahanhukkaa. Nykypäivän laulu-, tanssi- ja soittopelit saattavatkin olla  oikeastaan hyvä rahansäästökeino. Sävelkorvaton, rytmitajuton ja lauluäänetön olmiameebajälkeläinen voi onnellisena ilmaista itseään musiikillisesti ilman että se ajaa vanhemmat vararikkoon - heidän ei pelin lisäksi tarvitse investoida kuin kunnon Peltoreihin.

Nyt pitäisi siivota. Sen jälkeen aion turmella, apujoukkojen kera, yhden viattoman Tolkien-leffa-neitsyen: kaikki Sormusten herra -leffat (extended version) putkeen. Ihan hyvä vain ettei ehdi pelata - tuosta soitinta ilkkuen matkivasta muovinpalasta on vaikea päästää irti.