Miesten vuoro

Dodii. Kun pääsimme naisten listaamisesta, nyt on sitten SusuPetalin tahdittamana miesten vuoro.

Kuten pelkäsinkin, tämä tehtävä oli siihen toiseen suuntaan vaikea. Naisten kanssa ongelmallista oli edes sen viiden kasaan kaapiminen. Miehissä taas hyvää jätkää tuuppaa ovista ja ikkunoista. Olen kuluttanut tuntitolkulla YouTubessa, vaikka piti katsoa Stargåteja.

Bubbling under -osastoon oli pakko jättää muun muassa Ismo Alanko, Robbie Williams, Freddie Mercury, George Harrison, Jarkko Martikainen, Ola Salo ja Seal.

Sitten kärkiviisikkoon, josta totesin, että ovat kaikki nuorena olleet hieman toistensa näköisiä. Vain alitajuntani sen tietää mistä tämä perversioni johtuu, joistain näistä tyypeistä kun olen (vannon!) pitänyt jo ennen kuin edes tiesin miltä näyttävät (tai ovat näyttäneet).

Kuten naislaulajalistassakin, lauluäänellä on olennainen merkitys yli lähes kaiken muun. Ja kun miehistä kerran on kyse, niin onhan sen äänen oltava seksikäs. Mä mikään rikiidi oo.

Siispä.

5. Dave Gahan. Mies, joka on kuin ihmeen kaupalla edelleen hengissä ja käsittääkseni jopa kuivilla. Depeche Moden sielu, vaikka Martin Gore muutaman hyvän tunnelmakipaleen on vuosien varrella väliin heittänytkin. Dave on myös virkeän parisuhdese...öö...liikunnan varma alkuunpanija.


4. Chris Cornell. Soundgardenin sielu, Audioslaven sielu, mutta yllättäen Chris on mielestäni parhaimmillaan ihan omalla soolotuotannollaan, jolla mies on selkeästi päässyt kosketuksiin feminiinisen puolensa kanssa.


3. Peter Gabriel. Taisin menettää hallikonserttineitsyyteni tälle miehelle. Tiedostavan, lebensangstisen sonnin mylvintä lienee lähin kuvailu minkä miehen äänelle löydän, mutta paljon saa anteeksi kun on tunnetta mukana. Ja hyvät biisit (ne vanhat varsinkin). Peter-setä sitä paitsi lahjoitti minulle jälleen tilaisuuden liittää vähän Miyazakia mukaan tähänkin bleemiin.


2. Mike Patton. Mr. Bungle ja Peeping Tom. Ja Faith No More. Ja miehellä riittää skaalaa. Ääni joka osaa olla samaan aikaan sekä pehmeä että raaka, sekä hellä että tyly. Kyllä, kutsukaa Freud.


1. Ian Anderson. Elämäni Dionysos, Bacchus, Pan ja pari muutakin tyyppiä. Sanat eivät riitä kuvailemaan tätä Jethro Tullin nokkahahmoa. Peter-sedän lisäksi yksi niitä harvoja minut live-konserttiin houkuttelijoita. Bäkkärillä käsipäivää ja tuhma vitsi. Kannatti mennä.

Katso myös tämä, tuo, ja se. Ja nämä, nuo ja ne. Ois vielä lisääkin, mutta kai rajansa kaikella?

Mut pannaan bonus. Muutkin tuntuu harrastavan. Tätä miestä ette varmaan miellä suoranaisesti laulavaksi tapaukseksi. Mutta kuitenkin:

Ja olipa kerran myös Oingo Boingo.