Sanotaan että lapsella pitäisi olla mielekkäitä harrastuksia. Toki
samaan hengenvetoon, kuin syyllistysmentaliteetti tiedostaen, todetaan,
että tärkeintä on perheen kiireetön ja paineeton yhdessäolo. Hyvä niin,
sillä mulla on vähän ongelmia tän harrastamisasian kanssa. Tai
siis ylipäätänsä koko harrastus-käsitteen kanssa.
Mitä ihmettä harrastaminen oikeastaan on?
Harrastanko minä itsekään mitään? Kysymys on joskus ollut vähän kiperä
jossain työhaastatteluissa ja vastaavissa. Valehtelenko tietämättäni,
jos sanon etten harrasta mitään, vai valehtelenko törkeästi, jos heitän
lonkalta jotain peruskauraa musiikin kuuntelusta lukemiseen? Jotain on
työhaastatteluissakin pitänyt henkensä pitimiksi kuitenkin heittää,
ettei vaikuta lötköltä.
Mutta silti harrastaminen on jotenkin
epämääräinen juttu. En oikein osaa mieltää mitään puuhiani
harrastamiseksi, vaikka joskus on tullut sellainen fiilis, että
esimerkiksi ystävät tai duunikaverit (joiltain osain sama ryhmä)
mieltävät jotkut puuhani nimenomaan harrastamiseksi. Aina kun niin käy,
yllätyn ja olen melkein sanoa, että en mä nyt oikeastaan sitä harrasta,
kunhan vähän puuhailen.
Onko tämä blogaaminenkaan
harrastamista? Turhamaisuuden ilmaisu kyllä (onks blogi hyvin, näkyyks
kommentit?), mutta harrastus? Hmmmm...
Sinänsä Wikipedian määritelmä harrastamiselle on aika lempeä:
Harrastus
voi olla mitä tahansa vapaa-ajan toimintaa. Harrastuksia tehdään
kiinnostuksen ja nautinnon takia, ei sen takia että niistä saisi
rahallista palkkiota. Esimerkkejä ovat keräily, nikkarointi, askartelu, urheilu
ja aikuiskoulutus. Harrastaminen voi johtaa jonkin hyödyllisen taidon,
tiedon tai kokemuksen hankkimiseen. Kuitenkin päätarkoituksena on
mielenkiinto.
Asiat, jotka ovat toisille harrastuksia,
ovat toisille työtä: tietokonepelien testaaja voi nauttia ruuanlaitosta
harrastuksena, kun ammattilaiskokki taas voi pitää pelaamisesta (ja
virheiden etsimisestä). Yleisesti ottaen ihmistä, joka tekee jotain
siksi että pitää siitä, ei palkan takia, kutsutaan amatööriksi (tai
harrastelijaksi) erotuksena ammattilaisesta. Sana amateur (
Monissa harrastuksissa tärkeä piirre on yhteisöllisyys - yhteisen
harrastuksen kautta syntyy tiivis yhteisö, jonka jäsenet usein jakavat
tietoa ja auttavat toisiaan hyvin epäitsekkäästi.
Tärkeä määritelmä harrastuksen ja ammatin välillä on ehkäpä se, miten
helppo sillä on tienata elantonsa. Harva voi elää postimerkkien
keräilyllä, kuitenkin monet ihmiset pitävät siitä. Siksi se katsotaan
yleisesti harrastukseksi.
epämääräinen, liian oman harkinnan alle jäävä asia. Olen kiinnostunut
erinäisistä asioista, puuhailen niiden parissa silloin kuin siltä
tuntuu, mutta suhtaudun niihin mielestäni jotenkin niin löysästi ja
kausiluontoisesti, jotta perfektionistin sieluni sallisi minun pitää
mitään niitä asioita harrastuksina. Harrastus kalskahtaa sanana
korvaani liian omistautuneelta toiminnalta vapaaehtoisuudesta
huolimatta - rakkausavioliitolta, joka on kuitenkin sitoumus, vaikka
sen rakkaudesta tekeekin.
Usein tulen huvittaneeksi itseäni
jollain puuhalla vain siksi, että satuin istumaan paikkaan x, jonka
ulottuvilla on toiminnot y, z ja niin edelleen. En mieti tekemistäni,
vaan vain teen.
Ehkä ainoa todellinen harrastukseni onkin
puuhailu, amorfinen ja epämääräinen asioihin tarttuminen ja niistä
irtipäästely täysin määrämättömin aikatauluin tai ennakkoaikein? Sitä
ei ole kieltäminen, ettenkö nauttisi puuhastelustani. Toisinaan
nautinnon lisäksi hyödyn siitä myös ammatissani, koska
puuhastelullanikin on toki tiettyjä, suhteellisen selkeitä
suuntautumistendenssejä.
Angloilla on kiva käsite "to dabble". Se tuntuu hyvältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti