Koiria ja ihmisiä

On se kumma, että jos itseä vaivaa jokin tauti tai vaiva, niin tuleeko
mentyä lekuriin? Yleensä ei. Polvi on reistaillut nyt jo puolisen
vuotta, mutta koska haitta vaivaa vain portaita alas laskeutuessa, niin
ei ole viitsinyt reagoida.



Mutta annas olla, kun lemmikki on huonona, niin piipaapiipaa. Alli
aloitti huonoilun perjantaina, näytti piristyvän, mutta sitten huononi
taas. Kyseessä ei ollut sen enempää kuin tyhjennyksen tarpeessa olleet
anaalirauhaset, mutta kun kyseessä on jo 14-vuotias vanharouva, niin
huoli on suuri joka kerran, jos tuntuu olevan jotain vaivaa.



Toisaalta historia varmaan vaikuttaa. Ihmisperheessäni ei juuri koskaan
olla kipeitä, ei nykyisessä, ei lapsuudessani. Pientä kröhää tai
polvikipua ei siis ota vakavasti - eihän meillä koskaan mitään ole,
vaan me vain vanhetaan ja näivetytään, saadaan tutisevina
seiskavitosina sydänkohtaus ja kuollaan pois.



Sen sijaan lemmikkien kanssa on ollut näennäisistä rautaisista
fysiikoista huolimatta pari ongelmallista tapausta. Oma lordi Peter
Wimseyni monokkeleineen ja imukkeineen, Huugo-koira, oli kuivasilmä -
lopulta silmää lääkittiin muun muassa syklosporiinilla, joka
vanhemmiten rapautti herran terveyden niin että raukka romahti kahdessa
viikossa. Poikansa Riku oli maailman tervein koira, kunnes vatsa alkoi
rikeerata - ja muuten täysin terveen ja voimakkaan oloinen 12-vuotias
oli lopulta pakko päästää kivuistaan, koska vika ei selvinnyt ja herra
oli jo kertaalleen melkein ripuloinut itsensä tuskaisesti hengiltä.



Sellainen jättää jälkensä, joten Alli, joka ei virtsakiviä
lukuunottamatta ole oikeastaan koskaan ollut kipeä, tuntuu vanhemmiten
tikittävältä aikapommilta. Tarkkailen jokaista poikkeamaa. Huolestun
siitä, jos korvat kaljuuntuvat, stressaan kun kuulo tuntuu likalta
menevän. Pelkään sitä, että yhtäkkiä maailman tervein koira murtuu
muutamassa päivässä kuten Huugo aikoinaan - tai tapahtuu jotain
selittämätöntä kuten Rikulla.



Se olisi liian julmaa. Se tuntuu jotenkin väärältä. Ehkä se johtuu
ihmisen elinkaarikäsityksestä, jossa vanhetaan ja kuihdutaan pois -
tietysti tapaturmat poislukien. Saman pitäisi tapahtua lemmikillekin -
yhtäkkistä romahdusta ei hyväksy eikä käsitä.



Ai miten niin en hyväksy maailman epäreiluutta?