Deskibleemi

Kun kerran kaikki muutkin, niin minäkin.



Tämä on kotideski. Työpaikan deskin jo
ihan muuten vain ikuistin tuossa ennen lomalle lähtöäni. Työdeskin kuva
oli kauhean huono esimerkki mistään, koska olin siivonnut pöytäni.
Normaalisti pöytäpinta-alaa ei ole näkyvissä juuri nimeksikään, hyvä
että pystyy hiiriä liikuttelemaan.



Kotona minulla on tällainen pieni soppi, Ikean Mikael-työpisteen
mahdollistama, josta ei kuvan ulkopuolelle ole oikeastaan jäänyt juuri
mitään paitsi tuoli. Kännykamera olisi tarvinnut kalansilmälinssin,
jotta sopesta muutenkaan olisi saanut laajempaa kuvaa, sillä aivan
selän takana on kirjahylly, eli linssiä ei ylipäätänsä saa kovin kauas
deskistä. Ahdasta sanoisi joku, mutta minun mielestäni erittäin feng
shui. Surrur-kaiuttimet saa kirjahyllyyn sopivalle korkeudelle, ja
poppiosastoa voi luukuttaa mielestään jopa aika kovaakin, koska
pienessä sopessa jytäjää jo pienemmälläkin volumella.



Lisäksi on turvallinen pesämäinen olo. Me henkiset konttorihiiret
tykkäämme sellaisesta. Lisäksi kaikki tärkein on käden ulottuvilla.
Suosikki-strategiapelit tuossa oikealla hyllyssä ja käsikonsolit
monitorin juurella. Selän takana kirjahyllyssä on loput. Vielä kun
robottikädet syöttäisivät ja juottaisivat. Pitää tutkia mahdollisuutta.



Jos jotain parannettavaa on, niin se on monitorin hallitsevuus. Pitäisi
joskus hankkia se flätti, mutta nykyisen järkäleen kuva on mitä
miellyttävin, eikä vehje ole vielä viittäkään vuotta vanha.
Pihiysaspekti on paha piirre ihmisessä. Sama kokoiset lituskat ovat
vähän hintavia vielä ja kuulemma käyttävät enemmän sähköä kuin
putkimonitoorit. 16:9-flättii kyllä himottaisi kovasti.