Rehuja, perkele!

Tästä on muodostumassa itseruoskintaviikko.


Perjantai-iltaisten karaokekarkeloiden muistelokärvistely jatkui, kun
kollega täräytti tiskiin parisataa kuvaa illan meiningeistä.

Mikrofoniin mylvinnän muistelemisen aiheuttama tuskaisa häpeän ulina alkaa peittyä epätoivoisten voihkaisujen alle, sillä:

Tuijottaako kuvista maantienharmaankalpean olmin värinen ruotsalainen lihapulla vai minä?


Onhan niitä kiloja hiljaksiin kertynyt, mutta olen kuitenkin koko ajan
mahtunut vanhoihin housuihin. En vain ole huomannut, että helppohan
niihin on mahtua, koska laardikasa tursuaa tyylikkäästi housunkauluksen
yli.

Joku raja rumuudellakin, kun ei ole muutenkaan kovin kaunis, eikä edes peittele sitä rumuutta pakkelilla.

Sitä paitsi tuo on jo epäterveellisen rajoilla ja yli.

Kiva tietää etukäteen näyttävänsä firman vuosijuhlissa 50-vuotiaalta rasvapatilta.

Saatana. Ei just nyt huvittaisi ottaa itseään niskasta. Just kun väänsin eilen vuoallisen maailman ihaninta lasagneakin.