Mietelmiä päättyvälle vuodelle

Itse tehtyä pitsaa, vielä yksi kokonainen jäljellä.
Bee Movie koko perheen voimin.
Kellari vihdoinkin siivottu - ah, tilaa on taas vaikka kuinka.
Välipäivä-alesta pari peliä.
Punkku maistuu, ja vatsa tuntuu sen kestävän.

Poksunta ja rätinä  on jo alkanut, mutta meillä vielä odotetaan pari tuntia ennen kuin se yksi perinteinen pata käydään posauttamassa taivaalle.

Sitä ennen köllötellään.

Tähän on hyvä päättää hieman epämääräinen vuosi, joka on vain yksi monesta peräkkäisestä, epämääräisestä vuodesta. Perherintama on pysynyt vakaana, mutta töissä on ollut välillä aika... omituista.

Kai sitä voisi välilä ihan stressaavaksikin kutsua, mutta minähän en tunnetusti stressaannu mistään - mitä nyt vähän ajattelen kevyen pinnallisia synkkyyksiä syysmustuuden syvetessä kohti talvipäivänseisauksen pakanallista aallonpohjaa.

Vielä ei uskalla tulevasta sanoa mitään. Ei kai edes saa sanoa, vaikka uskaltaisi. Tuntuu siltä kuitenkin, että kaikki tulee olemaan taas vähän erilaista - stressaavuusennuste tuntematon. Eikä se ole välttämättä huono asia.

Ja lisäksi ikääntymisestä muistuttavan (tiedät olevasi kääpä, kun...) joukkoseulontakokeen yllärinopeasti tullut tulos ilmaisi kuivakkaan asiallisesti ettei tulevana vuonna tarvitse ainakaan ihan heti murehtia myöskään lymyilevästä kondunkaulansyövästä. Iäkkäämmiltä narttukoirilta suositellaan leikkauttamaan kohtu pois, hitsi sujuispa homma yhtä yksinkertaisesti homo sapiens -osastossakin. Olisi yksi huoli vähemmän.

Toisaalta ne hormonikorvausmömmöt aiheuttaa kuulemma kans syöpää. Ironista. Kai.

Haluan toivottaa teille hyvää uutta vuotta. Oikeasti huominenhan on ihan samanlainen päivä kuin tämäkin, mutta itsestä ainakin tuntuu aina että on päässyt jonkin vedenjakajan yli, ja kaikki alkaa alusta. Vaikka niin ei olekaan.

Ihminen kai tarvitsee etappeja, kuinka näennäisiä tahansa. Olkoon seuraava etappi teille mielekäs matka kohti seuraavaa.