Känkkäränkkäpäivä

En halua mennä aamulla töihin. En oikeastaan halua mennä koskaan töihin. Ja jos sinne kerran aamulla menen, niin minkä helvetin takia koko työviikko pitää pilata kahden päivän pakkovapaalla keskellä viikkoa.

Enkä halua mennä aamulla tarpomaan pimeään. Kylmään. Tuuliseen. Vihaan Helsinkiä. Haluan muuttaa maalle. Johonkin pikkukaupunkiin, jossa ei ole mitään houkutuksia, joten voi hyvällä omallatunnollaa olla vain kotona koko ajan.

Kouvola olisi edelleen hiton hyvä. Tampereella on liikaa houkutuksia.

Lienee vuodenloppupaniikkia - puhumattakaan joulun mässäily aiheuttamasta hengen laiskistumisesta - mutta todellakin ahdistaa koko työelämä. Haluaisin tehdä jotain uutta, mutta en oikein tiedä mitä. En kuitenkaan samaa vanhaa. En tappavan tasaista "perjantaina ja maanantaina deadline hamaan maailmanloppuun"-monotoniaa, josta ei voi olla edes kipeä ilman että korttitalo huojuu pahasti.

Silti olen ihminen, jolla pitää olla rutiineja. Jos voittaisin lotossa, tuskin lopettaisin työntekoa. Tuskin ryhtyisin edes "freelanceriksi". Vaan hankkisin jonkin työn, joka pitäisi minut jossain liikkeessä joka päivä väkisin. Vaikka se olisikin jotain parin tunnin virikkeellistä päivähoitoa.

Mutta koska ei ole lottovoittoa, pitäisi löytää Se Työ, jolla elää, mutta joka ei olisi niin monotonista. Niin hullua kuin se onkin, niin pitäisi varmaan pyrkiä johonkin iltapäivälehteen tms. ihan vain siksi, että pääsisi vuorotyöhön. Ensinnäkin deadline olisi joka hemmetin päivä (vielä parempaa, jos joutuisi nettitoimitukseen, jolloin deadline on "koko ajan"), ja monotoniaa lievittäisi huomattavasti se, että joinain päivinä ei tarvitsisi aamulla herätä - tai viikonloppuvapaat olisivatkin välillä keskellä viikkoa.

Hain tuossa vähän aikaa sitten hommaa, joka olisi vienyt nykyistä ammattia uusille urille. Olisiko se ollut "parempi", sitä en tiedä, mutta ainakin uusi ja - sanalla sanoen - huomattavasti lähempänä nykyaikaista mediakenttää kuin nykyinen hommani. Mitään ei ole kuulunut, joten lienee turvallista arvata, että pesti jäi saamatta. Se harmittaa lähinnä siksi, että en koe olevani uraohjus, vaan todellista muutosta etsivä. En edes vaatinut lisää palkkaa nykyiseni päälle kuin satasen verran. 

Tietysti aina voisi täysin vaihtaa ammattiakin. Mikä vaatisi opiskelua. Kuulostaa kivalta, mutta jälleen kerran pitäisi saada se lottovoitto, että olisi varaa edes opiskella.

Umpikuja.

Helvetti että känkkäränkättää.