Nythän on siis niin, että kuten aiemmassa postauksessa jo valittelin: "parhaat pelit" ovat tylsiä. Tai siis minun mielestäni. Parhaiksi peleiksi valikoituvat usein lähinnä sotapelit ja "hiekkalaatikkorikollisuus" kuten GTA:n tyyliset pelit. Viime aikoina mukaan on lyöttäytynyt myös Guitar Hero (ja Rock Band), ja vaikka se taas puolestaan on pelityyppi, joka on mielestäni todella kiva, niin rehellisesti puhuen nykyään niin GH kuin RB pääsevät kaiken maailman äänestysten kärkipäähän vain olemallla GH tai RB, ei sen takia onko peli hyvä vai huono. Peleissä ylipäätänsä toimii se sama brändiuskollisuus kuin missä tahansa muussa tuotteessa - Pepsiä ja Coca Colaa parempia kolajuomia on vaikka kuinka, mutta jos peruskuluttajalta kysytään mikä on paras kola, se on joko Pepsi tai Kokis siitäkin huolimatta, että peruskuluttaja ostaisi jotain paikallista merkkiä enemmän kuin näitä kahta brändituotetta.
Pelisarjat ovat brändi sinänsä, mutta myöskin pelityypit. FPS:t ja 3PS:t lienevät suosituin pelityyppi ylipäätänsä, ja on paljon niitä, jotka tekevät pelivalintoja genreluokituksen perusteella jättäen monet hyvät pelit omaan arvoonsa, koska ne eivät ole "suosikkigenreä". Tästä ei voi tietenkään syyttää sinänsä, koska kaikkihan me haluamme pelata niitä pelejä, jotka antavat suurimman onnistumisen tunteen - mutta vaikka suurin osa tykkää ammuskeluista, tekeekö pelkkä valtaisa tykkääjien leegio niistä myös parhaita pelejä? Ovatko ne 8 miljoonaa kärpästä todella oikeassa? No eivät, mutta heitä liiankin varman päälle pelaava peliteollisuus tietysti kosiskelee eniten.
Tässäpä siis on teille kolmelle hengenheimolaiselleni muutama suositus alustakohtaisesti - jotain joka on muuta kuin FPS-ammuntaa, hiekkalaatikkorikollisuutta tai feikkisoittimilla pousausta. Eli Kirsin alternative parhaat pelit -lista.
Pointtina on myös se, että mikään näistä ei ole K-18-peli. En kutsu päätöstä suoranaisesti lastensuojelulliseksi valinnaksi, vaan pikemminkin aikuisten- ja naistensuojeluksi. Tiedän toki itsekin naisena, että väite ettemmekö välittäisi hurjista väkivaltapeleistä on silkkaa skeidaa, mutta aika iso osa meistä kuitenkin - loppujen lopuksi - viihtyy mieluummin vähemmän adrenaliinia nostattavien pelien parissa. Ja olen huomannut, että jonkin verran sama pätee myös miespuollisiin pelaajiin, kun ikä alkaa karttua eikä ole Just Se NHL-ilta ryyppyporukoiden kanssa.
Enkä myöskään jumitu vain tämän vuoden julkaisuihin, sillä usein vähän vanhempia pelejä saa huomattavasti halvemmalla kuin huonoja uutuusjulkaisuja. Lisäksi on vielä isojen konsolien omat nettikaupat, joista saa niin vanhoja, todella vanhoja klassikkoja (ja aivan hirveitä huteja, jotka olisi pitänyt jättää sinen historiaan) ja uusia pikkupelejä. Huonojen kohdalla tietenkin femmakin tuntuu liialliselta, toisaalta hyvien kohdalla 15 euroakaan ei ole välttämättä perusteeton hinta - iästä riippumatta - jos on valmis tuhlaamaan sen saman summan joka viikonloppu perheen roskaruokiin.
Sen rajauksen teen, että pidän PC-pelit tästä nyt erossa. Jokin osa noista mainitsemistani toki löytyy sille wintoosan pyörittäjällekin. En kiellä ettenkö olisi myös rankan puolueellinen joissain asioissa, mutta kukapa ei voisi vastustaa tilaisuutta aivopesuun oli onnistumisprosentti sitten mikä tahansa.
Säästän myös itseäni, eli linkkaan (ensisijaisesti suomenkieliseen) wikipediaan tai vastaavaan, niin ettei tarvitse jokaisen sisältöä erikseen sepustaa vaan voin keskittyä vain lyhyisiin kommentointeihin.
Isojen konsolien pelit
Beautiful Katamari (Xbox 360)
Tämä oli jo PS2:lle, eikä ison konsolin versio periaatteessa tuo mitään pelillisiä uudistuksia vaan sitä samaa vanhaa. Se sama vanha vain on hemmetin hauskaa ja tuottaa toisinaan myös samanlaista outoa tyydytystä kuin finnien puristelu.
Boom Blox (Wii)
Käsin kosketeltavat pöytäseurapelit ovat ihan jees, mutta kyllä tämä Jengan ja tuhoamisvietin yhdistävä viritelmä ne kyllä hakkaa. Yksinpeli on ihan ok, mutta oikeuksiinsa tämä pääsee pienessä kaljassa olevalla porukalla. Ja sitten katosikin 12 tuntia johonkin....
Burnout Paradise (PS3, Xbox 360)
Kaikki rymistelyautopelit ovat periaatteessa aina samanlaisia - pohjimmiltaan - joten jyvät erotetaan näissä tapauksissa akanoista aika fiilispohjalta (olettaen, että ohjaus toimii eikä ole muutenkaan buginen kakka). Tälle fiilispohjaplussat antaa se, että se todella tuo kesän keskelle talvea, kun pelin lätkäisee koneeseen. Ympäristö on jotenkin vain kohdallaan ja autoradion kanavat kunnossa. Ja tiiliseinään törmääminen sata lasissa nyt vain on ihan hitsin siistin näköistä. Ja tässä tehdään muutakin kuin vain ajetaan kilpaa rinkulaa (sori vaan, Forza ja PGR, vaikka hyviä olettekin).
Civilization Revolution (PS3, Xbox 360)
Ei tämä ole mikään CIV4, ei lähellekään. Mutta meille, joiden strateginen taju hajosi jo kolmosen laajennosten myötä, konsoliversio on tervetullut tuulahdus ekojen pelien yksinkertaisuutta yhdistettynä joihinkin myöhempien versioiden parannuksiin. Lisäksi haluan kuluttaa yhteen peliin korkeintaan illan, en kahta viikkoa.
De Blob (Wii)
Omalaatuinen viritys, joka on oikeastaan vain kolmiulotteinen versio vanhasta kunnon "täytä/väritä alueet samalla kun varot mörköjä"-konseptista. Mutta jos pitää vaikkapa Katamari-peleistä, tässä on jotain samaa viehättävyyttä, vaikka rakennuksia vain maalaillaan eikä revitä irti maasta ja oteta messiin.
Fable II (Xbox360)
Pitkä seikkailu tulevine lisäosineen, joka sopii silti casual-pelaajallekin? Jep. Lienen jo aiemmin maininnut, että olen muun muassa aivan tyytyväisenä hakannut tuntikausi halkojaa ja takonut miekkoja - eli painanut monotonisesti yhtä nappia oikealla hetkellä. Hardcorettajat haukkuvat taisteluiden helppoutta - en kiellä etteivätkö olisi - mutta minusta on tyydyttävää että voi seikkailla luolastoissa kerrankin niin, että pelkällä tarkkaavaisuudella pärjää eikä tarvitse olla sen lisäksi myös sydän kurkussa ja paskat housuissa. Eivätkä ne taistelut ole edes pääasia, vaan muu häröily.
Lego-leffapelit (PS3, Xbox 360, Wii)
Kun on pelannut yhtä, on pelannut käytännössä niitä kaikkia, vain kulissit vaihtelevat. Mutta oli kyseessä sitten Tähtien sodat, Indiana Jones tai Batman, niin perusresepti toimii. Ja huumori on hauskaa. Suurta plussaa, että toinen pelaaja voi liittyä mukaan milloin vain.
Overlord ja jatko-osa Raising Hell (PS3, Xbox 360)
Kuin Pikmin, mutta kieroutuneesti. Älyttömän hauskaa strategian, roolipelin ja häröilyn sekoitusta. Ja ne komenneltavat gremlin-klonkku-elukat hihityttävät.
Sam & Max: Season One (Wii)
Tartteeko sanoa enempää? Huumori on tallella. Vielä kun saisi nostalgian vuoksi kaikki vanhat LucasArtsit DS:lle.
Super Mario Galaxy (Wii)
Onhan tämä pakko mainita. On se hypetyksensä ansainnut.
Tony Hawk's Project 8 (PS3, Xbox 360)
Olkoon vain Skate ja Skate II, mutta tämä nyt vain on paras skeittipeli. Ikinä. Proving Groundissa monet asiat olivat jo Ihan Väärin (tm) ja ympäristöt rumaa harmautta. Skatejen ohjaus on muuten ihan persiistä. Paitsi Wiin Skate Itin, jossa homma toimii wii-ohjaimen ansiosta yllättävän kivasti, harmi vain että peli on muuten aika ruma. Skate Itiä voi muuten pelata tasapainolaudallakin, mutta itse en osaa. Saattaisi ehkä olla hyvä niille, joiden tasapaino pelaa.
Valkyria Chronicles (PS3)
Peli, joka ei oikein osaa päättää onko se lintu vai kala. Eikä välitä vaikkei osaakaan. Enkä minäkään välitä. Kehystarina on sitä perinteistä japsipatetiaa, mutta pelattavuus oivallista. En yleensä pidä real-time-elementeistä sotastrategioissani (naksut poislukien), mutta tämä on poikkeus.
Zack & Wiki: Quest for Barbaros' Treasure (Wii)
Lapsekkaan söpö, kuvastoltaan vähän ärsyttävänkin söpö, mutta jos rakasti Gobliiins-pulmapelisarjaa, niin tätä ei voi olla arvostamatta. Niin vähän on nykypeleissä jäljellä vanhaa parhautta, että tällaiset pelit ovat aina tervetulleita.
Sanon sanasen käsikonsolipeleistä ja kauppapaikkojen peleistä huomenna erillisessä postauksessa. Näemmä tämä lista venyy muuten kilometrin mittaiseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti