Sama vanha vi(t/r)si joka vuosi

Vaikea käsittää, kuinka tälle voi nauraa joka vuosi. Talvi yllättää suomalaiset vielä tammikuussakin. Herran jumala sentään: talvinakit olleet alla jo vähintään kuukauden, jos ei enemmänkin, ja sitten kun ne lumet lopulta tulevat, niin törttöillään kuin olisi kesäkumit edelleen alla.

Meidän neljänkympin kotiraitillakin porukka ajaa kuin dorkat, tietenkin ylinopeutta, ja sydän syrjällään joutuu aamukankeana bussipysäkillä miettimään, että milloin joku niistä perää porton lailla heiluttelevista peltilehmistä vetää mutkan pitkäksi ja ajaa päälle. Ja kuinka moni niistä ajaa iltapäivällä jonkun koululaisen päälle.

Eikö ihmisillä ole minkäänlaista tilannetajua? Bussipysäkiltä näkee hyvin läheiselle huoltoasemalle, ja viihdytin onnikkaa odotellessa itseäni tarkkailemalla bensikseltä poistujien elkeitä. Parikin lähtijää tuli sellaista vauhtia, että lopulta olivat siinä ulostuloristeyksessä enemmän perä kuin nokka edellä. Siitä kun olisi se rekka (mitähän (/&()/&(/:ua nekin meidän kylänraitilla ajelevat, *tana) tai dösä sopivasti ajellut ohi, niin olisi saanut jauhelihaa kilotolkulla kotiinviemisiksi. Valmiiksi purkitettuna.

Vaikka salaa haudonkin unelmaa siitä, että jonain päivänä olen sellaisissa hommissa että saisin työsuhdeasuntoni rinnalle työsuhdeauton (mutta vain täydellä edulla ja siihen kuuluvalla parkkipaikalla), niin kyllä silti tuli taas lämmin mieli siitä, ettei tarvinnut itse tien päälle lähteä. Lämmin tunne vain kasvoi, kun katselin parkkipaikoilla lumikinoksesta autojaan kaivelevia parkoja.

Bussi oli valmiiksi lämmin, ja kun kuskille sanoi hyvää huomenta, kuski hymyili leveästi takaisin. Ja oli hyvä mieli mennä töihin ilman stressiä - ja jalatkin suhteellisen kuivina.