Kivaa olla kalkkis

Kiroilin tässä päivänä muutamana, että mikähän siinä on, että aina jos sattuu saamaan hyvän (ja kivan) pomon, niin pian joku muukin tajuaa sen hyvyyden, ja sitten sitä jo viedään muihin hommiin. Huonot pomot sen sijaan eivät yleensä lähde kulumallakaan, eivät varsinkaan jos eivät ole edes kivoja. Tai ehkä se vain tuntuu siltä.

Vaikka se onkin omalla suunnallani tappio, niin onhan se kuitenkin hyvä, että Suosikki sai vihdoinkin päätoimittajan, joka saattaa jopa vielä muistaakin nuoruusvuosistaan jotain. Nelikymppiset ja sitä vanhemmat tädit ja sedät nuorisolehden johdossa kuitenkin jossain määrin syövät sen lehden uskottavuutta. Siitäkin huolimatta, että sitä nuorisolehteä lukee myös sen nuorison nelikymppiset vanhemmat.

Aika moni meistä nuorempana kai kuvitteli olevansa nuorison rivien kovaääninen... ööö. ääni. Ja kaipa sitä jossain määrin haluaisi olla vieläkin. Paitsi että suosiolla on myönnettävä, että en enää ymmärrä kaikkea mistä nuoriso puhuu - enkä oikeastaan haluakaan ymmärtää. En myöskään halua joutua siihen tilanteeseen, jossa teini-ikäinen poikani saa ystäviensä edessä hävetä silmät päästään, kun äiti on niin kaveria ja muka niin inessä skenessä - mutta vain omasta mielestään.

Siispä sitä suuremmalla syyllä nuorisolehdet on tehtävä niin, että aikuiset pitävät niistä näppinsä erossa. Odotan aikaa, jolloin voin lopettaa ET-lehden lukemisen salaa kampaajalla ja rehellisesti ihan tilata sen itse.