Tein taas pitkästä aikaa Maurelitan mainiota suklaanamikakkua. Meillä pähkinä korvataan varsin isokokoisilla suklaakökkäreillä, jotka vartin uunissa pidon jäljiltä jäävät vielä möhköiksi. Kakkua ei myöskään syödä tuoreeltaan, vaan se lätkäistään jääkaappiin, ja se on parhaimmillaan noin vuorokausi valmistumisen jälkeen. Näin talvella pääsee jo nopeammin kaakun kimppuun, sillä parvekkeella nollassa asteessa herkku jäähtyy kiitettävän nopeasti jähmeään megahyvyyteensä.
Kakku kirvoittaa meillä ekstaattisen yninän, ähinän ja voihkinan (siis kakku, KAKKU! Pervot...) lisäksi perussisällöltään aina kovin samantapaista sananvaihtoa.
- Ei ihan ensi kädeltä osaisi ajatella, että sairas määrä suklaata sekoitettuna sairaaseen määrään lisää sokeria ja sairaaseen määrään lisärasvaa on yhdistelmänä näin mainiota!
- Joo, ja on siinä ihan vähän jauhojakin, niin on vähän kuitujakin.
- Jos ottaisi tosta sellaisen palan, joka on yhtä leveä kuin paksukin ja käärisi sen pekoniin.
- Ja siihen voisilmä päälle!
- Joo, ja sen käärisi vielä kerran pekoniin!
- Ja vähän kermavaahtoa päälle!
- Yäk, sehän on epäterveellistä!
- Joo, ja on siinä ihan vähän jauhojakin, niin on vähän kuitujakin.
- Jos ottaisi tosta sellaisen palan, joka on yhtä leveä kuin paksukin ja käärisi sen pekoniin.
- Ja siihen voisilmä päälle!
- Joo, ja sen käärisi vielä kerran pekoniin!
- Ja vähän kermavaahtoa päälle!
- Yäk, sehän on epäterveellistä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti