sunnuntai 31. joulukuuta 2006

Vuosibleemi



Lupasin Kehräsaaren Vintille tehdä tämän tässä aaton aikana. Siispä.

1.Mitä jäi käteen - millä mielellä olet vuoden päättyessä?
Asiat ovat 31.12.2006 ehdottomasti paremmin, tai ainakin rauhallisemmin, kuin 1.1.2006, joten tyynellä mielellä.

2. Onnen hetkesi?
Uusi asunto.

3. Suurin surusi?
Alkuvuodesta ihmisten paha mieli, ahdinko ja epätietoisuuden aiheuttama ahdistus. On myös ikävää olla ikävässä asiassa oikeassa, varsinkin jos joutuu väkisin yhtymään kollektiiviseen "kaikki on hyvin ja ihmiset tekevät parhaansa"-valheeseen.

4. Tekemäsi teko, jota kadut?
Liekö moista. Räyhäsin puhelimessa ex-vuokranantajan asiainhoitajalle, joka oli törppö. Olisi pitänyt osata olla aikuinen, vaikka toinen ei osannutkaan.

5. Haaveesi, joka ei toteutunut?
Oma Wii tämän vuoden puolella. Noh, ensi vuoden puolella on enemmän rahaa muutenkin.

6. Laulu vuodelle 2006?
Manboy - Please Stop Crying

7. MiItä sinulta jäi tekemättä?
Vaikka mitä. Ei mitään radikaalia. Kiljoona kesken olevaa peliä :-)

8. Suurin pelkosi, jonka jouduit käsittelemään vuoden aikana?
Työttömyyden peikko. Ennen kuin se luikki kulman taaksen pakoon, ehdin jo todeta, että olen sitä vahvempi, jos se kävisi päälle.

9. Mitä vuosi sinulle opetti?
Että asiat ovat aina hyvin niin kuin ne ovat ja jokaisella mustalla pilvellä on se hopeinen reunuksensa. Tätä oppituntia ei ole koskaan liian oppinut kertaamaan - vuodesta toiseen.

10. Mitä lupaat ensi vuodelle - vai et mitään? Miksi?
Olen luvannut siivota työpöytäni kerran viikossa. Siitä on hyötyä minulle itsellenikin.

11. Millaisena näet ensi vuoden?
En halua nähdä sitä minkäänlaisena. Pidän mieluummin yllätyksistä, ikävistäkin, kuin liiallisten odotusten aiheuttamista pettymyksistä. Tosin kyllähän sen pian koittavan Disneyland-reissun haluaa nähdä hienona asiana ja odotan sitä ihan mehuissani. :-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kriisipuuro