perjantai 22. joulukuuta 2006

Varjorapo!


Olipahan
varjopikkujoulut. Viidessä tunnissa hätäiset siiderikännit ja sitten
ajoissa kotiin. Askel kyllä hoiperteli aika lailla. Totesin, että
kannattaa jatkossa juoda siideriä eikä olutta, sillä siideristä
päänsärky tulee vasta aamulla eikä juomisen aikana kuten oluesta.



Illan aikana paikalla oli mukavasti porukkaa, ainakin Mari, Timo,
Nikke, Skrubu, Oopa, MOS-Antti, Miss Jenny, Anu, Sami, PA, Sun Äitis,
Kuraattori, Tiia, Lostis, Cista ja pari minulle hieman vieraaksi
jäänyttä kaunista naispuolista blogien lukijaa (ei käsittääkseni
blogaajaa). Unohdinko jonkun? Anteeksi jos.



Ilta alkoi Annankadun William K:n savuttomalta ja säädylliseltä
puolelta, ja keskustelu siirtyi suhteellisen notkeasti heijastimista ja
Applen alinhankkijaksi ryhtymisestä niinkin kiinnostaviin aiheisiin
kuin blogauskulttuuriin. Hoidettuamme sivistyneen puolen aloimme juoda
enemmän olutta/siideriä/mitälie ja puhua pienemmissä ryhmittymissä
vähemmän nörteistä asioista kuten pelikonsoleista ja Galacticasta (Kurattorilla spoilauskielto!)



Vielä hieman myöhemmin siirryimme paheelliselle puolelle polttamaan
tupakkaa ja nauttimaan edelleen lisää olutta/siideriä/mitälie. Ennen
siirtymistä paikalta olivat jo poistuneet Mari, Sun Äitis ja PA sekä
Antti, joka poistui hyvinkin aikaisin.



Lopulta poistuin minäkin, sillä kinkunpaisto (ja Wii) kutsuivat.



William K:n napostelulautanen oli hyvä, sillä haisen edelleen
reippaasti valkosipulille, mikä peittää mukavasti vanhan viinan aromin.



Ilta oli hieno, kiitos kaikki, oote ihquja!



p.s. Yöllä näin ahdistavaa unta siitä, että tiikeri söi kaikki mun ja
äidin koirat. Mutta se ei oletettavasti ole teidän vikanne.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kriisipuuro