torstai 14. joulukuuta 2006

Sonera, koirankusettaja, Barks ja mä



Tulipa Soneralta puhelinlasku. Väliin oli pantu ilmoitus toimitusehtojen muuttumisesta ja uudet toimitusehdot (4 sivua pientä pränttiä). Vielä kun näkisi sen päivän, että viitsisivät itse ilmoittaa mitkä kohdat muuttuvat oleellisesti, jottei asiakkan tarvitse suurennuslasin kanssa vertailla edellisiin toimitusehtoihin.

---

Yhteishyvä 12/06: "Ikkunalaudalle asetetut pöytälamput saattavat näyttää mukavilta sisällä, mutta voivat näyttäytyä liian kirkkaina ulkoa katsottuna."

- Hei koirankusettajasetä siellä, mitä sä oot mieltä, miellyttääks meidän koti SUN silmää?

---

Ja jotta ilta ei menisi aivan xittuiluksi:

30 niteen (vain 3200 settiä painettu, eikä uusia tuu) Carl Barksin koottujen ensimmäiset kolme kirjaa saapuivat postissa tänään.  Ah onnea.

Jonkin verran olimme peloissamme siitä, mitä kompuutterivärjätyistä tarinoista tulee, mutta helpotus on suuri. Henki on tallella, ja liukuvärejä on käytetty erittäin harkiten, lähinnä vain taustoissa. Olisin kyllä saanut verensyöksyn, jos maksaisin 1800 euroa kirjastosta, jossa ankkoja yritetään väkisin liukuvärjätä kolmiulotteisiksi. Ei oo myöskään liikaa pastellia ja muuta outoa hempeilyä.

En ole vielä ehtinyt tutustua toimitettuun materiaaliin tarkemmin, mutta ihan runsaalta näyttää, ja jo ensimmäisten saapuneiden kirjojen (niteet I, XI ja XXI) sisällöistä löytyy runsaasti sitä Barksin tuotantoa, jota en ole ikinä nähnyt. Tosin kuinkakohan moni on ennen 90-luvulla julkaistua mustavalkoista koottujen laitosta edes voinut kehuskella lukeneensa koko Barksin tuotannon.

Aivan taivas. Näihin syvennytään siis hartaudella ja ajan kanssa. Seuraava kolmen satsi tulee onneksi vasta 4 kuukauden päästä, eli ei tarvitse väkisin kiitolaukata kirjoja läpi - ja on aikaa raapia rahaa kasaan. Kerta-annos maksaa sen 180 e + postikulut. Älkää edes kuvitelko kertovanne mulle että se on tosiaan sen tuhat mummoa per laaki, tai pyörryn.

Varsinkin kun tuhlasin pari päivää sitten sen 900 e - Disney-hömppään senkin.

Pian joku luulee, että olen joku friikki.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kriisipuuro