Lapsi ja mieli vapaalla

Jälleen viikonloppu ilman lasta. Nautintoa. Toisaalta poitsu on ollut
tämän viikon yllättävän kivalla tuulella koko ajan, joten vähän on taas
huono omatunto tästä ilakoinnista.



Useimmiten hyvin vilkkaan viisivuotiaamme kanssa mennään kyllä
sellaista vuoristorataa, että tekee mieli repiä sekä pojan että omat
hiukset päästä. Ihme, ettei Mies ole jo hermoparantolassa, kun on
ehdottomasti enemmän Pojan kanssa samaan aikaan kotona kuin minä.



Eilen itse asiassa tapahtui pienoinen ihme. Poika on nimittäin
useimmiten sellainen, ettei pysy paikallaan hetkeäkään. Eli jos
esimerkiksi penska katsoo sohvalla Pikku Kakkosta, niin hyvä ettei
sohva ryskää, kun häiskä kiemurtelee eri asennoissa aivan lakkaamatta.
Eilen sen sijaan katsoi sekä Karvaiset kaverit että Pikku Kakkosen
käytännössä täysin hievahtamatta. Ei kuitenkaan ollut nukahtanut, vaan
hykerteli itsekseen ja oli ihan yhtä kympillä ohjelman pauloissa kuin
muutenkin.



Onkohan ne ruvenneet syöttämään Pojalle tarhassa rauhoittavia? :-) Vai
olisikohan sittenkin ikä tuomassa Poikaan jo niitä positiivisiakin
juttuja eikä vain lisää uhmaa ja omapäisyyttä. Se, että Poika on ainoa
lapsi tietenkin vaikuttaa paljon negatiivisessa mielessä, sillä
väkisinkin ainoalla lapsella on aika itsekeskeinen maailmankuva, vaikka
ei saisikaan kaikkea huomiota tai muuten kaikkea mitä haluaa. Mikä
sitten tietenkin johtaa tuittuiluun, varsinkin kun on tullut
kovapäisyydessään sekä isäänsä että äitiinsä.



Eniten on kuitenkin huolestuttanut se, että Poika ei pysy paikallaan ja
sen takia harvemmin pysähtyy myöskään kuuntelemaan kun hänelle jotain
sanotaan. Erittäin levoton ja impulsiivinen. Mutta olisikohan se nyt
helpottamassa. Kaksi vuotta koulun aloitukseen, ja siinä vaiheessa on
kyllä kaikin puolin vaikea paikka, jos lapsi ei edelleenkään malta
istua aloillaan.



Edelleenkään en haluaisi epäillä tarkkaavaisuushäiriötä tai vastaavaa,
vaan luotan sokeasti siihen, että jos neuvolassa sanotaan että ei syytä
huoleen, niin tietävät mitä sanovat. Ainakin olen ollut siinä
käsityksessä, että nykyään neuvoloissa leimailevat vähän liiankin
helposti lapsiin ADHD-epäilyjä sun muita, joten jos eivät niin tee,
niin sitten pitäisi kai oikeasti jopa olla levollisin mielin.