Käytöskukkanen

Minulla ei kovin paljon hyviä tapoja ole, mutta pari kuitenkin:
1. Niiaan kun tervehdin vierasta käsipäivää sekä ojennan tai vastaanotan lahjaa tai jotain virallista.
2. Pyrin olemaan keskeyttämättä, kun muut puhuvat.


Lienevät katoavia luonnonvaroja kummatkin tavat. Varsinkin
jälkimmäinen. Ja se pännii minua aina välillä. Ymmärrän että
kaatokännissä puhutaan päällekkäin ja remutaan muutenkin kuin pienet
apinat. Mutta esimerkiksi jos puhutaan asiallisesti työasioista, tai
yhteiskokoontumisessa joku on ehtinyt jo aloittaa pitemmän asian
selittämisen, niin en todellakaan käsitä miksi joku paukuttaa päälle
jotain aivan muuta ja vielä sillä asenteella kuin ei olisi kuullut,
että joku puhuu jo.

Työ- ja ryhmätoimintatilanteissa usein
jään mielipiteineni hiljaa, sillä en osaa puhua muiden päälle - eli jos
ei luontevaa sanansijaa löydy, niin jääköön sitten sanomatta. Väkisin
asiansa huutelu muiden päälle vain on liian epäkohteliasta ja
kammottavan itsekeskeistä. Välillä harmittaa moinen paha hyvä tapa,
mutta ei siitä enää irtikään pääse. Mistä lie olen sen poiminut, kotoa
en ainakaan - lähimmät sukulaiseni ovat kaikki notorisia muiden päälle
puhujia jopa siinä määrin, että joutuu usein kokemaan myötähäpeää.


Parisuhteessa asiat ovat kuitenki kummallisella tavalla toisin. Lienee
jokaisessa parisuhteessa aivan tyypillistä, että toinen ehtii sanoa
kolme sanaa, kun jo toinen on muka arvaavinaan mitä kumppani oli
aikeissa sanoa ja täydentää lauseen - väärin :-) Kinastellessa on myös
täysin tyypillistä, että ei saa sanoa sanottavaansa loppuun. Tunteiden
palon takia asian osaa kuitenkin useimmiten puolin ja toisin antaa
anteeksi.

Työasioissa ei. Puolituttujen kanssa asioidessa
ei. Käytöstavat haloo, jos ei muuten niin kunnioituksesta toista
kohtaan! Vai siitäkö on kyse, että toisten kunnioitus ei ole enää
muodissa?