Varjot livahtavat hiljaa baarin takaovesta

Huvittaa kyllä miten joskus viikossa asiat voivat muuttua. Oli yhtäkkiä niin helppo työviikko, etten oikein edes ymmärrä. Siis henkisesti. Päivät tietty venyivät vielä jonkin verran, mutta vitutus puuttui. Menin hyvillä mielin Laivakoiran hautajaisiin.

Helsingin Tehtaankadulla oleva Laivakoira on ollut monen kollegan vakiopaikka sen 16 vuotta mitä meidän pulju on niillä kulmilla sijainnut. Nyt tilalle tulee varmaan taas jokin niistä lukuisista lyhytikäisistä lounaspaikkayrittäjästä, joiden keski-ikä on noin 6 kuukautta.

Ja mistä uusi kantis? Onhan tuossa lähiseudulla importtiolutta sikakalliilla tai sitten aivan totaalista räkälää. Mutta välttömään läheisyyteen ei kyllä jää oikein mitään.

Viime vuosina ei ole paljon Laivakoirassa tulltu käytyä, mutta kymmenisen vuotta sitten tuli vietettyä siellä enemmänkin aikaa. Olihan siellä ne aika surullisessakin tilassa olevat kantiksensa, mutta enimmäkseen kulmakunnan perustavisporukkaa, jotka tulivat olohuoneeseensa ja joille henkilökunta oli osa ekstendoitua perhettä. Näinä maailman aikoina, kun kaikkien kulmaräkälöidenkin pitää olla niin trendikkäitä, ja halvalla palkattu työvoima vaihtuu lähes kuukausittain, Laiviksen kaltainen pysyvyys on ollut hyvä asia.

Eilen olikin tupa täysi iloista hautajaisporukkaa. Ja tuoppi maksoi kaksi euroa. Aplodit olivat suuret, kun pöytiin ilmestyi viimeisen päivän kunniaksi tuhkakupit. Siitä onkin aikaa, kun on saanut kumota halpaa Karhuaan syöpätikku kourassa. Tupakkaa kuluikin enemmän kuin olutta, minkä voi tänään huomata aivan kammottavasta päänsärystä.

Ellei tästä tokene, saattaa jäädä Juttutupaan meneminen väliin. Katotaan ny.