tiistai 26. helmikuuta 2008

Unihiekkaa


Oscarit katsottu. Lopputuloksena nukkumista sunnuntai-iltapäivän ja maanantai-tiistai-yön välillä 0 tuntia. Eilen joskus lounasajan tietymillä aloin havaita, etten ole enää nuori. Damn!

Helen Mirren oli Oscar-illan kuningatar, vaikka onkin kurja koomikko. Mikä asu, mikä figuuri. Outoja huomioita, osa XVÖÖ: vähän erilainen kampaus Sun Äidille ja sama kolttu päälle, niin meillähän ois kuin kaksi marjaa.

Daniel Day-Lewis sen sijaan etsiskeli sisäistä Johnny Deppiään. Rillit vain puuttuivat. Marion Cotillard pyrkinee seuraavaksi Kala nimeltä Wandan jatko-osaan.

Valvomisen lisäksi dvd-pyöritinvammainen Xbox360 vaihdettu uuteen. Lopputuloksena Marketplacesta ostetut pelit eivät tietenkään toimi kuin netin ollessa auki ja vain sillä profiililla jolla ne ostettu. Skviddu, olisi pitänyt muistaa. Jotenkin hatara muistini muisteli, että ne toimimisoikeudet olisivat sidoksissa kovalevyyn eivätkä itse laitteeseen, mutta ihan niin kuin mä nykyään mitään enää muistaisin.

Päivän poliittisesti epäkorrektina perinnealoituksena AD ja toimitussihteeri ovat perustaneet oman 6pack-kerhon, johon kuuluu oleellisesti cp-vammaisen (tai kuuron) äänellä puhuminen. Kerho voisi olla  nimeltään myös Ensio Itkonen Ensemble, mutta toimiston viestintään kuuluu yleensä liian paljon heikkopäistä hekotusta ja liian vähän risteyskäytäntökeskustelua.

Graafikko silminnähden kärsii (mikä on bonusta), mutta ei kyennyt ikuisuuksiin asti ylläpitämään mykkäkouluaan 6pack-kerhon puhutellessa.

Huomenna 6pack-kerho aikoo vetää aamukokouksen. Sämpylä suussa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kriisipuuro