This is not the greatest song in the world, no!

Työn ja friikkiyden puolesta olen tänään syventynyt jälleen Suomen euroviisukarsintaehdokkaisiin siitäkin huolimatta, että viime viikon porukka oli tuskaa, ja mummoäänien vyöry Kari Tapiolle vieläkin tuskaisempaa.

Jälleen kerran ärsyttää miten vakavahenkisesti porukka on liikkeellä. Väännetään väkisin puolivillaista töhkää tai vedetään lonkalta sitä mitä aina ennenkin on vedetty.

Siksi on melkein liputettava Ninja Sarasalon puolesta. Ellei Teräsbetoni pane kahden viikon päästä paremmaksi, niin kisojen camp-voittaja on tässä. Kehitimme tänään töissä mielettömään dunka-dunka-pläjäykseen myös asiaankuuluvan tanssin. Siinä pitää hypellähuojuapomppia pirpsakkaasti puolelta toiselle ja näyttää mahdollisimman tältä.

Samassa karsintasakissa on toki yksi hyväkin. Mikael Konttinen (pitäiskö tietää kuka se on?) emuloi Ultra Brata. Tosin eihän se sen vika ole, koska biisin on säveltänyt Kerkko Koskinen. Hyvä se silti on.

Viime vuonna harmitti, että tyypit tekivät tämän piloillaan. Miksi nähdä moinen vaiva pilan takia, kun lopputulos on sitä luokkaa, että se olisi sopinut oikeisiin viisuihin kuin nenä peppuun ja kieli jäätelöön? Nyt jos ne yrittäisivät samaa uudestaan, se olisi jo väkinäistä.

Suomalaissäveltäjien pitäisi ehkä ottaa tavaksi vetää tasaisin väliajoin porukalla sopivat kännit ja tehtailla pöytälaatikkoon kaikkea kummallista varastoon. Lisäksi voisivat pitää teemailtameiningillä pastissinrustauskisoja - kilpailtaisiin esimerkiksi siitä, kuka osaa emuloida parhaiten Kerkko Koskista, tai mitä nyt milloinkin. Parhaat palat pannaan sitten sinne pöytälaatikkoon piiloon euroviisuja, idolseja ja popstarseja odottelemaan.

Kärsi Suomen karsintakappaleista täällä.