Seven

Yllättävän paljon tapahtuu, kun lapsi täyttää seitsemän. Päälimmäisenä se yhtäkkinen havainto, että penskan pitää maksaa bussissa. Sinänsä olisi ollut mielenkiintoista katsoa kuinka pitkään olisi voinut vedättää ja antaa tyypin vain painua bussiin sisään ilmekään värähtämättä samaan tapaan kuin vielä päivää ennen seitsemänvuotispäivää. Bussikuskihan ei olisi varmastikaan reagoinut, kuten ei aiemminkaan. Jos olisi tullut tarkastajat, niin olisikohan riittänyt äidin sana.

Rehellisyys maan kuitenkin perii. Nyt pitää vain hankkia se kortti, niin voi lapselle ladata arvoa varastoon. Isin kortilla on jo ajat sitten opeteltu kortinlukijan käyttö.

Bussilipun lisäksi piti käydä ilmoittautumassa kouluunkin. Viimeinen lähtölasku ikuiseen huoleen penskan liikkeistä on nyt sitten vääjäämättä alkanut. Kasvuriittiä täydennettiin omalla puhelimella. Prepaid-liittymä ja äitinsä vanha N-gage, joten ei ole mikään sijoitus, vaikka kuulemma jo tuon ikäiset penskat ovat varsin hanakoita vaatimaan viimeisintä teknologiaa hilavitkuttimineen. No onpahan ainakin pelejä.

Tulee mieleen oma nuoruus, kun ei ollut vielä kuin lankalinjoja. Oi sitä kypsyyden tunnetta, kun koitti se päivä, että sai oman ekstension ja mintun värisen, trendikkään mutta lopujen lopuksi varsin halpiksen puhelimen omaan huoneeseen. Olin silloin kuudentoista. Tosin silloin vasta sain oman huoneenkin, joten puhelin ei tainnut edes olla se onnentunteen päälimmäisin syy.