maanantai 24. maaliskuuta 2008

Ninja survive!


Kahjot ninjat! Ihan loistava! Alkoi pyöriä JIM-kanavalla aika vastikään. Oli kertynyt niitä jo kovalevylle pari, ennen kuin pääsi katseluun asti, ja hyvä niin, sillä ei tarvinnut tyytyä yhteen annokseen kerrallaan. Todella koukuttavaa hupia.

Japanilaisillahan on ties minkälaisia hulluja kisoja, joista aikaisemmin JIM-kanavalla on nähty jo Takeshi's Castlea. Kahjot ninjat nimestään huolimatta on kuitenkin aika vakavaa viihdettä - esterata on oikeasti vaativa ja edetessään todella sadistista kamaa, eikä ole yhtään epätavallista, että neliosaisessa kisassa kaikki skabaajat putoavat jo kakkosvaiheessa.

Kuten Takeshi's Castlessa myöskään Kahjoissa ninjoissa voitto ei ole homman suola. On itse asiassa jännää miten näissä jutuissa länsimaissa on vahva "pakko leipoa voittaja"-perinne, jos ei muuten niin katsojien takia, mutta Japanissa ei niinkään. Se on piristävää, koska se asettaa todellisen jännitysfiiliksen myös kotikatsomoon. Ei enää jännäile triviaalia "kukahan näistä hulluista voittaa", vaan ylipäätänsä sitä, että voittaako kukaan, jolloin kotikatsomokannustus on tasapuolista ja pettymys jokaisen epäonnistumisen kohdalla suloisen karvas. Varsinkin jos epäonnistuminen tapahtuu aivan esteradan lopussa, kotisohvan uumenista kantautuva myötäelämisen mouru kuuluu varmaan naapuriin asti.

Lisää tällaista!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kriisipuuro