Du gamla du fria

Tulipahan sitten taas Tukholmassa käytyä. Pikakeikka jälleen kerran, vaikka viime syksynä manailinkin päivän lyhyyttä ja toivoin voivani seuraavalla kerralla olla yön, jotta ehtisi tehdäkin jotain. No tulipa kuitenkin sitten tällaisella lähes 15 vuoden viiveellä koeajettua Siljan "musiikkipaateista" se Symphony.

Plussaa: promenadi, avaruus, ei niin perinteinen laivojen kansirakenne (esim. verrattuna Vikingeihin ja Tallinkeihin), promenadihyttien vaatekaappi johon oikeasti sai mahdutettuakin asioita, ystävällinen palvelu, loistava penskojen leikkihuone.

Miinusta: hyvä ruoka mutta kurja valikoima.

Valikoiman kurjuudella tarkoitan lähinnä sitä, että kaiken maailma ylikalliita teemaravintoloita kyllä on buffetin lisäksi yllin kyllin, mutta Vikingiin tottunut matkailija jäi kaipaamaan lounaskahvilaa, josta saa kolmioleivän lisäksi myös sen arkisen lämpimän safkan tyyliin lihapullat. Kahvila kyllä oli, mutta se oli ihan puhtaasti kylmätavaraa. Ja sanalla sanoen, siinä vasta ankea kahvila olikin: kaksi erilaista leivosta/kakkupalaa ja pari erilaista pullaa tai viineriä. Eikä ilmeisesti kolmioleipien tilaaja ole tiennyt, että maailmassa on muitakin sortteja kuin tonnikala. Ei tässä nyt mitään Fazerin konditoriaa kaivata, mutta siis kermakakkua, mustikkapiirakkaa, korvapuusteja ja känttyä viineriä? Sinänsä hupaisaa, että laivan muut paikat ovat suhteellisen tasokkaita, mutta kahvila häviää Myllypuron shellille.

Joku saattaa ehkä kyseenalaistaa lounaskahvilavalitukseni köyhän länkytyksenä, mutta ei kyse ole aivan siitäkään. Buffetissa syöminen vaatii kunnon nälän ja hienostelupaikat ovat pidemmän päälle turhankin fiinejä. Ensimmäinen ristelyilta menee helposti herkuttelussa pitkän kaavan mukaan, mutta jälkimmäisenä iltana on kaupungissa porsastelun jälkeen vatsanpohjassa kyllä reikä patonkia isommalle ruualle, mutta kuitenkin siansorkkia arkisemmalle annokselle. Sellaista ei lapsiperhe Siljan paatilla yhdestä paikasta oikein saanut, vaan olisi pitänyt jakautua useaan eri puljuun sen mukaan mitä kukakin jaksaa. Eikä kunnon jälkiruokaa saanut siis edes kahvilasta.

Mitä Tukholmaan itseensä tulee, niin siellä se armas synnyinkaupukini taas möllötti as usual. Kylmänä ja lumisateisena tällä kertaa. Säästä ei tosin juuri mitään nähty, sillä vietettiin Tekniikan museossa koko päivä. Hieno paikka, pakko sanoa. Pysyvissä perusnäyttelyissä oli niin ilmailun, avaruusmatkailun, maakulkuneuvojen kuin voimaloiden historiaa varsin kattavasti. Ja kaivostointa ja metallin käyttö ja ja ja ja.... Ajan jo käydessä vähiin löysimme vielä ylemistä kerroksista viestinnän historiakattauksen puhelimista televisioihin ja tietokoneiden aikakauteen. Kepeästi siellä olisi viettänyt parikin päivää. Jalat olivat tosin yhden päivän jälkeen jo aivan maksat.

Ja hyvä että tuo peruskama oli niin hienoa, sillä päälimmäisin houkutin, ruotsalainen pelaamisen historiikki oli aivan hanurista, ja ilman museon yleistä erinomaisuutta visiitti olisi ollut pettymys. Ruotsalaisuutta pelinäyttelyssä ei ollut oikeastaan lainkaan, historiikkia yhtä vähän. Pikemminkin Guitar Heron, Wiin ja shootereiden mainostusta kankealla tekosyyllä. Seassa pari vanhaa NES:iä ja Commodore-tuotetta. Blaah.

Mutta kyllä nämä Tukholman täsmäkäynnit saisivat nyt luvan riittää. Jo pelkkä pikapiipahdus keskustassa Burger Kingissä (piru, Starbucks ja Burger King Suomeen!!!!!!!!) herätti sisäisen marinan siitä, että kyllä siellä nyt mielellään pitkästä aikaa päivän jo pelkästään dallailisi ympäriinsä sen lisäksi, että oikeasti käy jossain. Kun saavuimme bussilla takaisin museolta Sergelin torin kupeeseen ja suuntasimme kohti T-centralenia, jalat olisivat mielellään väsyneisyydestään huolimatta kantaneet minua Drottninggatania pitkin palloilemaan.

Eli seuraavan kerran kun alan täällä mietiskellä jotain risteilyä, niin viitsisittekö läväyttää verbaalisella kämmenellä takaraivooni ja muistuttaa, että yö maissa on pakko, muu on tuhluuta.