On vapaus kuin paholainen

Mielenkiintoinen huomio ekaluokkalaisen koulutien alusta:

Viime viikolla oli havaittavissa huomattavaa koulunaloitusahdistusta, joka tuntui tänään lähes poispyyhityltä. Mahdollinen syy on se, että ensimmäisellä viikolla pienillä koululaisilla ei ollut suoranaisesti ennalta tiedossa olevaa struktuuria koulupäivissään kellonaikoja lukuunottamatta. Vasta tänään saivat lukujärjestyksen ja aapisen lisäksi muitakin kirjoja. Yhtäkkiä poika osoitti innostusta ja selaili tyytyväisenä matikankirjaansa.

Näin aikuisenakin tuntuu jotenkin mukavammalta, että on jokin käsitys siitä mistä lapsen koulupäivät koostuvat. Viime viikko tuntui omituiselta limbossa lillumiselta, kun ei ollut mitään tietoa seuraavasta päivästä, eikä lapsikaan oikein osannut sanoa koulupäivän rakenteesta jälkeenpäin yhtään mitään. Ainoa konkreettinen päivittäinen asia oli tieto siitä, mitä ruokaa oli ollut ja oliko se hyvää. Myös ensimmäistä kertaa ekaa luokkaa ohjaavan opettajan ulosanti vanhempainillassa oli sen verran rönsyilevä ja sekava, ettei aikuinen tullut juuri hullua hurskaammaksi.

En nyt sitten tiedä onko tällainen "pehmeä aloitus" välttämättä hyvä asia. Ainakaan pinnan alla kytevät pelot useista uusista, aikuisen korvaan yllättävistäkin asioista eivät välttämättä struktuurin puutteesta parane. Koulupäivästä on vaikea keskustella lapsen kanssa, kun ei ole mitään mihin voisi tarttua.

Noh, kyllä se tästä, varsinkin kun aloitusluokan koko on suhteellisen siedettävä, 20. Onhan se toki paljon, kun vertaan omaan koulualoitukseeni: yhdistetyllä ekalla ja tokalla luokalla oppilaita oli yhteensä noin tusina. Ja tämä siis pääkaupunkiseudulla. Pitkälle on tultu niistä ajoista.

Ekan luokan aloituksesta ei näemmä ihan turhaan sanota, että se on shokki myös lapsen vanhemmille, ei pelkästään lapselle.