Kriisilandia kuusi vuotta sitten

Siitä on tänään kuusi vuotta, kun astelin harvinaisesti hamoseen
pukeutuneena ja korkkarit jalassa Bulervardia pitkin Helsingin
maistraattiin Miehen kanssa. Minulla oli vatsa hiljaksiin jo pystyssä,
viides kuukausi raskautta menossa, ja tietenkin turvonneet jalat
pursuilivat kivuliaasti korkkareiden laitojen yli.



Mutta hienosti ja herraskaisesti astelimme, tai ainakin Mies asteli ja
minä vaapuin, avioliiton satamaan. Koska tiesimme, että sietäisimme
toisiamme myös ilman maistraattivirkailijan siunausta, toimenpide oli
lähinnä järkisyiden (ja hassujen tekojen tarpeen) ajama (lapsi ja
juridinen turva, ju nou). Ja siksi emme kertoneet kenellekään.



Tai ainakaan melkein kenellekään.



Päivää ennen maistraattiin astelua Mies haki sormukset kaiverruksesta
ja törmäsi puodin ulkopuolella isäänsä. Koska Kymen suunnalla asuva
herra ei kovin usein Helsingissä käy, oli tapaus tietysti jo sinänsä
yllättävä. Appiukkoni vitsinheitto "ai kihlatko ostit" sekoitti
Mies-paran pasmat lopullisesti, ja ennen kuin huomasikaan, suusta oli
valunut sanat "ei kun vihkisormukset".



Puoli tuntia myöhemmin asioista tiesi varmasti jo koko Miehen puoleinen
suku. Appiukkoni on nimittäin sille päälle sattuessaan erittäin
lahjakas ja tehokas juorukello.



Koskaan ei ole kukaan kehdannut ihaan suoraan sanoa, että olimme
sikamaisia luopioita, kun emme järjestäneet häitä. Epäilen kuitenkin,
että anoppini ei ihan tykännyt.



Itse olen tyytyväinen. Vihkiseremonian jälkeen äitini tarjosi
häälounaan itisläisessä lounaskuppilassa ja lahjoitti vävylleen
myötäjäisiksi lauman karjaa - laatikollisen lehmä-jääkaappimagneetteja.
Eiköhän siinä ollut ihan riittävästi perinnettä. :-)