Kesäyö

Mikään ei ole kauniimpi kuin Suomen kesä, sanotaan. Mutta itse asiassa, tarkemmin ottaen, mikään ei ole kauniimpi kuin suomalainen keskikesän yö. Viime yönä kolmen maissa ajoin kotiin vierailulla olleen ystävän. Kehä ykkönen oli käytännössä tyhjä, oli puolivaloisaa ja puiden yllä hehkui oranssinpinkki kajo. Autostereo soi hiljaa ja rupattelimme niitä näitä. Siinä oli jotain harrasta, jota ei oikein kykene edes sanoin kuvaamaan. Juuri sellaiset hetket jäävät pääkoppaan muhimaan, ja ne pulpahtelevat esiin kesken pimeintä talvea tai ikävää. Viikon päästä ystävä lähtee takaisin kotiinsa toiselle puolelle maapalloa. Jos en näe häntä enää ennen sitä, niin se oli ainakin hyvä hetki, vaikka älyt eivät leiskahdelleet eikä maailma parantunut kohinalla. Kuitenkin se vahvisti jälleen päätöstä siitä, että reissurahat on vuoden sisällä saatava kasaan.