Pizzaa, kahvia ja ripaus kalsareita

Jotenkin tosi pitsapäiväfiilis. Oishan täällä näitä paikkoja, mutta
työpaikkapitsailuun on jo vuosien ajalta iskostunut tarve nimenomaan
Koti-Pizzan (Kotipizzan) lättyihin. Vielä on ottamatta selvää, missä on
lähin mesta.


Tosin, vaikka lähellä olisikin, niin ei se ole enää sama asia.
Pitsaperinne muodostui jo vuosia sitten deadline-päivän pitsahetkeksi.
Sitten tapahtui paljon asioita ja muutoksia, ja perinteen suurimmat
kannattajat siirtyivät toisaalle töihin. Mutta koska he eivät menneet
kauas, perinnettä jatkettiin hieman vapaamuotoisemmin ja päivään
sitomatta.

Mutta nyt he ovat kaukana (vai minä?), eikä
käntyn hakeminen ja jäystäminen yksin tai "väärässä seurassa" enää
tuntuisi oikealta. Ehkä jätän ottamatta selvää lähimmän Koti-Pizzan
(Kotipizzan) sijainnista. En minä sitä lättyä kaipaa, vaan sitä seuraa
ja itse proseduuria. Tapojen orjuutta tämäkin.

Samanlaista
tapojen orjuutta, ja oikein ristiriitaista sellaista on kahvimukin
kohteluni. Kotona en vakiomukiani kovin usein tule pesseeksi, hyvä jos
välillä muistan edes huuhtaista. Ilmankos mulla on hyvä vastustuskyky
taudeille.

Mutta töissä. Töissä tulee aamulla todella inha
ja "iik saan pöpöjä"-fiilari, jos kahvimukini on pesemättömänä
unohtunut yöksi lojumaan työpöydälle. Hyi hyi hyi, joku duunikaveri on
varmaan käynyt vielä aivastamassakin siihen.

Toisaalta yhtä
inhottavaa on, jos joku muu kuin minä on käynyt pesemässä kahvimukini.
Siis vaikka se on puhdas, niin on inhottavaa, että sitä en pessyt minä
(vaikka sen olisi pessyt astianpesukone eikä vieras ihminen). Iltaisin
käyvällä siivoojalla on toisinaan tapana kerätä muutkin kuin yleiset
ofiisimukit työläisten pöydiltä ja nakkaista ne koneeseen, ja olen
joutunut sanomaan, että mun omaan mukiin ei saa koskea, koska en anna
ventovieraiden myöskään pestä kalsareitani.

Ja silti, minulla
ei ole mitään ongelmaa juoda niistä yleiseen käyttöön tarkoitetuista
mukeista, vaikka ne olisi pessyt joku vieras (tai kone).