lauantai 29. huhtikuuta 2006

Kesä on avattu



Mamma
piti kyyditä tänään Tampereelle. Mieluisa tehtävä, sillä pääsihän siinä
samalla Tampereelle (heti kun haen/saan Aamulehdestä töitä, muutan
Manseen, tää on päätetty).

En käynyt Plevnassa tarkistamassa onko Antti (Antti! Antti! Antti!) paikalla, sillä koska Särkänniemi oli ensimmäistä päivää auki (eli perhe tuli myös mukaan), suunta kohti neulaa oli selviö.


Voittajan valinta! Kaunis sää, muutamaa laitetta lukuunottamatta kaikki
toimi, ja - ennen kaikkea - harva oli tajunnut että Särkänniemi oli
auki. Lähiparkkiksesta sai valita paikan suuresta valikoimasta tyhjiä
paikkoja, eikä itse puistossa ollut minkäänlaista tungosta. Eihän se
nyt tietenkään ihan autio ollut, mutta mihinkään ei tarvinnut jonottaa
- ei laitteisiin, ei ruokapalveluihin, ei vessaan.




Aikaisempina vuosina olen aina vieraillut Särkänniemessä kuumimpaan
sesonkiaikaan, ja esimerkiksi Tornadoon on tietysti ollut tunninkin
jono. Nyt senkus vain käveli kyytiin. Ei odottelua. Vanhalle
huvipuistofriikille silkka taivas.


Tietysti ensimmäisenä päivänä oli vielä asioita vähän kesken tai
sisäänajossa. Lasten eläintarha oli kiinni (ilmeisesti siellä on vielä
poikiminen vaiheessa tms?), kuten myös vanha luotettava Jet Star, ja
Kantti x Kantti kapinoi. Delfiinit olivat rempassa, tosin taitavat olla
sitä vielä vähän aikaa. Palvelukin oli joiltain osin haparoivaa, mutta
syykin oli selvä - moni oli selvästikin ihan ensimmäistä päiväänsä
Särkänniemessä duunissa, joten rutiinien puute ei ole mikään rikos.
Ystävällisyyttä ja palveluhalukkuutta kuitenkin piisasi.

En
kyllä ole vielä ikävää manselaista koskaan tavannut, joten iloisuushan
on ihan selviö. Pakkohan kamaliakin manselaisia on olla, mutta ne
ilmeisesti kärrätään johonkin Nokian taakse aina kun tulen Tampereella
käymään.

Uutuuksiakin oli, kuten Take Off,
pystyyn nouseva pyörivä kiekko, jolle sijoitetut istuinryppäät myös
pyörivät vinhasti. Se ei kuitenkaan, nimestään huolimatta, nostattanut
lentoon. Ensimmäisen kiepsahduksen jälkeen tunsi kyllä g-voimien
paineen ja kaksoileuan lepatuksen, mutta siinä kaikki - ei sitä mukavaa
vihlaisua vatsanpohjassa tai vauhdin hurmaa. Muutama sesonki sitten
samalla paikalla seissyt Frisbee oli parempi, vaikka liikeradaltaan kovin samankaltainen Delfinaarion takaa löytyvän Half Pipen kanssa (mikä lienee ehkä ainakin osasyy sille, että Frisbee sai lähteä).

Tornado
oli saanut muutaman kymmenen metriä lisää pituutta, koska siihen oli
lisätty uusi tunneli. Tornado ei petä koskaan, ei nytkään, ja lisäpätkä
toi kokemukseen muutaman kalliin sekunnin lisää puhdasta mielihyvää.
Tornadon paras puoli on sen mainostettu liikkeen pehmeys, jolloin
vauhdin hurma pääsee oikeuksiinsa. Suomen paras vuoristorata aivan
ehdottomasti.Tornadoon kannattaa jonottaa se tunti.

Koska Tornado on niin upea, läheisyydessä kököttävän Trombin,
viime vuoden uutuuden, surkeus vain korostuu. Ajatus on kyllä kiva, eli
matkustetaan mahallaan, jolloin lentämisen tunne ja vauhdin hurma
korostuisivat. Valitettavasti rotisko ratana on niin onnettoman pieni,
että meno on töksähtelevää, eikä lentofiiliksestä ole tietoakaan.
Zamperlan Volare raiskaa koko idean yhdistämällä wild mouse
-rytyytyksen vatsalla makoiluun. Halpa ratkaisu pienille ja köyhille
puistoille, mutta ei mukava. Toivon todella, että koko hökötys
romutetaan ja tilalle tulisi jotain palkitsevampaa - vaikka vielä lisää
pituutta Tornadoon! :-) Ttai miksi eivät hankkineet kunnollista, oikeaa
wild mouse -rataa vaikkapa pyörivillä vaunuilla?)

.

Se mitä kaipaan Trombin kaltaiselta asetelmalta on itse asiassa osapuilleen brittien Alton Towersissa sijaitseva Air. Valitettavasti suomalaisilla huvipuistoilla ei oikein taida olla tilaa (tai varsinkaan rahaa) moisille.

Vielä pari päivää talvilomaa jäljellä. Aika hyvin on plussan puolella tämän päivän ansiosta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kriisipuuro