Oma koira kusi

Aina pitää olla vähän rahaa taskussa. Jos ei muuten niin siksi, ettei koirat kuse kintuille. Äiteen vanha neuvo on hyvä, tai olisi, jos sitä tulisi edes joskus noudatettua.

Sen jälkeen, kun Visa Electron keksittiin, olen harhautunut pahasti muovirahan käyttäjäksi. Vielä pelkkään pankkikorttiaikaan käytin aina kahisevaa, koska pelkäsin ylittäväni tilini (raha-asiat, jotain syötävääkö?).

Muoviraha on kiva, varsinkin päivää ennen palkkapäivää, kun tilillä on jäljellä juuri sen 2 senttiä alle 20 euroa.

Noh. Tänään sitten kävi se päivä, että kustannuspaikan alakerran Alepassa olen hirveissä nikoissani ostamassa tupakkaa ja lounasta, ja kassalla paljastuu karmaiseva totuus tekniikan epäluotettavuudesta. Edellisen asiakkaan asioinnin aikana kummaltakin kassalta katoaa pankkiyhteydet. Muutama asiakas juoksee pikaisesti ulko-oven pielessä olevalle ottomaatille - sekään ei toimi.

Ellei taakseni olisi osunut työkaveri, jolla oli Aitoa Rahaa päällään, olisin jäänyt ilman lounasta - ja ilman sitä tupakkaa, eli olisin tunnin sisällä todennäköisesti Tappanut Kaikki ™ © ® 

Nih. Oisko kannattanut pitää sitä cashia päällä, oisko? Teen uudenvuodenlupauksen, jota en kuitenkaan pidä: joka palkkapäivä piilotan lompakkoon kakskymppisen, jota en käytä kuin äärimmäisessä hädässä tai viimeisenä päivänä ennen tilipäivää, jotka toki yleensä osuvat yksiin.

On muuten koira kerran oikeastikin kussut kintuille. Sitä suuremmalla syyllä siis.