maanantai 6. huhtikuuta 2009

Suurtehokanala


Mikroblogialustat sun muut sosiaaliset yhteisöt tekevät todella hallaa blogaamiselle. Niistä on tullut varsinkin varaventtiili kaikelle pienelle nitkutukselle. Qaikun #vituttaa-kanava antaa suurta mielihyvää. Varsinkin jos muita vituttaa enemmän kuin itseä.


Ja toisaalta, ei sitten oikein tule sanottua täällä mitään, kun purkaan kaiken - usein ihan asiajututkin - 140 merkkiin jonnekin muualle. Facebook on tietysti myös toinen mörkö, joka yrittää vallata mielen kommunikointitarpeet.


Toisaalta maailma on täynnä tyhjänpäiväistä hölinää. Ehkäpä tänne päätyy sitten se, joka todella on jäänyt siivilään. Tosin ehkä viime aikoina eniten sanomisen tarvetta ovat tuottaneet lähinnä ikävät asiat.


En sitten tiedä mitä järkeä siinäkään on, että puran täällä mietteitä siitä, missä kohtaa maailmassa milloinkin on virhe. Kuten vaikkapa kuinka edelleen, kuukausien totutteluyritysten jälkeenkin, häiritsee suunnattomasti, että jengi juoksentelee selän takana. Eivätkä viitsi edes olla hölisemättä kovaan ääneen siihen kännykkäänsä tai toisillee veivatessaan edes takaisin niin että tukka hulmuaa imussa vielä minuuttienkin päästä.


En ylipäätänsä ymmärrä, miten vaikeaa ihmisillä on ymmärtää, että vaikka väyliä pitää olla paloturvallisuuden takia, se ei tarkoita sitä että kaikista kapeikoista änkeminen olisi joku yleinen perusoikeus - varsinkin jos se tarkoittaa ihmisten työpisteiden LÄPI vaeltelua. Eikä se saisi oikeuttaa naaman norsunvitulle vetämistä tai huutosirkusta, jos asiaan yrittää puuttua. Tai niitä katseita ja murahtelua, jos ihminen OMALLA työpisteellään kaivelee esimerkiksi kaappejaan ja tukkii näiden luojan valittujen anneksoiman osan OMASTA työpisteestään. 


Koko maisemakonttorimalli on nipistänyt yksityisyyden minimiin, ja se tuntuu tekevän ihmisistä toisilleen susia vielä enemmän kuin ennen. Silloin, kun oli vielä työhuoneet tai vain muutaman ihmisen pikkuyksikköhuoneet, tuntui kansalla olevan vielä jotain tapoja. Toisen huoneeseen mennessä tiedosti menevänsä toisen huoneeseen ja käyttäytyi siis myös sen mukaisesti. Tietenkin häirikköjä on aina ollut, mutta heidän edestään pystyi pahimmassa tapauksessa sentään vetämään oven kiinni.Mutta nyt kun huoneita ole, ihmiset pyrkivät ottamaan itselleen väkisin ja härskisti kaiken sen tilan minkä voivat hamuta - eikä epärehellisiäkään keinoja jätetä käyttämättä.


Uusin trendi on se, että ihmisillä ei ole välttämättä enää edes sermejä työpisteidensä välissä. Tuijottelemme toistemme pärstiä ja niskoja halusimme sitä tai emme. Säälittävät pikkupomot alkavat kyykytellä jo muidenkin alaisia, kun eivät sermit erota enää edes osastoja toisistaan. Oman ja muiden välinen raja hämärtyy niin fyysisesti kuin metatasolla. Kukot alkavat nahistella keskenään suurtehokanalahallin kuninkuudesta.


Kuinkahan paljon kaikki työpaikkakiusaaminen ja seksuaalinen häirintä ovat lisääntyneet sen myötä, että ihmisiltä on viety kaikki rauha ja yksityisyys pois? Kuinkahan paljon "ylityöt" lisääntyvät, kun ihmiset eivät kykene kunnolla keskittymään töihinsä ennen kuin valtaosa ympäristön kanatarhasta on lehahtanut kotiinsa orrelle ja yleinen trafiikki laantuu?


Noin, tulipahan sekin taas puuskahdettua. Ja eipähän tarvitse itsetärkeiden pyyhältäjien pyyhältelyä viikkoon aistia, sillä ensi tiistaihin kestävä luvalla ja kovalla työllä hankittu vapaa alkaa toden teolla nyt.


Lähden taas Tukholmaan, levätköön sielu. Mikähän siinä, että "ilmainen" risteily muuttuu jo aina varaamisvaiheessa vähintään satasen kustannukseksi... :-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kriisipuuro