Olen toki ruotsinkielinen, mutta koska olen sitä aitoa kansankodin bättre folkia (ehe, ehe) enkä edes saa äänestää, olen pyrkinyt pysyttelemään erossa natiivien ja hurrien keskinäisistä kärhämistä sun muista kovaäänisistä välienselvittelyistä.
Mutta sitten joskus ihan harvoin pistää vihaksi. Oikein kunnolla. Kaipa kun joku tökkää neulalla omaan perseeseen - tai ainakin vilunsietokykyyn.
Ala-asteeni oli uhattu lakkauttaa, mutta vanhempien kova protestointi oli kääntänyt päättäjien pään. Jee, kivaa, hyvä mieli, minulla on siitä mestasta paljon hyviä muistoja. Vaikka paska paikka olikin - mutta se oli opettajien eikä koulun vika.
Yleensä uutisten lukeminen pitäisi jättää siihen uutisen lukemiseen, eikä edes vahingossa tulisi luoda katsetta kommenttilaatikkoon. Valitettavasti olen ääliö.
Vantaalla lähes jokaisella pahaisella keskittymällä on oma suomenkielinen koulunsa - vähintäänkin ala-aste, korttelikoulu, joku. Mutta ai hellanduudelis kun me ruotsinkieliset ollaan taas erityiskohdeltuja, kun meillä on peräti neljä perskoulua Vantaalla. Onhan se nyt perkele ihan törkeää erityiskohtelua, kun ruotsinkielinen lapsi saa onnen ja privileegion seistä tuiskussa ja tuulessa bussipysäkillä tuntia ennen koulun alkua siinä missä suomenkieliset ikätoverinsa, nuo syrjityt parka raukat, lähtevät kipittämään opinahjoonsa suunnilleen kun koulun kello soi.
Niin minä sitten syrjin lastanikin, kun panin sen mieluummin kouluun, joka on edes samassa kaupunginosassa kuin oma koti ja riistin siltä sekä kielen että kolmen vartin koulumatkat suuntaansa. Aikuisena varmaan vihaa minua siitä hyvästä lopun elämänsä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti