Aaaaarrrrrrrghhhhhhhh!

Eihän tässä just ollutkaan kuin neljä vapaapäivää ja kaikki maailman aika pelata GH:ta.

Joo, on mulla kaikki muutkin konsolit, ei maailmasta pelattava lopu. Mutta kun uudet GH:t mulla on vain boksille.

Viisunärkästys

Euroviisujen ensimmäisen semifinaalin on päivää vaille 2 viikkoa aikaa. Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä olemme siis jo kovaa vauhtia odottamassa lauantaita - tai helvetin pettyneitä. Yleensä MM-lätkän finaali osuu samoille kulmille, mutta tällä kertaa olemme lätkäasiassa saaneet rauhassa olla pettyneitä jo koko edeltävän viikonlopun.

Mitä tämän vuoden viisuihin nyt tulee, niin Qaikun puolella yritin herättää viisukanavalla keskustelua suosikeista. Koska makuasioista on aina kiva kiistellä. Kun yritin saada omaa Top-femmaa aikaan, niin se olikin itse asiassa aika vaikeaa. Ei taso kai sinänsä ole kovin paljon huonompi kuin aikaisempinakaan vuosina, mutta minua on jo vuosia ja etenkin nyt tänä vuonna ruvennut ottamaan päähän se, että eivät ole enää perinteiset euroviisut, jossa maat kilpailevat keskenään musiikillisesta "paremmuudesta". Viisubiisejä kun teetetään surutta ihan kenellä vain. Vuosittain eurooppalaiset viisumaakarit lähettelevät tuotoksiaan useiden eri maiden karsintoihin. Mitä ihmeen kansallista väriä siinä enää on, kun ruotsalaiset tekevät biisejä Azerbaidzanille, Ronan Keating on vääntänyt Tanskan viisun ja niin edelleen... Oliko se nyt viime vai toissa vuonna kun Maki Kolehmainen tyrkytti tuotoksiaan Venäjälle.

Nykyään tuntuu olevan täysin normaalia, että maan x biisin on säveltänyt tyyppi maasta y ja sen esittää tyyppi maasta z. Onpahan kansallista.

No, voisi sitten ajatella, että ovathan sentään maan asukkaat valinneet kokoelmasta biisejä sen, joka kuvastaa eniten heidän kansallisen sävelkorvansa nykytilaa. Mutta kun ei se mene ihan niinkään. Ei kaikissa maissa järjestetä mitään kansallisia karsintoja. Muun muassa Azebaidzan, Bosnia-Hertsegovina ja Saksa valitsivat tänä vuonna biisin täysin sisäisesti, eikä siihen ollut kansalla mitään sanomista.

Edellä sanotulla haluan nyt pohjustaa muun muassa sitä, että pitäkää te kaikki nyt ihan kaaaauheasti Norjan omasta anttituiskusöpöliinistä (joka ei osaa laulaa, ja jonka sävellyskin on itse asiassa todella nopeasti loppuun kuluvan simppeli), mutta en nyt oikeasti vain kykene sulattamaan sitä, että valkovenäläinen poika soittaa slaavilaista musiikkia Norjan laskuun. Kyllähän se yrittää olla vuonoihin soveltuvan ilmava, mutta juuret paistavat niin läpi, että koko tuotos maistuu vain puhtaan laskelmoidulta. Onhan se söpö. On. Ja iloinen. Mutta kun ei.

Oma Top5:

1. Bosnia-Hertsegovina
2. Viro
3. Ruotsi
4. Kreikka
5. Latvia

Sijat 1 ja 2 muodostuivat helposti, loppu piti raapia väkisin kasaan. Ruotsi on mukana, koska ensinnäkin vedän kotiin päin ihan saatanasti ja toisekseen Malenan ääni tekee täysin yhdentekevästä rallatuksesta suht kivan. Kreikka tarttui väkisin päähän eikä lähde kulumallakaan pois. Ja lisäksi Sakis on kiva poika. Latvia on täysin toiselta planeetalta, tämän vuoden Sebastian Tellier vaikka genre onkin ihan eri. Tässä tapauksessa se riittää.

Suomi on 12:s.

Voihan Visva

Ärsyttää, pitääkö tässä alkaa etsiä pöytäkonetta XP:llä.

Viimeisen puolen vuoden sisällä loistavasti toiminut läppärini on alkanut nykiä flash-sisällön kanssa. Vain ja ainoastaan flash-sisällön kanssa. Tähän on syypäänä joku flash-päivitys, Vista-päivitys tai kummatkin yhdessä. Mitkään toimenpiteet eivät auta. Ajurit on päivitetty, kaikki Visvan typeryydet kuten Superfetch ja indeksointi käännetty pois päältä... On kokeiltu flashipluginia ilman laitteistokiihdytystä ja kiihdytyksen kanssa. Ongelma vain jatkuu, eikä ole väliä onko alla IE, Firefox tai Safari.

Ei, ettäkö olisin mitenkään YouTubesta riippuvainen, mutta flashin pykiminen vaikuttaa tietenkin myös nettisivuihin, jotka ovat toteuttaneet toimintojaan flashilla. Puhumattakaan flash-peleistä. Siinäpä sitten pelaan jotain räiskispumia, kun kaikki hyytyy ja muuttuu diaesitykseksi.

Ongelma tuntuu olevan todella yleinen, mutta mistään ei löydy kunnon vastauksia. Adobe tai Microsoft eivät tunnusta, että olisi mitään ongelmaa. Jos jollakulla on hyvää arvausta mistä voisi olla kyse kaiken ilmeisen jälkeen, niin otan ilolla vastaan.

Vaivan ilmeneminen on siitä jännä, että nykiminen ei ala heti vaan viiveellä. Joku minuutin YouTube-pätkä saattaa pyörähtää ihan kiltisti. Mutta heti jos pätkä on hieman pitempi, kaksi-kolme minuuttia, ongelmia alkaa ilmetä. Kuva muuttuu diaesitykseksi, ääni toimii. Sitä jatkuu kymmenisen sekuntia, ja sitten joko hyytyy aivan täysin - tai jatkaa kuin mitään ongelmia ei olisi koskaan ollutkaan, mutta alkaa taas minuutin sisään hyydähdellä uudestaan. Hyydähtelyn aikana prossutaakka ei suinkaan ole tapissa, niin kuin voisi luulla, vaan pysyttelee siinä 50-70 prosentissa. Eli kyse ei ole siitäkään, että kone olisi mopo.

Eikä todellakaan ole muutenkaan kyse siitä, että flashi olisi yliraskas, vaikka onkin raskas. Vanha yksitytiminen, mopo ja pienimuistinen, nelivuotias pöytäkoneeni pyörittää flashia kuin vettä vain, myös HD-sisältöä. Läppäri on vähintään kaksi-kolme kertaa niin tehokas kuin tuo pöytävehje, mutta ei kykene siis samaan kuin mopo.

Mutta pöytäkoneessapa ei olekaan Visvaa, vaan XP. Xittu.

No, onneksi on koneista iloakin. Miten lapsekkaan onnellinen sitä voikaan olla, kun astianpesukone esittelee minulle hohtavan puhtaan valikoiman pyrex-vuokia, joita en ole saanut vuosikausiin nysvättyä kunnolla puhtaiksi käsin. Ihihiihiii!

Proud Tina

Olin eilen Tina Turnerin konsertissa. En ole koskaan ollut mikään fani, ja silti tämä oli jo toinen rouvan konsertti, jossa on tullut käytyä. Ensimmäinen kerta oli stadikalla joskus 10-15 vuotta sitten.

Oli Turner siis hengissä ja kyllä tosi vedossa muutamaa kuukautta vajaa seitsemänkymppiseksi. Läppää lensi, kuningattaren presenssi oli selkeä. Kaikki ZombieWikistä imemäni selviytymisohjeet osoittautuivat siis hätävarjelun liioitteluksi.

Mietiskelin siinä shöytä seuratessani, että miksi vielä seitsenkymppinen täti haluaa lähteä kahden mantereen kiertueelle. Pikkurahasta ei rouvalla kai pitäisi olla puutetta.

Sitten tuli voimakas tunne siitä, että parin vuoden sisällä täti on vainaa.

Elämän totuuksia

Kun lapsi päättää lopulta kysellä sukupuoliasioista, hän tekee sen kovalla äänellä julkisessa kulkuvälineessä.

Teitä on varoitettu.

Talikko kourassa

Toisinaan, kun synkkinä päivinä päivittelen täälläkin sitä, miten ihmiset ovat lampaita ja antavat poliitikoiden tehdä selkänsä takana kaiken maailman lexnokioita ja lexkarpeloita samalla kun joku Vanhanen tanssii kuusysiä pitopöydällä paskaiset lantsarit jalassa... ja kun päädyn siihen, että olen itsekin lammas...

Se johtuu kai siitä, että en usko mihinkään mielenosoituksiin. Varsinkaan täällä Suomessa, jossa paljonpa joku parisataapäinen lauma rääkymässä eduskuntatalon rappusilla oikeasti niitä ketkuja siellä bunkkerissa häiritsee.

Onko mikään mikä saisi minut barrikaadeille? Mietin sitä usein. Varsinkin, koska en usko mihinkään impotenttiin sloganeiden heittoon. Päädyn joka kerran siihen, että minut saa barrikaadeille sillä hetkellä, kun tarkoitus on heilutella myös kättä pitempää. Talikkoa, tiiliskiveä, haulikkoa.

Koska kun saan perseeni penkistä, olen yleensä verenhimoisen vihainen.

Esimerkiksi tällaisen takia saattaisin olla melkein valmis jopa lähtemään itse sotaan, ase - tai edes se talikko - kourassa (EU aikoo muuttaa internetin televisioksi).

Tuollaisen uhkakuvan toteutuessa esimerkiksi kaikki EU:n toimittajat ja kansalaisjournalistit voisivat saman tien kaivaa itselleen haudan ja asettua sen pohjalle valmiiksi makaamaan. Joten yhtä hyvin otan tappion vastaan talikko kourassa.

Koneita, osa 2

A-pesukone ja P-pesukone saapuivat tänä aamuna. Oli sovittu toimitusajaksi klo 9-12, ja kaksi reilusti eläkeiän ylittäneen näköistä äijää raijasivat ne rivakasti huusholliin kello 9.15.

Miksi remontti- ja huoltomiehet sekä pakettilähetit eivät ole koskaan niin täsmällisiä - tai osu edes johonkin haarukan läheisyyteen?

Töistä ei tule nyt mitään, kun haluan vain koko ajan kotiin leikkimään pesukoneilla. Niille pitää myös antaa nimet, mutta sukupuolikaan ei ole vielä selvillä.

Koneita koneita koneita!

Vihaan tiskaamista yli kaiken. Lopulta mittani täyttyi ja tein antiekoteon ja kävin ostamassa astianpesukoneen (Siemens). Koska liki yhdeksänvuotiaan pyykinpesukoneen rumpu on ilmeisesti kiero tai muuten kone on kakkana, ja sillä on pesty vaatteita viimeiset kolme kuukautta ilman linkousta, mukaan tarttui myös pieni päältä ladattava Whirlpool. Turva-altaineen koko lasku oli sellaiset 700 eukkoa ja vähän kuljetuskuluja päälle.

Olin etukäteen ehtinyt stressata vanhan pesukoneen poisvientiä, sillä erilaisilla liikkeillä tuntuu olevan mitä kiharaisimpia käytäntöjä pois kuljetuksessa, ja hintahaitari saattaa venyä yli viiteenkinkymmeneen euroon. Kaikkinensa kustannan poisviennistä kympin. Erittäin jees.

Enkä joutunut tinkimään kuin pesukoneen linkousmäärässä. Toisaalta jos haluaa pienen koneen, niin niiden linkousluokitukset ovat väkisinkin pienet. Sitä paitsi mitä ihmeen väliä onko se kosteusprosentti 50 vai 70? Märkä se on joka tapauksessa. Ja jos linkoamattomatkin pyykit kuivuvat sisätiloissa 12 tunnissa, niin se riittää. Uusi kone on viidelle kilolle pyykkiä, entinen kone kolmelle... Uusi kone on kuitenkin puolet pienempi kuin vanha. Jännää.

Oletan että tulen rakastumaan astianpesukoneeseen ja torjumaan kaikki eko-omatuntoilijat sillä että se on sentään AAA-luokan kone. Nih! Onpahan keittiö vihdoinkin siisti pitempiäkin aikoja kuin vuorokauden kerrallaan.

Keittiö on mielikuva-asiana mielenkiintoinen paikka. Muuttaessa uuteen asuntoon on yleensä huomattavasti helpompi olla, jos saa keittiön heti kättelyssä kuntoon. Siis vaikka olkkari ja makkarit pursuilisivat vielä muuttolaatikoita ja jätesäkkejä, niin reilassa oleva keittiö pelastaa kaiken. Sama se on normaalissa päivittäiselämässäkin. Vaikka muun kämppä on rempsallaan, niin siisti keittiö pitää mielenterveyden kohdillaan.

Ympyrä

Niin, taas on melkein viikko mennyt edellisestä päivityksestä. Syykin on selvä. En tosin hipelöi niinkään Twitteriä, vaan Qaikua. Saatanan informaatiotulva ja siihen koukuttuminen. Google Readerissa odottaa toinen informaatiotulva, liki tuhat lukematonta blogausta. Koen siitä huonoa omatuntoa. HUONOA OMATUNTOA. WTF?!

Kuva linkkautuu kiinnostavaan kirjoitukseen, ja toinen hyvä kirjoitus informaatiotulvasta myös tässä.

Sinänsä tämä kaikki ei ole minulle kovin outoa. Vietin nuoren aikuisuuteni usenetin uutisryhmissä. Kun blogaaminen alkoi nostaa päätään, pidin sitä introverttinä yksinpuheluna - älyllisenä pikkuhitleröintinä niille, joilla ei argumentaatiokyvyt tai omahyväisyys taivu kunnon kaksisuuntaisen keskustelun käymiseen.

Noh, eihän se tietenkään aivan niinkään. Kyllähän blogosfääristä löytyy oikeasti kourallinen niitäkin, joilla on sanottavaa ja jotka myös kestävät kommenttilaatikossaan käytävän argumentaation.

Blogeissa tosiaan kuitenkin pitää keksiä aihe itse. Mutta kun on muutaman vuoden kirjoittanut haircuttia tai länkyttänyt niistä samoista maailman epäkohdista kuin tuhannet muutkin blogaajat, alkaa laari tyhjentyä - varsinkin jos uppiniskaisesti (laiskuuttaan) kieltäytyy suoranaisen teemablogin pidosta. Viimeisen vuoden aikana on entistä enemmän käynyt niin, että blogaamiskynnys asioista on noussut ja noussut. Jos Big Brotheria ei olisi - eli syytä kirjoittaa päivittäin - en tiedä miten viimeiset pari vuotta olisivat muotoutuneet. Sanottakoon BB:stä mitä tahansa, niin ainakin se on ollut myös keppihevonen kirjoittaa myös muista asioista ja päässäni on herännyt sekä ajatuksia että tarvetta tuoda niitä julki. Mutta kun joulukuusta eteenpäin moottori taas puuttuu, laiskistun, ja unohdan sen vähänkin sanottavan jo ennen kuin olen päässyt koneen ääreen.

Vanhalle usenettiläiselle, irkkaajalle ja jo 80-luvulla kotimaisten sosiaalisten medioiden esiasteiden kanssa leikkineelle nämä Qaikut, Jaikut ja Twitterit ovatkin petollinen loukku. Ensinnäkin kaikkea ei tarvitse keksiä heti itse. Joku muu heittää kiinnostavan ajatuksen - ja keskustelu ja siitä heränneet omat ajatukset käydään siinä. Ei Qaikusta enää raahaudu mihinkään blogin puolelle kehittelemään asiaa lisää.

Ympyrä onkin tietyssä mielessä ainakin minun osaltani sulkeutunut. Koen palanneeni joiltain osin siihen, mistä 80-luvulla lähdin. Mikrobloggauksen ja sosiaalisen median kotini on tällä hetkellä Qaiku, jossa seuraan vajaan sadan ihmisen sanomisia, osa heistä jopa seuraavat minun sanomisiani. Se on siis pieni yhteisö, joka myös tapaa aktiivisesti toisiaan elävässä elämässä. Se tuo mieleeni VAXI:n, 1980-luvun puolivälissä Printti-kotibittinörttilehden tueksi lanseeratun monen käyttäjän järjestelmän, joka mahdollisti reaaliaikaisen chattailun sekä tarjoili keskusteluryhmäjärjestelmän, joka oli käyttäjätmukavuudessaan valovuosien päässä perus-bbs:iä edellä ja piti pintansa vielä internetin ja usenetin punkiessa hitaasti tietään opiskelijoiden keskuusteen 80-luvun lopussa. Printti kuoli jo 1987, mutta VAXI jäi itse asiassa henkiin yksityisessä omistuksessa ja kituutti hengissä toisella nimellä vielä 2000-luvulle asti.

Mutta se historiikista. Se mikä teki VAXIsta aivan erityisen oli se yhteisö, joka sen käyttäjäkunnasta rakentui. Todella aktiivisia päivittäiskäyttäjiä oli myös se noin sata henkeä, joka myös aktiivisesti tapaili toisiaan, ja voi rehellisesti sanoa että aikojen kuluessa ylläpitoporukatkin tunsivat kaikki aktiivit vähintään ulkonäöltä. VAXI:ssa elivät suhteellisen harmonisesta rinnakkain niin kova asia kuin täydellinen huuhaakin.

Minä olin silloin tuon kaiken alkaessa koulussa itseni alieniksi tunteva varhaisteini. Ilman sitä bittinörttien yhteisöä saattaisin olla jossain Jakomäessä asuva, 150-kiloinen lammasblondipermanenttinen pirinisti, jolla on tusina ongelmalasta, kaikki eri isien kanssa. Koska Qaikussa kaikuu (hih) jotain outoja muistoja ja säkeitä omasta nuoruudestani, ymmärtänette, että blogi saattaa päivittyä todella huonosti sillä aikaa kun läpikäyn tätä palavaa romanssiani mikroblogaamisen ja yhteisöpalvelumaailman kanssa.

Mitä tuohon alun kuvaan tulee, niin Twitter on ihan paska. Se on kans vain niille, jotka rakastaa omaa ääntään, mutta malttaa tehdä sen 140 merkin puitteissa. Keskustelua Twitterissä ei kykene järkevästi käymään.

Pääsiäisen sitäsuntätä

Kävin taas siellä Tukholmassa, ja pää on autuaan tyhjä.

Pieniä ihmetyksiä ja huomioita menneestä viikosta kuitenkin:

• Miksi laivoilla on usein oluiden osalta suhteellisen hyvin varustettu pubi, mutta ruokaravintoloista saa vain Lapparia ja Karjalaa?


• Millä logiikalla laivan aamiaisella on tai ei ole lihapullia? Illallisen seisovassa niitä kuitenkin on aina. Aamiaisella vain satunnaisesti. Niitä ällöjä prinssinnakkeja ja purjopiirasta on kuitenkin aina. Myös pekoniperunakroketteja on liian harvoin (toistaiseksi vain kerran viimeisen 10 reissun aikana).


• Miksi Silja Line tarjoilee suomalaisilla sivuillaan matkoja vain Helsingistä ja Turusta, sen sijaan että sisällyttäisi myös lähdöt Tukholmasta Riikaan ja Tallinnaan? Tallinkin Viron sivutkin kauppaavat myös lähtöjä Suomesta Ruotsiin ja Ruotsista Riikaan. Samassa systeemissähän ne kaikki ovat, kun kerran samat tunnaritkin toimivat kaikissa kolmessa sivustossa. Emmä muuten, mutta ois kiva suunnitella Itämeren kiertoristeilyä yhdessä ja samassa sivustossa eikä kahta eri saman firman sivustoa vaihdellen.


• Koska olen ns. achievement whore, ottaa pannuun verkkopelaamiseen sidotut achievementit. Kyllä niitä verkkopelejä pelataan achievementeista huolimatta (esimerkiksi kolmannes Call of Duty 4:n pelaajista, ei ole yksinpelikampanjaan koskaan edes koskenut), mutta me erakko-horatsut otamme pahasti itseemme, kun meitä yritetään väkisin sosiaalistaa. Puhumattakaan nyt sitten, jos alelaarista tarttuu joku pari vuotta vanha peli, jota ei kukaan muu enää pelaa, ainakaan verkossa. Tai jos kyseessä on peli, jota ehkä kavereiden kanssa pelaisikin (esim. GH:WT), mutta koska kyseessä on multiplatformeri, niin tietenkin kaverit ovat hankkineet sen toiselle alustalle, eikä yhdessä pelaaminen onnistu.


• Pääsiäisen lammasperinne takaa pyhien alla kaupassa paremmat possuapajat kuin normaalisti, kun au naturel -possupaisteja ei ostetakaan loppuun heti kättelyssä.


• Mozart-kuulat loppuvat aina kesken.


• Enpä uskonut löytäväni uutta kuunneltavaa Burger Kingistä.

Suurtehokanala

Mikroblogialustat sun muut sosiaaliset yhteisöt tekevät todella hallaa blogaamiselle. Niistä on tullut varsinkin varaventtiili kaikelle pienelle nitkutukselle. Qaikun #vituttaa-kanava antaa suurta mielihyvää. Varsinkin jos muita vituttaa enemmän kuin itseä.

Ja toisaalta, ei sitten oikein tule sanottua täällä mitään, kun purkaan kaiken - usein ihan asiajututkin - 140 merkkiin jonnekin muualle. Facebook on tietysti myös toinen mörkö, joka yrittää vallata mielen kommunikointitarpeet.

Toisaalta maailma on täynnä tyhjänpäiväistä hölinää. Ehkäpä tänne päätyy sitten se, joka todella on jäänyt siivilään. Tosin ehkä viime aikoina eniten sanomisen tarvetta ovat tuottaneet lähinnä ikävät asiat.

En sitten tiedä mitä järkeä siinäkään on, että puran täällä mietteitä siitä, missä kohtaa maailmassa milloinkin on virhe. Kuten vaikkapa kuinka edelleen, kuukausien totutteluyritysten jälkeenkin, häiritsee suunnattomasti, että jengi juoksentelee selän takana. Eivätkä viitsi edes olla hölisemättä kovaan ääneen siihen kännykkäänsä tai toisillee veivatessaan edes takaisin niin että tukka hulmuaa imussa vielä minuuttienkin päästä.

En ylipäätänsä ymmärrä, miten vaikeaa ihmisillä on ymmärtää, että vaikka väyliä pitää olla paloturvallisuuden takia, se ei tarkoita sitä että kaikista kapeikoista änkeminen olisi joku yleinen perusoikeus - varsinkin jos se tarkoittaa ihmisten työpisteiden LÄPI vaeltelua. Eikä se saisi oikeuttaa naaman norsunvitulle vetämistä tai huutosirkusta, jos asiaan yrittää puuttua. Tai niitä katseita ja murahtelua, jos ihminen OMALLA työpisteellään kaivelee esimerkiksi kaappejaan ja tukkii näiden luojan valittujen anneksoiman osan OMASTA työpisteestään. 

Koko maisemakonttorimalli on nipistänyt yksityisyyden minimiin, ja se tuntuu tekevän ihmisistä toisilleen susia vielä enemmän kuin ennen. Silloin, kun oli vielä työhuoneet tai vain muutaman ihmisen pikkuyksikköhuoneet, tuntui kansalla olevan vielä jotain tapoja. Toisen huoneeseen mennessä tiedosti menevänsä toisen huoneeseen ja käyttäytyi siis myös sen mukaisesti. Tietenkin häirikköjä on aina ollut, mutta heidän edestään pystyi pahimmassa tapauksessa sentään vetämään oven kiinni.Mutta nyt kun huoneita ole, ihmiset pyrkivät ottamaan itselleen väkisin ja härskisti kaiken sen tilan minkä voivat hamuta - eikä epärehellisiäkään keinoja jätetä käyttämättä.

Uusin trendi on se, että ihmisillä ei ole välttämättä enää edes sermejä työpisteidensä välissä. Tuijottelemme toistemme pärstiä ja niskoja halusimme sitä tai emme. Säälittävät pikkupomot alkavat kyykytellä jo muidenkin alaisia, kun eivät sermit erota enää edes osastoja toisistaan. Oman ja muiden välinen raja hämärtyy niin fyysisesti kuin metatasolla. Kukot alkavat nahistella keskenään suurtehokanalahallin kuninkuudesta.

Kuinkahan paljon kaikki työpaikkakiusaaminen ja seksuaalinen häirintä ovat lisääntyneet sen myötä, että ihmisiltä on viety kaikki rauha ja yksityisyys pois? Kuinkahan paljon "ylityöt" lisääntyvät, kun ihmiset eivät kykene kunnolla keskittymään töihinsä ennen kuin valtaosa ympäristön kanatarhasta on lehahtanut kotiinsa orrelle ja yleinen trafiikki laantuu?

Noin, tulipahan sekin taas puuskahdettua. Ja eipähän tarvitse itsetärkeiden pyyhältäjien pyyhältelyä viikkoon aistia, sillä ensi tiistaihin kestävä luvalla ja kovalla työllä hankittu vapaa alkaa toden teolla nyt.

Lähden taas Tukholmaan, levätköön sielu. Mikähän siinä, että "ilmainen" risteily muuttuu jo aina varaamisvaiheessa vähintään satasen kustannukseksi... :-)

Finnjävlar, satans idioter

Olen toki ruotsinkielinen, mutta koska olen sitä aitoa kansankodin bättre folkia (ehe, ehe) enkä edes saa äänestää, olen pyrkinyt pysyttelemään erossa natiivien ja hurrien keskinäisistä kärhämistä sun muista kovaäänisistä välienselvittelyistä.

Mutta sitten joskus ihan harvoin pistää vihaksi. Oikein kunnolla. Kaipa kun joku tökkää neulalla omaan perseeseen - tai ainakin vilunsietokykyyn.

Ala-asteeni oli uhattu lakkauttaa, mutta vanhempien kova protestointi oli kääntänyt päättäjien pään. Jee, kivaa, hyvä mieli, minulla on siitä mestasta paljon hyviä muistoja. Vaikka paska paikka olikin - mutta se oli opettajien eikä koulun vika. 

Yleensä uutisten lukeminen pitäisi jättää siihen uutisen lukemiseen, eikä edes vahingossa tulisi luoda katsetta kommenttilaatikkoon. Valitettavasti olen ääliö.

Vantaalla lähes jokaisella pahaisella keskittymällä on oma suomenkielinen koulunsa - vähintäänkin ala-aste, korttelikoulu, joku. Mutta ai hellanduudelis kun me ruotsinkieliset ollaan taas erityiskohdeltuja, kun meillä on peräti neljä perskoulua Vantaalla. Onhan se nyt perkele ihan törkeää erityiskohtelua, kun ruotsinkielinen lapsi saa onnen ja privileegion seistä tuiskussa ja tuulessa bussipysäkillä tuntia ennen koulun alkua siinä missä suomenkieliset ikätoverinsa, nuo syrjityt parka raukat, lähtevät kipittämään opinahjoonsa suunnilleen kun koulun kello soi.

Niin minä sitten syrjin lastanikin, kun panin sen mieluummin kouluun, joka on edes samassa kaupunginosassa kuin oma koti ja riistin siltä sekä kielen että kolmen vartin koulumatkat suuntaansa. Aikuisena varmaan vihaa minua siitä hyvästä lopun elämänsä.

Flashia ja viisuja

Olen viime päivinä kamppaillut pitkästä aikaa tietokoneraudan kanssa. Jossain vaiheessa flash playeri uudistui kymppiin, päivitin, ja sen jälkeen kaikki flash-sisältö on nykinyt kuin horkkataudissa. Ennen kymppiä toimi ihan kivasti. Noh, päätin sitten asentaa takaisin vanhan ysin. Eipä sit enää auttanutkaan.

Jokin on jossain mennyt juntturaan, ja vaikka rekisteritkin on tullut puhdistettua - varmuuden vuoksi jopa virusskannauskin suoritettua - niin juu ei, nykii nykii. Kyllä ilman YouTubea voi toki elää, mutta syö sielua että kaikki ajanvietteenä harrastamni flash-pelit ovat nyt sitten enemmän tai vähemmän pelikelvottomia jos sisältävät yhtään mitään vauhdikkaampaa stuffia.

Kunnon syytäkään ei tunnu löytyvän esimerkiksi Adoben knowledge basesta tai erilaisilta foorumeilta, vaikka itse ongelma tuntuu olevan perin yleinen. Erilaisia kikkakuutosehdotuksia toki, mutta mikään niistä ei oikein tunnu tuottavan haluttua ratkaisua.

Tietysti kun riittävästi hermostuu, alkaa ottaa päähän myös "avuliaat" spontaanit neuvot, jotka sisältönsä laadun puolesta selvästikin lähtevät siitä olettamuksesta, että koska olen tyttö, en tiedä koneista mitään ja olen tähän asti täällä vain vikissyt tumput suorina.

Noh, flash on paska, ja Adobe melkein yhtä ärsyttävä lafka kuin Microsoft, joten pitäköön tunkkinsa. Ja kyllä pieni rekisterien siivous ja muu rakkineen rukkaus oli jo paikallaan muutenkin, sai itse murheenkryynin toimimaan tai ei.

Ongelmallista flashia testatessa tuli sentään kelailtua läpi kaikki tämän kevään euroviisujollotuksetkin. Kovasti länsimaat valittavat Itä-Euroopan valta-asemasta, mutta kummasti on yksi jos toinenkin taho lähtenyt kosiskelemaan itää oikein kunnolla. Kuten suurimpiin ennakkosuosikkeihin kuuluva Norja.

Joo ihan kiva, söpö poika, ja onhan se mukavaa kun kosiskelumeininki on tuonut taas etnovaihteenkin takaisin kisoihin. Mutta vaikka norskeilla tuota yhteistä rajaa Itä-Euroopan kanssa muutama kilometri onkin, niin tuo viulua soittavan anttituiskun meininki on jotenkin kovin epäaitoa ja laskelmoitua. Epänorskia. TÄMÄ on paljon norjalaisempaa. Tai TÄMÄ. Irlannista lainatuista elementeistä huolimatta jopa tämä. Ei kai pitäisi olla niin vaativa, mutta siinä missä kansalliset elementit katoavat diskohumpan alle, niin yhtä lailla liiallinen muiden etnisten vaikutteiden matkiminen jotenkin useimmiten vain ottaa päähän.

Ruotsalaiset sentään pysyvät lestissään. Ja Malena Ernman on aika jees, koska keskikertainenkin humputus paranee heti kun on Ääni mistä ammentaa. Ei tartte mitään tuulikoneita.

Mitä aitouteen tulee, niin minun kirjoissani tämän vuoden voittaja on ylivoimaisesti Bosnia ja Hertsegovina. Ei sitä balkanilaista melankoliaa oikein osaa kuin balkanilaiset itse.